Norja 2025; Bodøn alueen luonnonantimet ja Steigen

 5. - 9.9. 






Sjunkhattenin kansallispuisto
   (saameksi Dávga) sijaitsee Nordlandin läänin tiheimmin asutulla alueella, vain lyhyen matkan päässä Bodøn ja Fausken kaupungeista.  Norjassa kansallispuistojen "sisälle" pääseminen ei aina ole suinkaan sillä tavalla helppoa kuten meillä Suomessa, joten siksi Sjunkhattenin helppo saavutettavuus tekee siitä houkuttelevan ulkoilualueen ja sitä kutsutaankin "lasten kansallispuistoksi".

Sjunkhattenin kansallispuisto on laaja, yhtenäinen vuoristoalue, jota ympäröi vuonot ja rannikko. Kansallispuiston virallinen sivusto  kertoo sinulle lisää...


Olemme tehneet jo syyskesällä 2021 yhden pienen retken kansallispuistoon, silloin olimme aivan toisella puolella aluetta, mutta nyt vasta huomasimme, että sinnehän tosiaankin pääsee paljon helpomminkin. Löytöretkeilijä kävikin pienellä päivälenkillä kun itse fiilistelin vain tällaisissa maisemissa ihan tien vierellä... 





Illalla siirryimme "luontoparkkiin" aivan Bodon kaupungin liepeille. Kävelimme rannalle ja auringonlaskun aikaan maisemat eivät tälläkään kertaa tuottaneet pettymystä. Viereisellä hiekkarannalla oli menossa jonkinlainen nuorisoleiri, kotatelttoja, musiikkia ja hälinää, mutta yö parkissa parkkipaikalla oli täysin rauhallinen kun rannalle oli kuitenkin muutama satametriä matkaa... 










Seuraavana päivänä siirryimme pariksi yöksi itse  kaupunkiin meille poikkeuksellisesti -  hotelliin! Löytöretkeilijä osallistui Bodoryggen trail juoksukisaan ja kisan osallistujat saivat suhteellisen edullisesti majoituksen tästä varsin hulppeasta, meikäläisen mittapuun mukaan melkeinpä luksushotellista!  Kattoterassilla oli sauna, baari ja iso poreallas. Erityismaininnan ansaitsee myös todella runsas aamupala!


Kuntosaliltakin kivat näkymät




Saunastakin sai ihailla kaupunkimaisemaa


 


Kun toiset hikoilivat kauniissa aurinkoisessa säässä niin itse tyydyin tekemään vain pienen retken ylhäällä kukkuloilla - kuten niin moni muukin. Olihan viikonloppu ja todella kuulas ja kirkas syyspäivä! Tällaisina päivinä huomaa todella, että norjalaiset ovat ulkoilukansaa. Monet olivat liikkeellä koko perheen voimin, ihan pikkuvauvoista mummoihin ja vaareihin, joten en kehdannut olla luuseri vaan tallustelin itselleni melko haastavan reitin nimeltä

Keiservarden 

Ennenkuin reitti lähti ylängölle niin se kulki läpi oikein kauniin metsikön ja matkan varrelle osui pari lampeakin. 












 





Eli hotellilta lähtö, alatasolla on ihan virallinen parkkipaikka, matkaa ei tule paljoa, mutta nousua ihan mukavasti KLIK - muitakin lähtöpaikkoja on ja sinne pääsee myös pyöräillen toiselta parkkipaikalta. 



Tutkimusmatkailija juoksukisassaan, tästä lisätietoja 



Steigen


Pieni vain noin 3000 asukkaan kunta Saltenin maakunnassa rannikolla, mutta ei mikä tahansa paikka vaan varsinainen piilotettu helmi!  Steigen muodostuu rosoisista sekalaisista valikoimasta pieniä saaria, joihin pääset hulppeita siltoja pitkin, nekin ovat jo itsessään ihan elämys. Myös mannerta tietenkin on. Valkoisia hiekkarantoja, silmää hiveleviä kristallinkirkkaita  vesiä ja näkymät aina Lofoottien vuorijonoille asti. Mutta heti näin alkuun on sanottava, että paikalliset eivät mitä ilmeisemmin halua, että Steigenistä tulisi samanlainen turistimagneetti kuin Lofooteista ja esimerkiksi matkailuajoneuvoilla pysäköiminenkin on tehty hankalaksi, iltamyöhään saatikka yöksi on turha etsiä paikkaa missä ihailla rannalta auringonlaskua, lähes joka paikassa oli yöpymiskielto. Pari leirintäaluettakin käsittääkseni oli, mutta niissä oli suljettu kyltti ja ne sijaitsivat maatalon pihamaalla keskellä peltoa. 






Sotahistoriasta kiinnostuneille löytyy myös varsin mielenkiintoinen kohde; 

Batterie Dietl   yksi Euroopan suurimmista toisen maailmansodan aikaisista rannikkolinnoituksista. Linnoitus vartioi Vestfjordenin sisäänkäyntiä ja Narvikista lähtevää tärkeää laivareittiä missä seilasi arvokasta rautamalmia Saksan sota- ja aseteollisuudelle. Täällä sijaitsi kolme maailman suurimmista maalla sijaitsevista tykeistä, niin kutsutut Adolfin tykit.

Yhdessä tykkibunkkerissa on museonäyttely. Valitettavasti näyttely oli tältä kesältä jo suljettu, mutta ulkopuolella voi kyllä käyskennellä vapaasti. Lisätietoja  TÄSTÄ










Ajoimme ensin Engeløyan saaren ympäri, mutta kun emme löytäneet yöpymispaikkaa niin ajoimme takaisin ja löysimme tien alussa olevalta vierasvenesatamasta yöpymispaikan. 200 NOK:lla sai käyttöön vessan, suihkun ja pesukoneen. Olimme ainoat yöpyjät.  Nämä vierasvenesatama yöpymispaikat löytyvät GoMarina sovelluksesta.

Seuraavana päivänä teimme retken Resshola näkäalapaikalle. Polku johtaa lopuksi luolaan, missä Löytöretkeilijä kävikin, mutta itse jäin ihailemaan paksun merisumun alla lepäilevää maisemaa... Kunnes, se lopulta suostui väistymään ja paljasti aivan upeat näkymät merelle.






Merisumun väistymistä odotellessa ei minun tarvinnut olla yksin








Lopuksi kävelimme vielä alas autiolle rannalle, kuvan "sokeritopan" rinteillä kävimme siis seikkailemassa







Vielä ehdimme iltapäivällä käydä Brennviksanden nimisellä häikäisevän kauniilla hiekkarannalla vain todetaksemme, että sielläkin oli pysäköintiä kovasti rajoitettu. Ranta  oli autio muutoin paitsi, että parkkipaikalla oli toinenkin auto - sekin oli suomalainen :D 








Seuraavaksi yöksi me löysimme kuitenkin oikein mukavan parkkipaikan ja vietimme yön auringonlaskua ihaillen ja viriteltiin GoProkin tirkistelemään josko yöllä ilmestyisi tanssivia vihreitä sävyjä horisonttiin.









Kokonaisuudessaanhan tämä Bodon ja Saltenin alue on näin luontoihmiselle suorastaan paratiisi. Kannattaa kuitenkin varata aikaa seudulla oleskeluun. Kuten meillä Suomessa niin myös Norjassa kaikki löytyy melko helposti internetistä - esimerkiksi  TÄÄLTÄ






Kommentit