7. Kurottaen kukkuloiden valtakuntaan

4.7. - 10.7. Euro Tour IV, kukkuloiden kuningas

4.7 Heiligenblut, Gössnitz Wasserfall, Itävalta

Aamulla heräsimme Nationalpark Campingissa ja aamupalan jälkeen teimme pienen kävelyretken kansallispuistoon putoukselle, jossa putouksen muodostamat vesipisarat auringon kimalluksen kera saivat aikaan pienen sateenkaaren. Retkelle tuli mittaa noin 7 km, tosin gps sinkoili sinne tänne, joten ihan tarkkaa mittaa ei talteen saatu. Metsässä oli kivan viileää! Sen jälkeen kamppeet kasaan, mikä meillä tarkoittaa hyvinkin nopeaa lähtöä, koska emme juuri koskaan levitä mitään auton ulkopuolelle, nytkin oli vain markiisi pikkuisen suojaamassa auringolta. Ei silti, ei meillä mukana olekaan kuin pari pientä retkijakkaraa :D Autoon lisää vettä, roskat roskikseen ja se oli siinä. Matka jatkui. Nyt kohti Italiaa...vihdoinkin!

5.7 Passo Di Stalle, Anterselva, Italia

Tällä passolla eli vuoret ylittävällä tiellä piti odottaa noin tunti, että sitä pääsi ylös tai alas eli on yksisuuntainen passo liikennevaloilla. Joku pöllö yritti väen väkisin ajaa vastavirtaan, mutta tarkkana olleet motoristit pysäyttivät autoilijan. Käyskentelimme sen aikaa ympäröivällä nummella.

Anterselva on monille varmasti tuttu ampumahiihdon maailmancupista, mutta ikäväksemme niin täällä kuin monessa muussakin paikassa kaikki mahdolliset tienvarsipaikat oli blokattu kivillä, puomilla tai jykevillä tukeilla ja vain varsinaisille parkkipaikoille sai pysäköidä. Kävelimme siis stadionilta järvelle palan matkaa, mutta pian sade ajoi meidät autolle jatkamaan matkaa ja Park4Night sovelluksesta löysimme meidän näköisen leirintäalueen lähettyviltä ja se olikin oikein hieno erittäin tyylikkäine saniteettitiloineen. Iltaviininkin sai ostaa respasta.

6.7 Rifugio Auronzo, Italia

Aamulla taas tietenkin matka jatkui, nyt kohti niin rakkaita entuudestaan tuttuja Dolomiitteja. Alkuperäinen idea oli mennä Prato Piazza niminen passotie, mutta 6km ennen kuin mutkatie alkoi niin HYVIN äkäinen parkki pirkko suorastaan ajoi meidät pois. Oikein säikähdettiin, kun hän huitoi jo kaukaa, ettei sinne saa tulla. No ei menty eikä jääty siihen parkkipaikalle ja noustu kävellen ylös. Matkailuautot tuntuu olevan monelle ikäänkuin punainen vaate... vaikka meillä ihan pikkuruinen retkiauto onkin. Ihme mesoomista ja huitomista Italiaksi vaikka hyvin näki että on suomen kilvet autossa. No ajelimme takaisin alas ja yritimme mennä toista järveä katsomaan, mutta siitäkään ei tullut mitään kun kaikki parkkipaikat olivat muka täysiä. No otimme kylässä Schmieden - Ferrata infopisteen vieressä kaffet ja kysyttiin infosta mikä meininki. Selvisi että Pratoon ei pääse enää ollenkaan muulla kuin henkilöautolla, jos silläkään tai sitten bussilla.

Päätimme lähteä katsomaan Auronzon tollitietä kun kuulemma sinne pääsisi. Hinta tielle oli 45 e ja luukulla kaksi ihmistä isoon ääneen ihmetteli että kahden päivän ja yön yli parkista olisimme valmiita maksamaan yhteensä 90e. Kyllä todellakin olimme! Sen verran hienot maisemat paikalla on että tuohan on halpaa. Saman verran ylhäällä nautitut virvokkeetkin ja ruuat maksavat. Tämä on todellakin ainutlaatuinen paikka ja suosittelemme kaikille käymään "once in lifetime"!!!

Auto parkkiin matkailuautoille varatulle paikalle mihin liikenteenohjaajat meidät opasti. Parkki itsessään on ilmainen. Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä, olihan kaunis kesäpäivä eikä siellä ylhäällä 2333 metrin korkeudessa kovin kylmäkään tällä kertaa. Päätettiin tehdä molemmat oma lenkki, minä Merja lähdin yleisemmin käytettyä reittiä pitkin kiertämään kohti Tre Cimeä ja Tomi lähti omalle juoksulenkille toista kautta. Runsaan tunnin kuluttua yritimme etsiä toisiamme ja lopulta sitten onnistuttiin vaikka puhelimen kuuluvuus ei ollut joka kohdassa parasta mahdollista. Loppumatka kierrettiin takaisin Auronzon majalle ja autolle sitten vähän eri paikasta, missä ei ollutkaan enää sitten ruuhkaa ollenkaan. Tomille tuli 12 km lenkki ja itselle about 8 km. Olikin jo sopivasti sitten ilta kun lenkin jälkeen oluet majalla nautittiin ja kohta jos saatiinkin ihastella auringonlaskua upeiden vuorten ylle!

Matkalla pysähdyimme pienelle kävelylenkille surullisen näköiselle Lago di Landrolle

7.7 Passo Cibana, Val di Zoldo, Italia

Aamulla heräsin jo viideltä ihmettelemään taas vastaavasti auringonnousua. Ja olihan se upea sekin! Kävimme nauttimassa aamupalan majalla ja lähdettiin taas kumpikin omia lenkkejämme, nyt toiseen suuntaan majalta, missä ei oltu ennen käytykään. Ja täytyy sanoa, että se puoli vuoria olikin, ensinnäkin todella hiljainen verrattuna suosituimpiin reitteihin ja toisaalta myös todella näyttävä ja kuvauksellinen. Tomi kiersi osin myös via ferrataa vaikka ei hänellä varusteita ollutkaan. Iltapäivällä kahvien ja oluiden jälkeen matka taas jatkui ja maksettiin se toiset 45 e paluumatkalla puomilla.

Iltapäivän mittaan ajeltiin alhaalla olevan kylän nimeltä Auronzo di Cadoren kautta ja kuvailimme kirkkaan turkoosia järveä, jossa oli soutu/melonta treenit alkamassa. Saimme hieman purtavaa järven rannalla olevasta kahvilasta.

Loppupäivä sujuikin ajelemalla mutkateitä hissukseen ja ihmettelemällä maailman menoa.

Yö vietettin Cibana passon parkkipaikalla jossa ei ollut ketään muuta (10e). Tämä oli rauhallinen parkki ja Tomi sai hienon lyhyen videon tuolta parkilta.

8.7 Passo Staulanza, Monte Pelmo Italia.

Tomi kävi kahdeksan vuoden takaa tutussa Forno di Zoldon kylässä infopisteessä kyselemässä karttaa ja reittiehdotuksia pienelle ulkoilulle ja sai sieltä vinkin Dinosauruksen jalanjäljille. Lähtöpaikka oli Passo Staulanzasta, joka sekin oli jo entuudestaan tuttu kun sinne jouduimme keskeyttämään Dolomiti Extreme Trail 55 km:n kisan silloin vuosia sitten. Parkkipaikalla oli jo runsaasti autoja, mutta saimme juuri ja juuri mahtumaan auton yhteen rakoseen.

Reitti kulki aluksi ihanasti metsän varjossa runsaan tunnin verran. Loppumatka olikin sitten puurajan tuolla puolen hyvin kivikkoinen ja jyrkkä, mutta pelkällä tahdon voimalla pääsin kuin pääsinkin ylös irtokivikkoista rinnettä ison kiven luo, jossa ne jalanjäljet sitten olivat. Pettymyksekseni ne oli hyvin pieniä eli ei ollut kysymys mistään tyrannisauruksesta :) Ehdin jo pelätä miten sieltä pääsee alas, mutta alasmenoreitti olikin paljon helpompi. Matkaa taitettiin 6 km ja aikaa kului edestakaiseen matkaan noin kaksi tuntia. Rifugiossa lähtöpaikalla sitten syötiin niin jaksettiin taas jatkaa matkaa...

Dinosauruksen jalanjälkiä kivessä

Illaksi ajoimme alemmaksi Pecol nimiseen pikkuruiseen kylään, mistä löysimme oikein kivan ja tyylikkään leirintäalueen hissiaseman juurelta ja päätimmekin asettua sinne pariksi päiväksi kun piti pyykkiäkin pestä ja suoraan leirintäalueelta pääsi hissillä ylös vuorelle, joten päätimme sen hyödyntää seuraavana päivänä.

9.7 Pecol, Italia

...hissillä ylös, laiskaa kävelyä hissiasemalta ylemmäksi toiselle asemalle ja sieltä vielä vähän ylemmäksi. Uskomattoman paljon kukkia (ja mehiläisiä :D ), aamulattet ja maukkaat struudelit (taas) kermalla niin jaksoi jatkaa matkaa. Alas mennessä pysähdyttiin taas hissiasemalla, välioluet ja kohtahan sitä olikin jo ruoka-aikakin ja tilattiin ruuatkin. Hissiaseman rifugiolla oli kova meno päällä, terassi oli aivan täynnä ja melu oli korvia huumaava. Italialaisethan osaa seurustelutaidon ja äänenkäyttö on sen mukaista kun kaikki puhuvat yhtä aikaa! Lisäksi siellä soi myös haitari ja soittaja myös laulaa hoilotti koko ajan. Mutta hyvin siinä viihdyttiin ja välioluet piti vielä tietysti ruuankin kanssa ottaa. Lopulta päästiin iltapäivän ratoksi kävelemään takaisin alas leirintäaluelle. Koko matkan alasmennessä oli reitin varrella paikallisia myymässä käsitöitä.

Työnäytös missä tehdään käsityönä kattopäreitä, pärekattoja näkee vieläkin siellä täällä,

päreet ovat kyllä paljon paksumpia kuin mitä meillä Suomessa ollaan ennen käytetty

Raikas vuori-ilma ja kaikki se silmänruoka väsytti minua niin, että illansuussa piti ottaa pienet päikkärit, mikä on todella harvinaista minulle. Uni tuli taas heti pian yhdeksän jälkeen kun oli ensin käynyt virkistävässä suihkussa.

10.7 Passo Giau, Passo Gardena, Italia

Aamusella aamupalan jälkeen liikenteeseen ajelemaan tuttuja passoja pitkin. Ajatus oli saada ensimmäiseltä passolta kaffea ja jotain herkkuja. No tämähän ei sitten onnistunut ollenkaan kun kahvila oli juuri auennut eikä palvelu pelannut, ketään ei kiinnostanut tulla ottamaan tilausta vaikka niin meitä tiskillä ohjeistettiin kun siinä kakunpalat olisimme halunneet tilata, joten nostimme kytkintä. Kuvailimme vuoria monesta kulmasta ja jatkoimme matkaa etsien sellaisen kahvilan missä jotain saa rahalla ostaa :D . Kahvila löytyikin lopulta. Aikaisemmin tosiaan törmäsimme Mc Donaldissa siihen ettei hampurilaista saanut kun ei ollut lounasaika :-O Ihmeellisiä sääntöjä täällä maailmalla on ja Suomessa saa kyllä listalta kaikkea ihan mihin aikaan tahansa.

Pieni kävelylenkki Passo Giualla...

Matkan jatkuessa löysimme ihan vahingossa Passo Vaiparolan ylänkö polut ja kun päätimme jalkautua niin yllätys olikin melkoinen, sen verran komeita maisemia ja vähän erilaista vuoristoa meille luonto tarjosi kävelyretken aikana. Täältä jopa näkyi Marmoladan jäätikkö kiikareilla aika kivasti. Löysimme jopa yhden geokätkön lopulta. Kätköily on joskus vähän haastavaa ja isäntä löi löi polvensa kipeästi Dolomiittien rosoisiin kiviin. Samaisen passon läheisyydessä oli ruokapaikka, jossa saimme mahat ihan liiankin täyteen. Sieltä ajelimme mutkia ihaillen eteenpäin ja monen arvailun ja tutkailun ja vähän tuskailunkin jälkeen löysimme ihan sattumalta mainion puskaparkin jossa on reilu kymmenkunta muutakin autokuntaa. Ja lisää tuli illan mittaan. Paikka oli lähtöpaikka muutamalle kiperälle via ferrata reitille ja muutakin kiipeilyreittiä siitä löytyi ja myös ihan patikoitavaa polkua huikean hienolle suoraan edessä olevalle jyrkkäpiirteiselle vuorelle.