Huippuvuoret, arktista valoa ja värejä 12.

Lyhytnokkahanhi töräyttää tervehdyksensä, pulmuset kinastelevat äänekkäästi rantatöyräällä ja haahkat kujertavat ulapalla. Maltilliset mainingit lipuvat rauhallisesti kivikkoiselle rantatöyräälle.

Sanon ääneen itselleni, "jos kävelisin nyt tästä tuonne suuntaan noin 1000 askelta, en katsoisi taakseni, vain eteenpäin - olisin ihan oikeassa erämaassa. Sellaisessa mihin ihmisen käsi ei ole rakentanut mitään. Ja sellaista, väriltään vitivalkoista riittää tuhansia kilometrejä..."

Se on Svalbard, Huippuvuoret - jääkarhujen valtakunta.

...tosin, jos oikein hyvin osaisin suunnistaa niin saattaisin osua johonkin niistä muutamasta vaatimattomista tarvikkeista kokoon kyhätyistä metsästysmajoista missä näillä jäisillä saarilla melkein erakkoina viihtyvät norjalaiset metsästäjät tai tutkijat asustelivat ja asustavat edelleen. Muutaman niistä voit tavata tässä

suuresti ihailemani Lars Monsenin seurassa
https://areena.yle.fi/1-73880308

kuva: yle areena

Emme koskaan olleet Tutkimusmatkailijan kanssa suunnitelleet matkaa Huippuvuorille, mutta kun näin lehdessä mainoksen niin hetken mielijohteesta varasimme matkan. Tämän vain 6 päivää kestävän matkan järjesti Olympia Kaukomatkat. Pitkästä aikaa oli mukava lähteä reissuun missä kaikki oli valmiiksi mietitty ja suunniteltu.

Seuraavissa tarinoissa keskitymme etenkin luontokokemuksiin, mutta parhaani mukaan yritän muistaa mainita myös erinäisiä faktoja mitä matkan varrella mukaan tarttui.

Tiistai 12.5.

Lennot meillä oli Helsinki - Tukholma - Oslo - Longyearbyen. Myös Tromssasta on lentoja Huippuvuorille. Perillä olimme iltapäivällä kello 14. Oslosta lento kestää hieman alle 3 tuntia ja Tromssasta tietenkin vähemmän. Mutta kun oli noin monta vaihtoa matka kestää aamuvarhaisesta iltapäivään, tai kuten paluumatkamme kaikkine siirtymisineen hotellilta kotiovelle - kellonympäryksen.

Lumiset vuoret häämöttivät kauempana...

mutta kylän liepeillä lumet oli jo huvenneet

Longyearbyen

Iltapäivä oli vapaata, joten me kävelimme isännän kanssa läheiselle vesitornille tähyilemään jääkarhuja :) Ja vähän maisemiakin. Maisemat olivat hiukkasen pettymys. Kuten aina mainossivustoilla on hyvin romantisoitu kuvaus kohteesta, niin täälläkin. Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että rantakaistaleet oli täynnä rumia rakennuksia, sinne tänne hylättyjä rakennelmia, törröttipä rantatörmän kivikosta erinäistä rautaromuakin jonkin verran. Kaupungissa ei ole erityisen kauniita rakennuksia. Ja koska maassa on routaa ympäri vuoden niin esimerkiksi vesiputket, lämmitysputket ovat maan päällä ja ihan näkyvissä. Jätevesi menee suoraan mereen kun se ensin siivilöidään. Jos siis odotit näkeväsi jotain samaa kuin pittoreskeissä Keski-Euroopan Alppikylissä niin tulet kyllä pettymään. Mutta - Huippuvuorilla on tarjota jotain aivan muuta!

Kaupunkinäkymiä eri päiviltä

Olin seurannut kylän live kameraa ja tietoinen siitä, että lumet olivat jo tältä keväältä liki kadonneet - myös läheisiltä vuorenrinteiltä ja että kylänraitti ei varsinaisesti ollut mikään ilo silmälle. Kaikista eniten yllätti kuitenkin joka paikkaan parkkeeratut, osa selkeästi hylättyjä - moottorikelkat. Niitä oli todellakin kaikkialla! Longyearbyen onkin kuulemma kylä missä on enemmän moottorikelkkoja kuin ihmisiä.

Huippuvuoret, norjaksi Svalbard on siis Norjalle kuuluva erityisaseman omaava saaristo Pohjoisella jäämerellä, vain runsaan 1000 kilometrin päässä Pohjoisnavalta. Alue toimiikin tukikohtana arktisille tutkimusmatkailijoille ja naparetkeilijöille. Saariston hallintokeskus Longyearbyen sijaitsee 78. leveyspiirillä. Kolmella saarista on asutusta.

Spitsbergenillä Longyearbyenin kylässä missä mekin siis vierailimme asuu eniten ihmisiä, noin 2500, (väkiluvusta löytyy internetistä valtavan paljon vaihtelevaa tietoa, mutta viime vuosina ryöpsähtänyt turismi on varmasti kasvattanut väkilukua huimasti), muissa paikoissa vain kourallinen, muutama sata? Koko huippuvuorten asukasmäärä on kuitenkin alle 3000. Saariston ilmasto on arktinen, vaikkakin Golfvirran viimeisten haarojen ansiosta leudompi kuin muilla yhtä pohjoisilla alueilla. Saarilla ei kuulemani mukaan viljellä mitään ja kasvillisuutta on muutoinkin erittäin niukasti.

* Huippuvuorilla sijaitsee maailman pohjoisin kaupallinen lentokenttä sekä maailman pohjoisin yliopisto.

Turistia, joille yötön yö ei ole ennestään tuttu saattaa hämmästyttää eniten se huikea valon määrä mikä siellä on. Tai valon puuttuminen kokonaan! Yötön yö on tänä vuonna 20.4. - 23.8. välisen ajan, joten kaamosaika on saarella myös pitkä, lokakuusta tammikuulle ja voit nähdä revontuliakin niin päivällä kuin yöllä. Kaamoksen pimeinä kuukausina Visit Svalbard sivuston mukaan Longyearbyenin asukkaat käyttävätkin aikaansa paljon seurustelemiseen toistensa kanssa, pubeissa, ravintoloissa ja vierailemalla toistensa kodeissa. Myös erilaiset tapahtumat ovat yleisiä. Helmikuussa kun valon määrä lisääntyy auringon tehdessä hiljaista lähestymistään niin meille monelle Suomen Lapista tutut kaamoksen häkellyttävät värit valtaavat taivaan, pinkkiä ja sinistä - niiden täytyy näyttää häkellyttävän kauniilta lumivalkoisia vuorenhuippuja vasten. Helmi - maaliskuussa tämä matka olisi siis pitänyt ehdottomasti tehdä!

Olimme toki tietoisia siitä, että kylästä ei saanut poistua ilman, että mukana oli jotain järeämpää jääkarhukohtaamisia varten. Tämä on varmasti hyvä kertoa turisteille heti ensimmäisenä, koska kylässä tai sen liepeillä on lukemani mukaan melko säännöllisesti tehty havaintoja jääkarhuista. Huippuvuorilla jääkarhuja arvellaan elävänä nykyisin noin 3000. 1970 - luvun jälkeen Huippuvuorilla on kuollut 6 ihmistä jääkarhun kohtaamisissa. Näistä yksi oli ihan lähellä kylää ja hieman kauempana sijaitsevalla leirintäalueellakin on jääkarhu hyökännyt telttaan. Kylän pääteiden päätepisteissä on karhuista varoittava merkki ja siitä eteenpäin jos haluaa kävellä pitää olla mukana opas asianmukaisine varusteineen. Siksipä meilläkin jäivät nyt pidemmät kävelyretket tekemättä. Tutkimusmatkailija kävi pari kertaa juoksulenkillä pysytellen kylän teillä ja yhden kerran ylhäällä kukkulalla oppaan kanssa. Muut patikkaretket olivat vähän liian pitkiä minun tämänhetkiselle kunnolleni.

Jääkarhukohtaamisista löytyy materiaalia Norjan "yleisradiosta" mm tämä

Illalla matkatoimisto tarjosi ryhmällemme illallisen hotellissamme Radisson Blu.

Keskiviikko 13.5.

Luvassa oli kiertoajelu bussilla. Longbyenissä on teitä noin 40 km, luku tuntui kyllä jopa hieman liioittelulta, koska teitä menee vain lentokentälle mistä on vain 10 minuutin matka kylään ja toiseen suuntaan rannikkoa ja sitten vielä tietysti kaikki kylän raitit ja muut pistoreitit.

Kylästä löytyy pääkadun varrelta useita ravintoloita, baareja, majoitustiloja, päiväkotikin ja kylästä ylipäätään koulu ja yllättävän runsaasti shoppailumahdollisuuksia ja yksi hyvin varusteltu päivittäistavarakauppa (ja toinen pienempi) ja jopa pieni sairaala. Saarella ruoka on hieman kalliimpaa kuin meillä, mutta ei mitenkään mahdottoman hintaista jos on jo tottunut Norjan hintatasoon. Ruokakaupan valikoima tuoretavaroissa oli yllättävän runsas, kuten hedelmätiski - kun ajattelee, miten kaukana kaikesta saari on. Ja kun saarella ei viljellä eikä kasvateta mitään.

Kiertoajelulla ja tutustumiskäynnillä Svalbard museossa ja kulttuurimuseossa sekä varsin viehättävässä kyläkirkossa. Kirkon ovet ovat auki ympäri vuorokauden ja sinne ovat tervetulleita kaikkien uskontokuntien edustajat tai vaikka ei uskoisi mihinkään. Saaliiksemme saimme paljon tietoa alueesta, osan poimin tähän erinäisistä julkaisuista (enimmäkseen Visit Svalbard - sivustolta)

Kylän kirkossa oli kaunis valo

Karua maisemaa kun lumet on sulaneet

Kylän teiden päässä oli merkit mistä eteenpäin

pitää olla varustautunut jääkarhujen varalta

Kuva: Svalbard museo

Kuva: Svalbad museo

Svalbard museon kokoelmista kun emme naalia luonnossa nähneet

Kulttuurimuseon (taidemuseon) pienessä elokuvasalissa saimme nähdä ihanan lyhytelokuvan saariryhmän luonnosta ja historiasta

* Huippuvuoret löydettiin hollantilaisen purjehtijan toimesta 1596

* Longyearbyen perustettiin 1906 hiilikaivostyöläisten kodiksi ja se on maailman pohjoisin yli 1000 asukkaan kylä. Hiilikaivosteollisuus on erittäin suuressa roolissa saaren historiassa, ja siitä on muistona monenlaista merkkiä ja monenlaista tarinaa. Voit myös tehdä retken hiilikaivokseen. Kaivostoiminta on loppunut, viimeinen kaivos suljettiin 2025 ja kylän energianlähteenä toimii nykyään öljy.

* saarella säädellään tiukasti alkoholinkulutusta erityisellä ostokortilla, samantapaisella siis mitä meillä Suomessakin oli käytössä aina 1970 luvulle asti

Viinakortti

*kissoja saarelle ei saa tuoda lainkaan, koirien omistaminenkin on säänneltyä

* eläimistö ja linnusto on saarella erittäin suuri verrattuna moneen samalla leveyspiirillä oleviin alueisiin, vaikkakin näin keväällä emme hirveästi eläimiä nähneetkään

* Huippuvuorilla tavataan seitsemän nisäkäslajia,

... maanisäkkäistä - naali ja Huippuvuorten poro, merinisäkkäistä jääkarhu (kyllä, se luetaan merinisäkkäisiin), mursu, norppa ja valas. Lisäksi museossa töissä ollut suomalainen opas kertoi että myös yksi pieni otus, idänkenttämyyrä on asettautunut saarelle taloksi. Se on tullut saarelle 1960 luvulla laivojen mukana eläinten rehussa mitä venäläiset ovat kuskanneet Grumantbyenin kaivoskylään. Kylässä oli siihen aikaan jopa tuhat asukasta, nykyään se on tyhjä. Valaita on muuten montaa sorttia, sarvivalas, valko- ja grönlanninvalas.

* lintuja on runsaasti, mutta tietenkin vasta sitten kun talvi väistyy ja antaa tilaa kesälle, jolloin lintukallioilla alkaa aikamoinen pöhinä! Täällä voit tavata esimerkiksi lunneja.

* Huippuvuorten maaperästä 60 % on jäätikköä, 27 % kivikkoa ja kalliota ja vain 13 % kasvillisuutta

En tarkemmin perehdytä teitä Huippuvuorten ja Longyearbyenin mielenkiintoiseen kaivoshistoriaan ja kun emme tällä matkalla vierailleet myöskään Huippuvuorten simenholvissa eli Tuomiopäivän holvissa vaan kiertoajelulla kävimme vain kääntymässä sen lähettyvillä niin jääköön ne tarinat tässä kertomatta. Internetistä löytyy kyllä paljon luettavaa aiheista.

...lopuksi kannattaa muistaa, että saarella ei ole hautausmaata, vainajat haudataan mantereelle. Muutama vaatimaton puuristi rinteessä muistuttaa ajasta kun saarelle tuotiin espanjantauti.

Torstai 14.5.

Vapaapäivä, ei ohjelmaa. Matkatoimiston kautta sai ennakkoon varata lisämaksusta koiravaljakko ajelun tälle päivälle ja osa tämän mahdollisuuden käyttikin. Koska lumi oli jo kylän liepeiltä liki kokonaan sulanut niin sielläkin missä valjakkoreitit olivat oli jo lumi hyvin vähissä ja sohjoista, mutta retki kuitenkin kuulemani mukaan onnistui.

Me teimme pitemmän kävelylenkin kylän ympärillä ja etenkin rannassa käyskentely oli ihan kivaa. Kylän edessä oleva merenlahti lienee joskus ollut umpijäässä vielä tähän aikaankin vuodesta, mutta surullista kyllä ei enää.

Tutkimusmatkailija teki myös parikin juoksulenkkiä kylän raitilla

ja niilläkin kannatti poiketa rannan kautta

Tutkimusmatkailija osallistui iltapäivästä opastetulle kävelyretkelle joka suuntautui kylän kupeessa olevalle Platåfjelletin harjanteelle mistä oli hyvä panoraamanäkymä kylän suuntaan. Retkellään tapasivat upeita lintuja ja opas oli kertonut, että myös naali oli liikkeellä, mutta osasi pentele niin hyvin naamioitua maastoon, että sitä eivät kameran linssiin saaneet pyydystettyä.

Tämä suloinen ja varsin veikeä sintti on pulmunen. Lintua tavataan arktisella alueella koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Pulmuset muuttavat talvehtimaan etelään, mm. Keski-Eurooppaan ja ne palaavat usein ensimmäisinä muuttolintuina jo helmi -maaliskuussa.

Kiiruna. Kiiruna ja riekko eivät ole sama asia. Tämä lienee kuitenkin nimenomaan kiiruna? Vaikkakin kiirunan sanotaan olevan pienempi kuin riekko ja sitten taas Lars Monsenin yllä linkittämässäni tv-ohjelmassa näihin lintuihin keskittynyt tutkija Huippuvuorilla sanoo siellä pesivien lintujen olevan suurempia kuin yleensä.

Reitti ylös harjanteelle oli melko jyrkkää

Keltanokkahanki TAI lyhytnokkahanhi, lajeja on vaikea erottaa toisistaan

Pikkuruokki, tunnetaan myös nimellä jääkyyhky

Tässä varsin onnistunut Tutkimusmatkailijan putkella ottama kuva retkeltä

* Tiesitkö muuten, että Huippuvuorilla sijaitsee peräti 7 Norjan 48:sta kansallispuistosta! Alussa linkittämäni Yle Areenan Lars Monsen ja kansallispuistot -ohjelmassa tämä Norjan ehkä kuuluisin ulkoilmaeläjä, vaeltaja guru vierailee niissä. Kannattaa katsoa, upea ohjelma ja koko sarja!

Perjantai 15.5.

Aamulla heti kahdeksan jälkeen meidät noudettiin hotellista satamaan ja risteilylle. Laiva oli sellainen semisuuri, sinne mahtui reilut 100 henkeä, mutta onneksi oli kivan väljää ja saimme eturivin paikat sisätiloista mistä voi seurata matkaa isoista panoraamaikkunoista. Risteily kesti runsaat 6 tuntia ja se suuntautui Longyearbyenistä Pyramiden:lle. Sen jälkeen kun naapuri aloitti sotansa Ukrainaa vastaan ei tuohon venäläisten aavekaupunkiin ole menemistä. Jotkut sanovat, ettei sinne saa lupaa mennä, jotkut taas ettei laivat halua sinne periaatteesta mennä. Ennen sinne tehtiin siis ihan "turistimatkoja". Tiettävästi siellä edelleen asuu myös jokunen ihminen...?

Laiva kulki siis Isfjordenilta aina Billefjordenille asti aina massiivisen Nordenskiöldin jäätikön lähelle. Matkalla kiikaroimme ahkerasti ja heti kun joku näki edes vilaukselta jotain mielenkiintoista - sana kiiri nopeasti ja kaikki ryntäsivät kamerat ojossa kuvaamaan. Kaikki kuvattava oli vaan niin kovin kaukana, lähimpänä kuitenkin yksi mursu päiväunilla jäälautalla. Siitä sai kuva jopa kännykällä 😆.

Partahylje

...hänellä on varsinainen suukkosuu ja söpöäkin söpömpi nenä

Ja ujo haikala :D

Ainaki kolme mursua, kaksi niistä paluumatkalla uimasillaan, joten ne vaan purskauttelevat vettä suustaan. Lahtivalaita pari. Ne olivat melko ujoja ja käväisivät vain ohikiitävän hetken pinnan tuntumassa. Lisäksi oli varsin sympaattisia partahylkeitä ja jotain valkoisia kookkaita joiden lajitunnistus jäi tekemättä. Olivat niin kaukana. Lintuja jonkinverran... Lintukallioilla ei vielä näkynyt pesäpuuhia juuri ollenkaan. Täällähän voi nähdä esimerkiksi lunneja, ja pari nähtiinkin lentelevän. Itse jäätikköä emme päässeet kovin lähelle kun tuli jo jääpeite vastaan.

Lauantai 16.5.

Vapaapäivä. Me varasimme kuitenkin ohjelmaa, koska näin lyhyttä lomaa ei voi käyttää vain shoppailuun tai ravintoloissa istuskeluun. Lisäksi lounas, jonka olimme tottuneet nauttimaan on melko harvinaista Norjassa, niin mantereella kuin täälläkin. Norjalaiset syövät vasta iltaisin. Tämähän on meille tuttua kun norjalaisissa tunturimajoissa olemme yöpyneet. Niissä betjent tason turisthyttoissahan tarjoillaa illallinen yleensä klo 19 ja jos näihin eksyt ilmoittautumaan niin varaudu siihen, että pääset istumaan pitkiin pöytiin tuiki tuntemattomien kanssa. Isännät ovat laittaneet nimilaput pöytään ja siihen on sitten istuttava. Illallinen käsittää kolme ruokalajia. Näin siis mantereella.

Kahdelta iltapäivällä lähdimme veneretkelle aiheena mursujen bongaus. Vene oli kooltaan sellainen missä pääsi istumaan sisätiloissa katon alla ja siellä oli istumapaikat 12:lle. Kannelle pääsi myös.

Aamulla oli alkanut hienoinen lumisade, joka välillä muuttui rännäksi. Lämpötila oli nollassa. Muina päivinä oli ollut pari kolme astetta lämmintä. Aurinko paisteli vain tulopäivänä ja yhtenä iltapäivänä oikeinkin kauniisti. Muutoin oli melko harmaata.

Tuuli näytti Yr.no sääsivuston mukaan iltapäivällä puuskissa jopa 10 m/s ja sen kyllä tunsi veneessä kun avomerelle päästiin. Yhtäkkiä veneen moottori alkoi piiputtamaan tai moottorin varoituspiipitys ilmoitti ongelmasta. Kapteeni sammutti moottorin ja vene jäi hieman holtittomasti keikkumaan aalloilla. Meikäläinen kun ei ole kovin tottunut merellä liikkuja enkä oikeastaan pidä vesillä liikkumisista ollenkaan, vaikka mökkijärvellä ja muuallakin ollaan muutama kanoottiretki tehtykin niin tuntuihan se hieman kuumottavalta tilanteelta! Kolme kertaa piti moottori sammuttaa ja käynnistää uudelleen niin ongelma poistui ja lopulta päästiin kuin päästiinkin jatkamaan matkaa ja perille...

Mursu happea haukkaamassa

Borebreen jäätikön reunamille mihin oli matkaa runsaat 40 km Longyearbyenistä. Jäätikkö oli hieman rosoinen, mutta vastaan uineet pienehköt söpöt jäävuoret kruunasivat henkilökohtaisesti minun, Löytöretkeilijän pikkuruisen unelman. Niitä kun en ollut vielä nähnyt. Islannissa kellui kyllä hienoja pikkuruisia jäävuoria, mutta ne eivät olleet merellä. Jäätiköitä ollaan nähty ja tallusteltukin monella suunnalla aina Uudessa-Seelannista Nepaliin.

...jopa aurinkokin pilkisti pilvien lomasta välillä antaen valoa

mutta koko matkan ajan kyllä satoi, lunta, räntää, vettä

vaikea saada pyydystettyä kuviin oikeita sävyjä kun sää oli niin harmaa, joten soin itselleni oikeuden hieman korostaa jään sinisyyttä :D

Koska sää oli hyvinkin suttuinen lumisateineen niin kuvat eivät onnistuneet niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta onnellinen näistä. Mursuja näimme vain yhden ja sekin oli kovin ujo, näyttäytyi vain pikaisesti uintiretkensä lomassa.

Sunnuntai 17.5.

Kotiinlähtöpäivä. Mutta aamupäivä aina puoleenpäivään asti oli vapaata, joten ehdimme katsomaan Norjan kansallispäivän eli perustuslain päivää (norj. grunnlovsdag), tai paremmin Norjassa tunnettu sen päivämäärän mukaan nimellä syttende mai, viettoa kylän torille. Sitä vietetään aina nimenomaan 17. päivä toukokuuta. Päivä on erittäin suosittu ellei suosituin juhlapäivä Norjassa, esimerkiksi juhannusta ei hirveän paljon siellä vietetä. Esimerkiksi some täyttyy kuvista, missä poseerataan kansallispuvuissa niin aikuiset kuin lapsetkin. Ja tietenkin Norjan lipun kanssa. Lipun käyttö on muutoinkin paljon yleisempää ja vapaampaa kuin meillä.

Kansallispäivä on nimenomaan ilon juhla ja erityisesti lapsille. Ostetaan kotiin täytekakku ja syödään hodareita ja tietenkin osallistutaan erilaisiin paraateihin.

Tähän riemujuhlaan oli hyvä päättää tämä lyhyt lomamatka ja kääntää katseet seuraavaan. Mikä näillä näkymin on perinteinen kolmen- neljän viikon Norja road trip/luontoilu loma loppukesästä alkavan ruskan aikaan.

Lennot kotiin samaa reittiä kuin tulimmekin.

Lopuksi

Vaikka kelit aivan sitä olleet mitä olisimme toivoneet, niin huonommatkin ne olisi voineet olla. Itse asiassa lumisadepäivänä ja varsinkin sunnuntai aamuna ympärillämme olevat vuoret näyttivät suorastaan syötävän suloisilta ja lempeä sumupeite vuortenhuippujen yllä houkuttelevalta. Musta kivi mikä vuorten rinteitä kylän ympärillä hallitsi oli liki poissa, yhdestäkin mustasta vuoresta tuli mieleen meille Helsingissä asuville tuttu Hanasaaren hiilivarasto - jota tosin ei enää ole olemassa :D

Muutoin matka oli ihan onnistunut. Opas piti hyvää huolta ja tietoa Huippuvuorista saimme enemmän kuin itse ehdin sulattaa eli kiitettävän kattavasti. Se mitä olisin toivonut matkalta enemmän oli enemmän retkiä, hotellista niitä kehoitettiin kysymään, mutta me koimme, että niitä sai oikeastaan melkein lypsää henkilökunnalta. Kävimme kysymässä myös yhdestä firmasta suoraan eikä sielläkään ollut oikein sellaista tarjontaa mikä olisi kiinnostanut. Retket ovat melko kalliita, joten ihan mitä tahansa ei viitsinyt ostaa. Oma moka kun en ottanut omia vaellussauvoja mukaan!

...että voi palata, pitää lähteä

JOS vielä käymme Huippuvuorilla teemme parin kolmen päivän matkan omatoimisesti ja varmasti talvella, maaliskuu voisi olla sopiva?

tässä Visit Svalbard sivustolta esittely mitä eri vuodenajat siellä näyttävät:

Lisää kuvia elämänpituisilta matkoiltamme

https://www.instagram.com/rautareetta?igsh=MWdha2x5MWlsZzhzNw==

kanskje vi kommer igjen !

Hotellimme näytti tältä, harmaana kevätaamuna

Ja edellisiltana lähtötunnelmissa oli myös suomenlipun alla purjehtinut SISU purjevene. kuva kuvaa hyvin päivän säätä. Kuva on myös täysin käsittelemätön, suoraan kännykästä.

Löytöretkiä ja tutkimusmatkoja