Kaikille aisteille kaikkea; Islanti 31.5. - 11.6.2023; osa 2

 Maanantai 5.6. 

Stuðlagil Canyon ja haaksirikko!

Aamulla oli aika jättää Bakkagerdille hyvästit ja jatkaa matkaa. Ajoimme ensin lähimpään kaupunkiin eli Egilsstaðir:iin. Kävimme täydentämässä auton pienen jääkaapin sisällön ja tietysti paikallisessa kuppilassa aamu cappuccinot. Seuraava kohde oli kaupungista n. 70 kilometrin päässä sisämaassa sijaitseva  Studlagilin  upea basalttikanjoni. Tie sinne oli kuitenkin tosi huonokuntoinen, isoa kiveä  ja soratie. Ja pitkäkin se oli, ihan tarkkaan en muista, mutta toistakymmentä kilometriä! Nimismiehenkiharat tiessä röykytti autoa ja jouset päästeli välillä kivoja huudahduksia.  Ensimmäisen parkkipaikan näimme, mutta päättelimme, että kauempanakin vielä täytyy olla parkkipaikka ainakin google mapsin mukaan. Upea kanjoni ja joki kiemurteli alempana kutsuvan näköisena ja tien lähellä oleva parkkipaikkakin lopulta löytyi maatalon pihalta. Siellä oli myös nakkikioski ja vessat, paikka näytti melko uudelta ja sieltä ei ollut kuin lyhyt muutaman kymmenen rapun matka alas parhaille katselupaikoille. 

Matkalla pysähdyimme jo yhdelle oikein nätille putoukselle... 

Rjúkandafoss

Stuðlagil

Monet eivät olleet löytäneet tuota kauempana olevaa parkkipaikkaa vaan kävelivät toiselta puolelta kanjonia muutaman kilometrin matkan päästäkseen katsomaan tässä kohtaa koreilevaa kanjonia. 

Paluumatkalla auto kilisi ja kolisi taas pahaenteisesti ja kun olimme vain parin kilometrin päässä päätiestä niin autossa syttyi laturin varoitusvalo ja autosta lakkasi ohjaustehostin toimimasta, joten ratin kääntäminen kävi melkein kahvakuulaharjoitteesta. Pääsimme ykköstielle ja muistin, että takaisin päin mennessä oli bensa-asema, mutta isäntä muisti ettei siinä ollut kuin pari tankkia. Mutta sinne ajoimme. Vieressä oli maatalo, joka mainosti myös ravintola- ja majoituspalveluja. Isäntä soitti vuokrafirmaan ja parin puhelun päästä sieltä luvattiin lähettää lähimmästä kaupungista korjauspartio matkaan. Saapumisaika noin puolitoistatuntia. Kävelimme syömään ravintolaan, joka oli aivan tyhjä. Ilmeisesti kesäapulainen oli vasta aloittanut kun unohti tuoda meille hampurilaisateriaan kuuluvat ranskalaiset ja hampurilainenkin jäi minulla syömättä kun siinä oli jotain punaista liisterimäistä kastiketta. 

Ruuan jälkeen jäimme sitten vaan odottelemaan. Olimme tilatessa kertoneet että odotamme auton korjaajaa, joten kun paikan emäntä tuli kotiin hän oitis istahti pöytäämme ja uteli autosta. Selitti, että hän on vuosien aikana kyydinnyt ja passannut monia autonsa rikkoneita ja että useimmiten auto vain hinataan pois ja asiakkaat jätetään oman onnensa nojaan. Reipas emäntä halusi nähdä auton ja isännän ilme oli vähän epäuskoinen, mutta minä aistin heti, että tässä on yksi niitä "minulta onnistuu kaikki" emännistä joten kun hän pääsi konepellin alle kurkistelemaan niin löysi heti vian että laturinhihna oli poikki, otti isännän puhelimesta numeron ja soitti korjaajille että mikä pitää olla mukana kun tulee paikalle. Homma oli kyllä jo hoidossa.

Eipä siinä enää tarvinnut kauaa odotella kun korjaajat saapuivat paikalle. Ensi töikseen kaverit tulivat kättelemään. Islantilaiset kättelevät paljon. Itse korjaaja oli puolalainen reipas nuorimies, jolla ei ollut edes haalaria mukana mutta homma hoitui kuitenkin. Kuski oli varsin vilkas tapaus, joka lauraa lurautti välillä jonkun sinfonian ja välillä uteli kaikenlaista. Emme oikein ole tottuneet sellaiseen puhetulvaan, lähinnä kaveri vain nauratti meitä. Kysymyksetkin olivat aika outoja!!!  

2,5 tuntia siitä kun ensimmäinen puhelu otettiin oli auto valmis ja matka jatkui!

Ennen seuraavia kohteita ajelimme välillä todella aavemaisissa maisemissa

Selfoss ja Dettifoss

Pohjois-Islannin tärkeimpiä nähtävyyksiä nämä kaksi näyttävää putousta, lyhyt helppo kävelymatka parkkipaikalta molemmille putoukselle, jotka ovat ihan peräjälkeen. 

"Dettifoss on vesiputous Jökulsárgljúfurin kansallispuistossa Pohjois-Islannissa. Putous on Jökulsá á Fjöllum joessa, joka virtaa Vatnajökullista merelle. Putoukset ovat yli 100 metriä leveitä ja 44 metriä korkeita. Dettifossin virtausmäärä on Euroopan vesiputouksista suurin sillä vettä virtaa 500 m3/s." Wikipedia

Dettifossin reunamilla kun käveli niin sadetakki oli tarpeen, vesi ryöppyää niin

voimalla, että se kastelee takuuvarmasti!

Myöhään iltapäivällä pääsimme jo kuuluisan Myvatn järven rannalle ja kylään. Ensimmäinen kivan näköinen camping oli kiinni, ikävä kyllä ja lopulta oli tyydyttävä toiseen vähän kurjan näköiseen ja repsahtaneeseen leirintäalueeseen. Kovasti kehuttiin paikan isoa ja LÄMMINTÄ keittiötä, mutta itselle ei olis tullut mieleenkään mennä sinne väenpaljoutueen kokkaamaan. Suihkujakin oli vain pari. No, se sai kelvata yhdeksi yöksi. 

Jo matkan varrella korkkasimme yhden Mývatn:tin kuuluisista nähtävyyksistä ennen kylään asettumista:

Hverir ja  Námafjall

Opastaulussa oli nämä nimet, mutta alueesta on vähän erilaisiakin nimiä liikkeellä, esimerkiksi Satu Rämön kirjassa esiintyy nimi  Hverarönd.

Tämä oli ehkä lopulta vaikuttavin paikka Myvatn:n alueella. Kuplivia  ja kurnuttavia mutalammikoita, sihiseviä ja pihiseviä kuumia lähteitä, pikkuruisia ja vähän isompia. Saunan kiuasta muistuttavia kivikasoja kasattu kuuman lähteen päälle niin, että sieltä kuului loputon sihinä ja vesihöyryt nousee korkealle taivaalle yötä päivää!

Tiistai 6.6. Mývatn

Aamulla jo ennen kahdeksaa liikkeelle. Olimme miettineet, että alueen kuuluisimpiin paikkoihin tutustumiseen tarvinnee varata koko päivä ja sehän siihen menikin. Satu Rämön Tripsteri Islanti -kirjassa nämä on näppärästi lueteltu:

Grjótagjá

Upea laavaluola! Luolassa kuulemma monet käyvät uimassa lämpimässä höyryävässä vedessä, mutta se on kiellettyä ja paikalliset ovat huolissaan veden jatkuvasti nousseesta bakteeripitoisuudesta. Erittäin kaunis paikka, kävelymatkaa autolta 50 metriä eli soveltuu kaikille! Täällä on myös konkreettisesti nähtävissä mannerlaattojen erkaantuminen. 

Viti Crater 

Toinen järvialueen kuuluisa nähtävyys oli Krafla tulivuoren halkeamassa sijaitseva pieni Viti kraateri, joka on tunnettu turkoosinvärisestä vedestä. Näin pilvisenäkin päivänä se esittäytyi juurikin siinä sävyssä! Krafla tulivuoren alue on geotermistä ja vuorten ympäröimä ja siellä olikin iso voimala-alue. Krafla on purkautunut kokonaista 29 kertaa. 

Kraaterin pystyy kiertämään polkua pitkin melkein ympäri. Täälläkään ei ollut aamulla varhain ketään muuta :) 

Hverfjall

Tämän kraaterin pääsee kävelemään polkua pitkin ympäri ja matkaa tulee noin 4 km. Se kannattaakin kävellä, koska se näyttäytyy hieman eri valossa ja kulmassa erilaisena. Kävelylle päästäkseen pitää ensin selättää kipakka ylämäki. Muutoin siirtymiset näille eri kohteille käy kätevimmin autolla. 

Höfði

Eräänlainen kaupunkipuisto Myvatn järven itäosassa. Parin kilometrin polku vie läpi vehreyden ja rannoilta voi ihailla järveen pudonneita laavakivimuodostelmia, joista kerrotaan että ne ovat trolleja, jotka unohtuivat liian pitkäksi aikaa kalaan ja  auringon ensisäteet kivettivät ne ikuisiksi ajoiksi järven vangiksi. 

Dimmuborgir

Vihreyden jälkeen sukelletaankin aivan eri tunnelmiin. Täällä ei asu enää kilttejä peikkoja vaan täällä kerrotaan olevan paholaisen kotiosoite. Upeita laavakivimuodostelmia ja siellä täällä risteilee polkuja, joita pitkin me turistit pääsemme niitä ihmettelmään. Polulta poikkeaminen on kielletty. Omituiset kivimuodostelmat ovat kuulemma jumalan räkäklimppejä kun olivat niin tylsistyneitä niin niitä syljeskelivät yläilmoista tuonne :) Toki tieteellinenkin selitys löytyy...

Viimeinen nähtävyys oli kovin mitätön järven eteläreunassa muutama umpeen kasvanut ruohottunut pseudokraatteri, jota kuitenkin joukko ihmisiä käveli bussilasteittain katsomaan.  Niitä tuskin edes tunnisti nähtävyyksiksi, minusta ne olivat melkein vain vähän erikoisemman muotoisia nurmikkokumpuja ja kuoppia :) . Kuvaakaan niistä ei oikein saanut.

Illaksi ehdimme vielä hyvin ajamaan Islannin valaspääkaupungiksikin kutsuttuun  Húsavík:n pikkukaupunkiin mistä löysimme itsemme illansuussa kellumasta Atlantin valtameren ääreltä vallan viehättävästä geotermisestä kylpylästä muutaman iloisen amerikkalaisturistin kanssa. Ei ollut mitenkään halpa paikka, noin 90 e maksoi kahdelta, mutta oli kyllä koko sen rahan arvoinen. Pitihän meidän sentään yhden kerran käydä laguunissakin kun täällä kerran oltiin! 

Valaspääkaupungin kirkkokin oli oikein nätti!

Iltamyöhään vielä syömään ja olimmekin majoittuneet paikallisen urheilukentän vierellä olevalle  camping alueelle   sopivasti mistä kävelymatka rantaravintoloihin. 

Keskiviikko 7.6. 

Matka jatkui kohti länttä ja seuraavaksi maisemanälkäisten ruokahalu tyydytettiin 45 kilometrin päässä Akureyrista upealla 

 Goðafoss

putouksella. Tämä olikin jälleen yksi näyttävimmistä vesiputouksia Islannissa, tästä pidimme erityisesti! Hyvin kuvauksellinenkin. Putouksen ympärillä pääsee kävelemään parin kilometrin lenkin ja näin pääsee kuvaamaan sitä eri kuvakulmista! 

Matka jatkui nyt kohti sisämaata. Olimme vuokranneet nelivetoisen auton sen takia, että sillä saa ajaa myös niitä F-teitä, jotka ylipäätään ovat auki. Ihan sisämaassa kulkeva tie nro 35 on kuitenkin avoinna ylipäätään vain aivan keskikesällä ja siellä voi silloinkin olla jokien ylityksiä, joten parasta on siellä matkailla vain kunnon maastoajoneuvolla. 

Villi Islanti ja erämaa

Tripsteri kirjan mukaan sisämaassa olevalla Húsafellin alueella piti olla paljon islantilaisia viettämässä kaunista kesäpäiväänsä, joten ihmetys olikin suuri koska alue, mm. uudehko iso moderni hotelli oli liki tyhjä ja leirintäalueella, joka sekin oli todella laaja oli vain pari muuta autoa meidän lisäksi. Toki eihän nyt vielä ollut lomakausikaan!

Matkalla tänne "villiin erämaahan" löysimme kartasta kaksi aivan peräkkäin olevaa upeaa putousta, jotka mielestämme jää aivan turhaan monen muun hypetetymmän varjoon. Siispä suosittelemme siellä käyntiä kyllä kaikille näillä seuduilla liikkuville. Barnafossiin liittyy traaginen tarina ja Hraunfossar on mielenkiintoinen sillä vesi syöksyy rotkoon vuoren sisältä. Molemmissa on myös aivan upea turkoosi väri!

Barnafoss ja Hraunfossar

Itse Husafellissä oli iso leirintäalue ja uudehko hulppea hotelli. Hotellin vastaanotosta saimme maksettua itsemme sisään campingiin ja iltapuuhina isännällä iltalenkki lähimaastoon ja ruuanlaittoa ihan kivassa alueen keittiössä. Kartassa olevia polkuja ei kuulemma oikein ollut olemassakaan. Ihmettelimme vähän miten juuri tämä paikka oli niiin islantilaisten suosiossa, vaikkakin tänä alkukesäisenä päivänä siellä oli meidän lisäksi vain pari muuta autoa. 

Tomin iltalenkillä oli karut maisemat, mutta myös erikoinen juomapiste?

ja geokätköjäkin löytyi!

Torstai 8.6.

Sadepäivä! Husafellistä löytyy monenlaista aktiviteettia, voi lähteä jäätikkövaellukselle, tutustua jääluolaan tai käydä visiitillä alueen muissa luolissa. Me valitsimme aamun ensimmäiseksi kohteeksi vierailun  yhdessä Islannin suosituimmista laavaluolista, siellä ei sade haittaa! Kylmähän siellä oli, pipo päähän ja menoks. 

Viðgelmir  

jähmettynyttä laavaa, näitä kutsuttiin laavakynttilöksi

Emme olleet varanneet tätä retkeä etukäteen, kuten ei mitään muutakaan, ajoimme vain reitin lähtöpaikkaan missä oli pieni "toimisto"rakennus ja kysyimme onko lippuja saatavilla. Paikalle kurvasi pikkubussi täynnä itämaisia turisteja, mutta mahduimme vielä mukaan mekin. Kypärä ja otsalamppu olivat pakollisia varusteita ja ne sisältyivät pääsymaksuun. 

Aamupäivän luolaseikkailun jälkeen ravitsimme itsemme Husafellin  hotellin vieressä olevassa Bistrossa buffet pöydässä, sateli edelleen... ja kun kuulimme tai luimme tiekartasta, että Froad 550 Husafellista Pingvelliriin oli jo auki, vielä viime viikolla kiinni talven jälkeen niin rohkenimme lähteä ajamaan sitä. Olihan meillä neliveto juurikin tätä varten! Isäntä oikein puhkui intoa :) Matkaa taitettiin n. 25 - 35 kilometrivauhdilla, tie on päällystämätön, isoja kiviä ja kuoppia. Tien pituus on noin 60 km ja se kulkee tosiaan läpi oikean erämaan missä ei ole mitään, läheltä jäätiköitä, harmillisesti sade vaan, no toisaalta täydensikin tavallaan kokemuksen 🙂 mutta esti näkyvyyden Langjökullille. Tien varrella on yksi "autiotupa" tai pikemminkin pelastautumistupa. Kävimme tutustumassa siihenkin.

Olihan kokemus! Oikea erämaa. Kieltämättä vaan itseäni kovasti jännitti laukeaako auto lopullisesti juuri siellä. 

"Ken tästä käy saa kaiken toivonsa heittää..."

Kivikkoa oli silmänkantamattomiin, siellä ei myöskään kasvanut yhtään mitään!

Pelastautumistupa vaeltajille

Tie päättyi iltapäivällä Pingvellir - Thingvellerin kansallispuiston kupeeseen. Paikka on tunnettu siitä, että juuri täällä Euraasian ja Amerikan mannerlaatat erkaantuvat toisistaan. Kävimme kansallispuiston Info centerissä kahvilla ja vähän shoppailemassa, mutta jatkoimme matkaa sen enempää siihen tutustumatta. Sateli edelleen. 

Seuraavana oli vuorossa kaikille Islannissa matkailevalle pakollinen Geysir. Tosin sehän on jo väsynyt purkautumaan, mutta viereinen pienempi purkautuu n. 5-7 minuutin välein. Tämä lopen uupunut  Geysir on antanut nimensä myös muille maailman kuumaa vettä ja höyryä säännöllisesti sylkeville kuumille lähteille. 

Geysir

Kuuluisimman nähtävyyden jälkeen oli vuorossa tietysti toiseksi kuuluisin eli varsin näyttävä ja kuvauksellinen putous 

Gullfoss

kultainen putous, joka on osa ns. kultaista kierrosta mitä Islannissa niin monelle ryhmämatkalaiselle mieluusti näytetään. Koska oli sateinen päivä putous ei meille näyttäytynyt varmaankaan ihan parhaassa loistossaan, mutta tähän oli nyt tyytyminen.

Meille oli seuraavaksi päiväksi jotain muuta kuin nähtävyyksiä tarjolla kun Tomi oli ilmoittautunut  Hengill Ultra trail  kisaan. Kisassa oli sekä ilta- että päiväkilpailut. Löysimme oikein kivan leirintäalueen ihan lähtöpaikan vierestä. Kaupungin nimi oli Hveragerði. Kaupungin pienessä shopping centerissä on mielenkiintoinen näyttely maanjäristyksistä ja kaupunki  on erittäin geotermistä aluetta ja siellä on luonnossa kuumia lähteitä, joita isäntäkin pääsi ihailemaan kisareitin varrella. 

Erityisen maininnan ansaitsee myös leipomo konditoria valtavasta valikoimastaan, näitä usein kaipaamme kun reissuilla ollaan, yllättävän harvoin löytää pohjoismaista konditorioita missä ihanaisia leivonnaisia hyllyt notkollaan! 

Perjantai 9.6.

Päivä kului  Hveragerði;ssä hengaillen, syötiin hyvin ja sitä rataa. Odottelimme illan starttia. Iltakisassa oli melko vähän osanottajia, mutta hyvin kansainvälistä. Tomi juoksi 26 km matkan ja sijoittui kisassa sijalle 2!

Lauantai 10.6.

Vielä oli koko päivä aikaa kierrellä eteläisiä saaren eteläisiä kolkkia ja päätimme ajaa osin samaa tietä, mitä runsas viikko sitten olimme lähteneet liikkeelle. Poikkesimme katsomassa yhtä geotermistä aluetta ja upeaa vielä yhtä upean turkoosia järveä autotien varrella vähän sisämaahan päin ja lopuksi ihan meren rannan tuntumassa hengailemassa muiden turistien joukossa. Siellä täällä oli vielä höyryäviä kuumia lähteitäkin lähellä Blue Lagoonia, jonka jätimme kokonaan välistä tällä kertaa. 

Matkamme lähestyi loppuaan. Auto piti luovuttaa iltapäivällä ja yöksi olimme varanneet hostellista huoneen. Aamulento varhain sunnuntaiaamuna aiheutti yllättävää päänvaivaa. Lähin lentokenttähotelli oli täynnä tai ainakaan sieltä ei ollut tarjolla kuin liki 300 euron huoneita joihin EI SISÄLTYNYT edes aamupalaa. Olin valmis nukkumaan sen viisi  kuusi tuntia ennen kuin piti olla jo kentällä vaikka siellä lentokentällä, mutta Keflavikin kentän nettisivuilla oli maininta, että kentällä on yöpyminen kielletty! 

Varasimme bookingin sivuilta hostellin kohdalta kuljetuksen aamulla kentälle, olihan matkaa nelisen kilometriä ja meillä yksi iso matkalaukku. Aamulla kun kuljetusta odotimme pihalla jo hyvissä ajoin niin paikalle ajoi pieni siviiliauto, jossa istui nainen ja mies. Nainen apukuskin paikalla avasi ikkunan ja kysyi "Are you waiting for lift to Airport", johon me tietysti "Yes", nainen siihen "me to" ruuvasi ikkunan kiinni ja he ajoivat hostellin parkkipaikalle sivummalle. Kello tuli viisi, ja viisi yli viisi niin aloin jo vähän huolestumaan. Kävelin 50 metrin päähän isommalle tielle ja yritin huitoa ohiajavalle taksille, mutta hän vaan heilautti kättään ja naureskeli. Kauempana kulki joku bussikin, mutta vaikka kuinka olimme aikatauluja tutkiskelleet niin paikallisbussi ei kulkenut sunnuntaiaamuna, muina päivinä kyllä. Hostelli oli ns. self service ja tiskiltä löytyi puhelinnumero taksille mutta sieltä sanottiin, ettei meille ollut mitään varausta. About kymmenen yli viisi tämä siviiliauto mikä oli parkissa meni meidän ohi ja lähti pois - siinä vaiheessa vasta alettiin epäilemään, että juuri se oli meidän kyyti. Isännällä on yleensä lehmän hermot, mutta nyt hän hermostui. Minä seisoin tiellä ja kun seuraava auto lähestyi huidoin sille niin pontevasti, että se pysähtyi ja kaksi poikaa oli menossa kentälle ja ottivat meidät kyytiin. Juuri ja juuri mahduimme istumaan pikkuautoon ison matkalaukun kanssa kun pojillakin oli aika paljon matkatavaroita. He ajoivat luovuttamaan vuokra-autonsa ja me juoksimme matkalaukun kanssa viimeiset sadat metrit kentälle. Mutta hyvin ehdittiin - kiitos siitä, että olemme aina ajoissa liikkeellä!

Sittemmin tämä "firma", josta olimme palvelun ostaneet palautti kyllä rahat kun annoimme palautetta. Loppu hyvin, kaikki hyvin:

Sunnuntai 11.6.

Lento kotiin aamulla seitsemältä. 

Loppusanat

Ensinnäkin, aikaa Islannin kiertämiseen olisi pitänyt varata vähintään sen kaksi viikkoa. Tämä n. 10 päivää on ehdoton minimi meidän tyyliseen matkailemiseen. Nyt meiltä jäi kokonaan koluamatta kiehtovalta kuulostava länsiosa maata eli  länsivuonot! 

Suurimman vaikutuksen minuun teki kummallista kyllä ne aavat, kymmeniä kilometrejä jatkuvat laavapellot eli sammalten peittämät "aavikot", joita oli eteläosassa maata etenkin. 

Kauneinta oli ehdottomasti jäätiköt ja yllättävää kyllä vuoretkin Bakkagerdin alueella.  Eikä voi unohtaa lunneja, isäntä varsinkin ihastui vallan näihin veikeisiin lintuihin!

Yllättävää oli koko maan kalleus :( 

...mutta, ehkä näemme vielä ja palaamme sjáumst seinna!