4. Vihreyden valtakunta, ihana ihmemaa Irlanti 23.5. - 31.5.2022

Jos haluat matkustaa paikkaan missä maisema vaihtuu äkkiarvaamatta,  luonto on koko ajan lähellä ja ympäristön valloittanut vihreys  suorastaan häikäisee silmiäsi,  rosoiset ja villit kalliojyrkänteet ovat jopa vähän pelottavia, sellaisella jännittävällä tavalla, viihdyt ehkä myös meren äärellä ja pauhussa tai vaikka uimarannalla -   matkusta Irlantiin!  Patikkaretket vihreyden valtakunnassa niityillä ja vuorilla, ilman lumisia ja taivasta vasten terävästi piirtyviä vuorenhuippuja. jo täyteen kukkaansa puhjennut alkukesän luonto, tämä kaikki  oli juuri sitä mitä tarvitsimme juuri tähän kevääseen. Vielä kun rakastaa brittiläisiä ja irlantilaisia telkkarisarjoja ja irkkumusiikkia, puhumattakaan pubikulttuurista niin - avot!  Täällä viihdyimme runsaan viikon. 

(Jos et jaksa lukea koko juttua voit aina katsella kaikki reissukuvat tästä !)

Vuokrasimme reissua varten pienen matkailuauton, liki samanlaisen mikä meillä on kotonakin käytössä. Ihan vaan siksi, että majoitukset näyttivät olevan todella kalliita ja tarvitsimme kuitenkin auton siirtymisiin ja tavallisen henkilöautonkin vuokraus oli melkein yhtä kallista kuin matkailuautonkin ja majoitus ja auto olisi tullut kalliimmaksi kuin pelkkä auto. Ratkaisu oli siis auto,  jossa voi asua matkan ajan. Kätevää! Auton vuokra 9 vrk oli 1440 e ja vain yhden kerran olimme leirintäalueella ja se maksoi 28 e, muut yöt vietimme niin sanotussa puskaparkeissa. 

Aamulento klo 8:15 Dubliniin kesti kolme tuntia ja kun kello on Irlannissa kaksi tuntia vähemmän olimme jo aamupäivästä perillä. Auton saimme kuitenkin vasta iltapäivästä, joten hyvin jäi aikaa syödä ja kävellä matkalaukkua perässä raahaten auton hakupaikkaan, toki lentokentän lähettyvillä sekin oli. Ja kävikin niin, että saimme auton jo aikaisemmin...

Auton ristimme heti Rämiseväksi Rupsuksi. Se oli meidän retkeilyautoamme hieman pidempi malli, mutta siinä oli tavallaan vähemmän tilaa, koska se oli neljälle hengelle. Ensitöiksemme purimme ison pöydän pois tieltä, siitä ei kovin leveäreisinen ihminen olisi ohi päässyt. Lisäksi se oli rikki ja meinasi pettää alta aina kun siihen otti tukea. Toiseksi laitoimme yläpetin myös kasaan, muuten ei alhaalla olisi ollut kovin kiva nukkua, pimeä ja ahdas paikka. Rikoimme myös heti parisataa metriä ajettuamme ensimmäiset astiat koska ne oli posliinia - EI posliinia asuntoautoon!!!! - ja isäntä joutui jarruttelemaan kovasti niin laatikko rämähti auki, sekin kun oli rikki :D Astiat muuttivat toiseen kaappiin ja jouduin laittamaan pehmikkeitä vaatteista niiden lomaan. Muuten kuskille kävi hyvin tottuneesti vasemmanpuoleinen liikenne... (myöhemmin vain kaksi kertaa ajoi parin sekunnin ajan väärää puolta, nekin u-käännöksen jälkeen). 

Ensimmäinen etappimme oli sen kummemmin suunnittelematta OutdoorActive sovelluksen avulla löydetty 

Bray Head 

ja sielltä Cliff Walk, mikä olikin tosi hieno! Rannan tuntumasta lähti polku n. 7 km reitille. Koska paikka oli niin lähellä Dublinia niin oli väkeäkin jonkin verran liikkeellä,  Kuvat puhukoon tästä taas puolestaan...

Illaksi oli vähän vaikeuksia löytää puskaparkkia, mutta lopulta se löytyi Glen Oak Forest parkkipaikalta.  Kovasti kyltein kerrottiin, että pysäköiminen "your own risk". Otimme riskin...

24.5. Glen Oak Forest ja Eagles Crag trail Wicklow Mountains National Park

...... ja heräsimme aamulla yöllisen rankan vesisateen virkistämään kesäaamuun ja lintujen railakkaaseen konserttoon. 

Glen Oak Forest on entisiä kuninkaallisia metsästysmaita 1300 luvulta ja nyt ennallistettu mm istuttamalla 120 000 tammea. Pitkospuilla oli jarrut ja näimme myös läheltä jonkun haukan ja peuroja, mutta ei yhtään ihmistä viiden kilometrin reitillä. Ikävät piikkipensaat olivat valloittamassa osaa polusta, osa reitistä oli  myös jonkinlaista vanhaa tienpohjaa.

Hyvissä ajoin keskipäivän aikaan olimme jo matkalla kohti seuraavaa polkua.  Tie oli hyvin hyvin kapea ja kulki jo ylängöllä, kävikin ilmi että se oli "Old Military road". Autollamme sai ajaa vain asfalttiteitä, ei ollenkaan hiekkateitä, mutta Irlannissa liki kaikki pienetkin farmeille menevät tiet oli päällystettyjä. Aivan ällistyttävän kapeita, noin yhden auton mentäviä ja molemmilla puolilla oli kiviaita, usein vielä rehevän kasvillisuuden peitossa, joten varovaisesti ja tarkasti piti ajaa. 

Kiva polkureitti  löytyi  Wicklow Mountains National Park:n  liepeiltä kauniilta järvirantamilta. Toisen järven rantaa koristi upea kartano. Märkää ja mutaistakin välillä ja hyvin rapsakka nousu ylös Eagles Cragille. Ihan tuli pikkasen voittajaolo kun ylös pääsin. Alas ei uskaltanut kiipeämisen aikana juuri katsoa. 

Geokätköily johtaa joskus erikoisiin paikkoihin...

Päivän kävelyretket olivat yhteensä 9 km ja nousua tuonne harjanteelle tuli 200 m. 

Seuraavaksi oli hieman jopa hahmoteltu, että ajamme Wicklow vuoriston ehkä kuuluisimpaan paikkaan  Glendalough:n kylään. mutta...

"Jo tuhansien vuosien ajan ihmisiä on vetänyt puoleensa upeiden maisemien ympäröimä kahden järven laakso Glendaloug. Rikas historia, argeologisesti mielenkiintoinen kohde "hiljentää mielesi, inspiroi sydäntäsi ja täyttää sielusi". Jotenkin näillä sanoilla kuvailee mainossivusto tätä luostarikylää, jonka historia alkaa jo 500 luvulta. Kylässä on myös kuuluisa wiskitislaamo! Ikävä kyllä, me ei täällä viihdytty, koska paikka oli oikeastaan ainoa varsinainen "turistikohde" mikä reitillemme osui eli tiedättehän sen, missä rihkamaa myyviä myyntikojuja oli valjastettu puiston reiteille lähtevän portin pieleen ja pelkästä pysäköinnistä veloitettiin matkailuajoneuvoilta 15 euroa eikä siihen rahaan saanut yöpyä paikalla. Koko kylässä ei ollut oikein mitään paikkaa missä olisi päässyt yöpymään auton kanssa tai me ei sellaista löydetty. Kävimme syömässä edellisessä Lynhamin kylässä oikein kivassa pubissa, missä ei niin kovaa ruuhkaa ollut. Me kurvattiin nopeasti pois ja ajoimme ylemmäksi Wicklowin kansallispuiston "hatulle" eli Wiclow Hat missä hienolla ylängöllä oli useampi liki tyhjä parkkipaikka ilman "no camping" kylttiä. Alkoi satamaan vettä kun Tomi kävi lenkillä ylängöllä yhden nyppylän valloittamassa (Tonelagee 815m). Ja pian jo unikin kutsui taas :D

25.5. Wild Atlantic Way ja Burren National Park

Heräsimme liki tyhjällä parkkipaikalla aamulla jo kuudelta todella kovaan tuuleen ja sateeseen. No, olin toki hereillä yöllä tämän tästä, koska koko auto nitisi ja natisi kuten Rupsun kuuluukin. Meille jäikin tunne, että tämä auto oli rakennettu pakettiautoon vähän niinkuin jälkikäteen matkailuajoneuvoksi, niin epäsymmetrinen ja kovaa nitinää se piti ajonkin aikana, ainakin verrattuna omaan retkiautoomme.

En taida olla vielä kertonut, että tälläkin matkallamme emme olleet oikein suunnitelleet mitään erityistä, kunhan nyt ajelisimme eri paikassa kuin viime käynnillä muutama vuosi sitten kun olimme Dinglen niemimaalla etelässä pääsiäisen ajan. Tien varrella on kiva pysähtyä vaikkapa tällaisissa erikoisemmissa kohteissa Galwayn lähellä.

Näitä vanhoja linnojen raunioita oli joka puolella ja niitä myös restauroitiin ja olivat

ihan oikeita nähtävyyksiä,

varmasti monelle historiasta kiinnostuneelle unelma kohteita!

Niinpä huomasimme ajavamme Wild Atlantic Way:lla. Mukana kun oli viime käynnillä ostettu hyvin suurpiirteinen Irlannin tiekartta niin siitä ja google mapsista bongasin lähettyvillä Burrenin kansallispuiston. Google ohjasi perille jälleen kerran hyvin hyvin epämääräistä ja pientä maatiloille vievää tietä ja väitinkin isännälle, että varsinainen lähestyminen kansallispuistoon pitäisi varmaan tehdä toista kautta, mutta tämä oli lyhempi ja perille sitäkin löysimme. Sitä kautta ei vaan ollut minkäänlaista opastusta. Burren National park on yksi Irlannin kuudesta kansallispuistosta ja muodostuu hyvin erikoisista kalkkikivimuodostelmista ja kokonaisista kalkkikivivuorista.

Alueelta löytyy kilometrikaupalla ikivanhaa kivettyä aitaa, joka oli

varsin mielenkiintoisen näköistä!

Kävelimme "Pyhälle lähteelle" missä oli uhripaikka. 

 

" Alueen karuutta on kuvattu sanomalla, ettei siellä ole tarpeeksi vettä, johon mies hukkuisi, ei tarpeeksi korkeaa puuta, johon miehen voisi hirttää eikä tarpeeksi maata, että hänet voisi siihen haudata."  Wikipedia

Löysimme seuraavaksi yöksi wild atlantic wayn varrelta läheltä merta oikein mukavan, mutta hyvin tuulisen puskaparkin. Myöhemmin luin netistä ja taisi isäntäkin havaita tien varrella kyltin, että yöpyminen ei ole sallittua tien varrella.  Ilmankos olikin niin hyvin tilaa!

26.5. Cliffs of Moher

Aamulla koimme reissun ensimmäisen vastoinkäymisen. Auto ei meinannut käynnistyä. Edellisenä päivänä oli autoon tullut vikailmoitus "check engine", soitimme tietysti vuokramoon mutta sieltä saatiin vain ohje, että jatkakaa matkaa rauhassa. Toki ensin tarkistettiin öljyt ja muuta mitä nyt nykyautoissa pystyy. Varoitusvalo oli keltainen eikä punainen ja kun auto oli kuulemma ollut juuri öljynvaihdossa niin ajateltiin, että on jäänyt joku asia nollaamatta. 

Siinä sitä istuttiin autossa ja ihmeteltiin. Taas kello oli sen verran vähän vasta, että ei saatu yhteyttä vuokraamoon, sähköpostiin tuli sitten vastaus, että mekaanikko tulee klo 9:30 joten sitä sitten odoteltiin. Lähti auto lopulta käyntiin, mutta alkuun kävi tosi hitaalla.... minähän en mitään autoista ymmärrä, joten vähän kauhulla siinä vaan tyydyin istuksimaan.

Mekaanikko oli sitä mieltä taas, että kyllä autolla pystyy jatkamaan joten sitten vaan lähdettiin matkaan kun auto vähän lämpeni niin alkoi jo hyristä mukavasti. 

Edelleen sateli aika mojovasti kun lähdimme ajelemaan kohti Doolin nimistä paikkaa ja Irlannin yhtä kuuluisinta nähtävyyttä. Ei pidetty nytkään kiirettä, ostettiin pikku kylästä aamukahvit ja evästä. Perillä iso parkkipaikka oli jo melkein täynnä, auto parkkiin maksua vastaan ja reitille. Otin sauvatkin mukaan. Alkuun missä näköalapaikka oli helpoiten saavutettavissa oli kovastikin väkeä jo, kuten arvata saattaa, mutta parin kilometrin jälkeen kun oltiin kävelty jo väheni mukavasti. Kävelimme siis Visitor Centeristä Hag's Head:lle ja siellä isäntä vielä extraa kun kävi noutamassa yhden geokätkön huikeasta paikasta. Ja takaisin samaa reittiä. Reittihän on liki perille asti suojattu joko rauta-aidalla tai isoilla kivilaatoilla, mutta loppupäästä tuonne suuntaan mentäessä myös osa suojaamatonta. Ja porukka hyppeli lopuksi aidan ohi surutta, vaikka se oli tietysti jyrkästi kielletty. Jos kävelee Doolinista tuonne missä me kävimme saa peräti 20 km lenkin tehtyä. Isäntä kävi juoksulenkillä seuraavana päivänä juurikin tuolta toiselta suunnalta...  

Jännää reitillä oli valtava nouseva tuuli joissakin paikoin, äkkiarvaamatta tuuli tuiversi mereltä ja nousi ylös rosoista jyrkännettä pitkin ja oli viedä lippiksen päästä ja salpasi hengen. Olen kuullut, että aallotkin saattavat nousta sieltä parikin sataa metriä korkealle ja kastella kävelijät. Jyrkänteet ovat Hag's Headin kohdalla 120 metriä korkeita ja O'Brienin tornin pohjoispuolella jopa 214 metriä korkeita. 

Kävelyä tuli 12,4 km ja aikaakin saatiin kulumaan mukavasti. 

Illaksi ajoimme leirintäalueelle   KLIK ja ah, suihku teki kyllä hyvää. Oltiinhan tässä oltu jo neljä päivää reissussa eikä suihkussa oltu käyty. Autossa toki suihku, mutta se on niin ahdas ettei tullut mieleen alkaa suihkutella, kuin vasta toiseksi viimeisenä reissuiltana oli vähän niinkuin pakko jos meinas lennolle kehdata mennä.  Iltapuhteena oli vielä parin kilsan kävely aitoon irkkupubiin, yksi unelmanikin toteutui kun siellä oli elävää kansanmusiikkia. Paikka oli ääriään myöten täynnä, joten ei ihan sitä mitä haettiin, mutta tulipahan käytyä.

27.5. Rannalla käyskentelyä ja auto ongelman ratkaisua

Aamulla kun isäntä tuli lenkiltä, käytiin pikaisesti suihkussa ja alettiin pohtimaan mitä auton kanssa tehdään. Nyt se ei nimittäin oikein enää tuntunut käynnistyvän ollenkaan, toki useamman yrityksen jälkeen kyllä. Saimme ohjeen ajaa lähimmälle korjaamolle jonne taas ajettiin sellaista kärrypolkua että siitä oli oksat pois! Siellä vikakoodi luettiin ja vähäpuheinen mekaanikko lopulta soitti vuokraamoomme ja sieltä tuli sitten käsky auton vaihtoon. Sovittiin, että ajetaan puoliväliin vaihtajan kanssa. No, meidän ajotyylillä ja lounastauolla matka kesti pari tuntia ja vaihtoauton kanssa tullut taisi olla vähän kiukkuinen. Saatiin tilalle täysin samanlainen auto ja vaihdettiin tavarat nopeasti uuteen kulkineeseen ja matka jatkui taas. 

Yöksi löydettiin Park4Night sovelluksen kautta rauhallinen venelaituri Wild Atlantic Wayn varrelta. 

Sillä aikaa kun isäntä oli aamulenkillä minä käyskentelin

leirintäalueen lähirannalla ja venesatamassa, mistä lähti pienet risteilyalukset kohti 

kovasti kehuttuja Irlannin rannikon pientä Aran saariryhmää. Olisi ollut kuulemma upea

käyntikohde, ehkä seuraavassa elämässä sitten! Satamassa olikin jo turisteja jonoksi asti...

28.5. Diamond Hill, Connemara National Park

Aamulla jo taas varhain kuuden jälkeen hereillä ja lisää pikkuruisia kyläteitä kohti seuraavaa etappia. Kello 9 kansallispuiston porteilla Letterfrackissa ja siitä lähdettiin reitille. Vain kolme reittiä oli tarjolla, joten valittiin niistä pisin n. 7 km ja suosituin, joka johti Diamond Hill nimisen nyppylän huipulle. Pidennettiin sitä vielä tekemällä eri paluun kuin muut. Ja paluureitti ei enää ollutkaan niin ruuhkainen.  Oli todella kuuma keli! Minulla ei mitään lyhyitä housuja edes ollut mukana... Irlannissahan sataa aina ja nummilla on sumuista. Sumusta, nopeasti vaihtuvasta säästä ja muista riskeistä oli varoitustauluja joka 500 metrin välein, ne jopa vähän nauratti. Koko reitti oli osin sorastettu, osin kivetty, mutta loppua kohti muutama kiva rymykohta, joka oli luonnon muovaama ja joutui laittamaan nelivedon päälle. Nousua tuli 420 m ja ylhäälle kun päästiin niin porukkaa alkoi tulla liki jonossa, olihan viikonloppu ja aivan huikea sää. Joku kertoi facebookissa, että yleensä toukokuussa ei tämmöistä keliä ole. Laitettiin autossa lounasta ja lähdettiin paluumatkalle. 

Connemaran kansallispuiston sivut (klikkaa tästä) 

Tämä on ehkä sitä Irlantia mitä tultiin hakemaan!

Huikea paikka, huikeat näkymät! Vähän vaan niukasti reittejä tarjolla, mutta toki täälläkin voi kulkea miten pitkälti haluaa, mutta esim telttailu on tietyllä osalla rajoitettua, tulia ei tietenkään saa tehdä ja muutenkin riittää sääntöjä. 

29.5. Keen Bay, Achill Island

Eilisestä vähän väsy, joten sanoin isännälle, että mene sinä lenkille, minä vietän rantsupäivän. 

...kun kerran noin upea paikka löydettiin. Ja koska paikka löytyy park4night sovelluksestakin niin huolimatta no camping kylteistä siellä oli aamulla useita telttoja ja muutama karavaanarikin. Valittiin parkkis missä suora näkymä alas merelle korkeammalta ja päätettiin siinä yöpyäkin. Juuri siinä parkkipaikalla ei ollut no camping kylttiä 😆.

Päivän mittaan tuli kuitenkin yli 12 000 askelta mittariin. Ja kipuamistakin. Hyvin tuulinen ja kylmempi päivä kuin eilen vaikka aurinko paistoikin.  Rannalla oli myös kolme kahvilaa ja yhdestä niistä sai pikkupurtavaakin.  Ne olivat sellaisia vaunuja, joiden myyjät tulivat paikalle päiväksi ja lähtivät hyvissä ajoin ennen iltaa jo kotiin. 

Illalla ja aamulla varhain saimme nauttia hienosta esityksestä kun koira tuli ajamaan lammaskatraan kokoon. Koiran isäntä ajoi paikalle autolla, koira hyppäsi autosta ulos ja isäntä opasti pillillä koiran tehtävää. Oli pitkää vihellys, useampi vihellys peräjälkeen jne ja sen mukaan koira ajoi joko oikealta tai vasemmalta tai pysähtyi paikalleen maata vasten painautuneena. Ja lampaat tottelivat kiltisti. Toki heti kun koira ja isäntä oli lähteneet ne levittäytyivät samantien uudelleen :D 

Tämä oli ehdottomasti hienoin paikka koko tämänkertaisella Irlannin reissullamme ja täällä olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa! 

30.5. Glaggan Mountain Coastal trail ja Cashel Hill

Aamulla heräsimme sateeseen ja pilviseen päivään rauhallisen yön jälkeen. Suunnittelimme, että olisi jo parasta lähteä ajelemaan paluumatkalle kohti Dublinia, seuraavana iltana lento kotiin ja mediat olivat joka tuutissa toitottaneet kuinka Dublinin kentällä oli sunnuntaina ollut järjetön kaaos, kaikki 50 000 lentomatkustajaa eivät olleet mahtuneet edes rakennuksen sisälle vaan joutuivat jonottamaan ulkona! Siispä parasta olla hyvissä ajoin paikalla.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin erikoisessa paikassa, nimittäin pieni pala isompaa Ballycroyn  kansallispuistoa, siitä siis täysin erillään tien varrella koko 2 km matkan pitkostettu reitti suon yli. Komeat vallit suota järven reunamilla kun polun päähän päästiin. Reitin nimi oli Glaggan Mountain Coastal trail. Emme koskaan päässeet selvyyteen oliko Ballycroyn kansallispuisto ollut joskus nimeltään Wild Nephin National Park, sellainen nimi esiintyi kuitenkin kartoissa ja tuossa reitin alkupäässä oli myös kyltti, jossa sen nimisen kansallispuiston tulentekosääntöjä lueteltiin. 

Alue oli yhtä paksua turvesuota kuten kuvasta näkee

Seuraavaksi päätettiin vielä ajaa muutama kartassa vihreäksi merkitty maisematie ja löytää joku pieni vuori huiputettavaksi. Olihan meillä koko päivä aikaa. Karttoja tutkiskelemalla ja yhden vihjeen perusteella valittiin Ben Lettery. Emme vaan koskaan löytäneet "polun" alkupäätä, koska muutamissa lähteissä mainittu hostelli, jonka takaa polku tai reitti piti lähteä oli suljettu jo ilmeisesti muutama vuosi sitten ja kovaa vauhtia ränsistynyt jo ja luonto oli sen vallannut niin, ettei mitään merkkejä polusta löytynyt. Tosin eihän tuolla Connemaran kansallispuiston liepeillä juuri mitään merkittyjä reittejä eikä ilmeisesti kunnolla maastosta erottuvia polkuja edes ollut, muutakuin ne polut ja reitit, jotka jo olimme menneet, ettei sinänsä mikään ihme. Ajelimme sitten vaan eteenpäin, välillä kuvaillen

 ja isäntä löysi kartasta sopivan pienen kävelymatkan päässä olevan nyppylän (Cashel Hill 365m), josta voisi olla kiva näkymä Twelve Pins vuoristojonoon kansallispuistoon. Ja löytyihän se. 

Tämä kasvoi villinä polun varrella...

Tosin ei sinnekään oikein mitään polkua mennyt, lampaiden reittejä sitäkin enemmän. Hikinen kipuaminen ja kun pääsimme ylös isku tuuli niin voimalla, että meinasi viedä pääni mukanaan!

Illansuussa löytyi ihan kiva puskaparkkikin, tosin taas piti aika pätkä pikkuteitä ajella...

31.5. Kotiin päin

...hiljalleen ajelimme parin kahvipysähdyksen ja yhden jaloittelutauon kautta kohti Dublinia, palautimme auton ja saimme siitä puhtaat paperit. Otimme taksin kohti lentokenttää ja loppupäivä kuluikin jonottamalla ensin matkalaukun kanssa ja sen jälkeen turvatarkastukseen. 

Jotta ei kuvat olisi pelkkää luontoa ja vihreyttä niin laitetaan nyt muutama kaupunkikuvakin, me ajoimme useammankin tällaisen pienen kylän tai kaupungin läpi kun emme juurikaan moottoritietä käyttäneet. Monet talojen pihojen puutarhat oli todella upeita, mutta sitten oli myös paljon ränsistynyttä ja hylättyä vanhaa rakennusta. Monet kivikasat lienevät niinkin kaukaa kuin 1800 luvun puolivälistä kun Irlannissa oli kuuluisa suuri nälänhätä perunaruton takia. Miljoona ihmistä kuoli nälkään tai tauteihin ja kaksi miljoonaa muutti siirtolaisiksi muihin maihin. Nälänhätää on pidetty joskus myös kansanmurhana, koska samaan aikaan Irlannista vietiin ruokaa muihin maihin niin Eurooppaan kuin Britanniaan. Nälänhädässä menehtyneiden muistoksi on pystytetty myös useampi muistomerkki .

Tiet olivat kapeita ihan joka kulmalla missä ajettiin, mutta hyvin selvittiin! 

 

Merja

Muutama lenkki tarina, josta ensimmäinen jyrkänne polulta Doolin - O'Briens Tower (Cliff of Moher). Käytin sovellusta Outdooractive kun vanha ViewRanger on integroitunut siihen. Tästä näkee polkuja, joita on tai sitten ei ole maastossa. Aamusella tuolla polulla oli rauhallista eikä tarvinnut ketään väistellä. Toki porukkaa tuli polulle kun kävelevät sen yhteen suuntaan ja sitten bussilla jatkavat matkaa takaisin lähtöpisteeseen tai uuteen paikkaan. Jyrkänteen ja meren pauhu vieressä tekivät matkanteosta hidasta kun piti pysähtyä maisemia kuvailemaan. Itse reitti oli selkeä ja toi mukavaa juostavaa pikkuisine nyppylöineen. Vihaisesta sonnista varoitettiin ja tietenkin siitä ettei reunalle saa mennä.

Edestakaiselle lenkille tuli matkaa 16,5 km

Toinen lenkki Croaghaun 688m huipuille osoittautui niin vähän kuljetuksi etten ylösmennessä löytänyt mitään polkua. Toki lampaiden uria oli vähän ja joku hitunen polkukin, mutta nummilla oli hyvä kirmata ylös ja alas. Jyrkkää oli mutta maisemien osalta täydellinen "hill". Siitä vielä  jatkoin  Benmore 332 m jyrkänne harjanteelle, jossa oli edelleen aika tuulista ja siitä avautuivat hienot näkymät länteen Achill Island saaren läntisestä osasta. 10,3 km ja verttiä tässä tuli tonttu ja mäet olivat sopivaa rymyä.  

Autolla ajaminen muun liikenteen seassa on helppoa. Suurin pulma tulee siinä kun joutuu tekemään u-käännöksiä ajoittain. Yritin käyttää niissä aina sopivia risteyksiä, mutta silti kaksi kertaa ajelin väärää puolta ihan sujuvasti ja onneksi kolmatta kertaa ei tullut. Toiseksi joskus nähtävyyksistä on etukäteen ilmoitus, mutta ei aina ja silloin ajaa ohi siitä risteyksestä mistä pitikään kääntyä. Matkailuautolla liikkuessa pitää myös ottaa huomioon ettei kaikille parkkipaikoille pääse yli 2m korkeilla ajoneuvoilla ja tällöin päivänähtävyys paikka voi jäädä saavuttamatta kun autoa ei saa tarpeeksi lähelle. Tässä auttaa google streetview ja pian ne paikat oppii arvaamaan. Liki kaikki piitsiparkkikset olivat tällaisia. Niillä pyritään varmaankin estämään Irlannissakin hyvin suosittu puskaparkkeilu. 

Koulupäivä kun oli niin oppilaat oli tuotu rannalle harjoittelemaan surffauksen alkeita

Matkalla lentokentälle käväisimme myös matkan varrelle osuneessa historiallisessa wiskitislaamossa Kilbeggan, joka olikin mielenkiintoinen paikka. Siellä olisi ollut opastettuja kierroksia mutta meille riitti vierailu tislaamon kaupassa ja baariakin käytiin ihmettelemässä. Nähtiin myös miten sitä tavaraa virtasi ja ajoittain ilmassa oli jänniä tuoksuja. Pienen paketin kanssa olikin mukava nousta iltakuudelta koneeseen ja palata kotiin. 

 

Tomi

Lopuksi muutama kuvanen ihan vaan reitin varrelta, rannalla kävely virkistää ajopäivän lomassa kivasti ja rannoilla voi tällaiset kuivan maan kasvatit löytää yhtä jos toista ihmeteltävää! 

 

Hämmästyimme kun tien varret  osassa maata tuolla Connemaran seutuvilla kasvoivat rhodoja, kävikin ilmi, että kasvi on vieraslaji ja levinnyt tuhoisasti luontoon!

Irlannissa on myös yksi ihan oikea vuono!

 

Ja ei kun kohti uusia seikkailuja,  pysy kuulolla !

 #irlanti #retkiauto #vanlife #sapattivapaa #matkailu #karavaanarit  #matkabloggari