Jotain uutta, jotain vanhaa; Norja road trip 20.6. - 7.7.2024 osa 1

 3750 kilometriä, mutta tuntuu että mikään ei riitä.  Olen mennyt jo laskuissa sekaisin kuinka mones reissu Norjaan tämä jo lieneekään, mutta toistakymmentä niitä jo on, vaikka tämä koko matkailuharrastus on aloitettu vasta  vuonna 2007 kun teimme ensimmäisen yhteisen reissun Keski-Eurooppaan. Silloin alla oli moottoripyörä, nyt retkiauto. Pitemmittä puheitta hyppää mukaan kyytiin!

Jos haluat vain selata kuvat niin ne löytyy klik

Torstai 20.6. Peer Gynt vegen

Keskiviikkoiltana rakas Pakastearkkumme ja me ajoimme illalla myöhään Naantalissa Finnlinesin uuteen laivaan nimeltä Finncanopus. Tyylikäs laiva, mutta eipä siinä niin myöhään viitsinyt enää muuta tehdä kuin juoda yhdet lähtömaljat ennenkuin jo painuttiin nukkumaan. Aamuvarhain 6.15 laiva oli jo satamassa. Suosimme tätä yölaivaa ja nimenomaan Naantali - Kappelskär reittiä, nopea ja kätevää olla maissa hyvin levänneenä ja pääsee heti jatkamaan matkaa kohti päämäärää. 

Nämä nykylaivat ovat todella viihtyisiä! 

Valitettavasti tälläkään reissulla ei Ruotsin maasta jäänyt mitään mainittavaa, joten siirrytään suoraan Norjaan :)

Alunperin olimme katsoneet jo valmiiksi yhden puskaparkin yöksi, mutta kun matka oli taittunut niin rapsakasti niin isännällä välähti, että emme ole koskaan ajaneet  Peer Gynt - tietä. Sinne siis! Tie on 60 kilometriä pitkä sorapintainen maksullinen tie. Maksuosuuksia on kaksi, 50 nok + 80 nok. Tie kulkee siis idässä Innlandetin läänissä ja sieltä näkee korkeimmilta kohdilta aina Jotunheimeniin ja Rondaneen saakka.

Tie on auki vain kesäisin. Korkeimmillaan se luikertelee tunturimaisemissa aina 1053 metrin korkeudessa. Täältä Gudbrandsdalenista  on kotoisin se perinteinen Brunost, jonka mausta joko pitää - tai sitten ei.  Pohjoisosassa, minkä ajoimme siis loppuun seuraavana päivän eli meidän menosuunnassa tienoot muuttuivat hyvin maalaismaisiksi, monin eri värein kukkivat niityt ja vanhat rakennukset jäivät ehkä eniten mieleen täältä! 

Yövyimme tien korkeimmalla kohdalla parin muun matkailuauton kanssa  näköalapaikalla, me tosin vähän alempana tien vieressä. Iltakävelymaisemat eivät olleet hassummat! 

Pari muutakin matkailukulkinetta oli jo ajanut näköalapaikan parkkipaikalle, me jätettiin auto alemmaksi taukopaikan parkkikselle yöksi 

Nimensähän tie on saanut norjalaisen modernin draaman isänä tunnetun näytelmäkirjailijan ja runoilijan Henrik Ibsenin mukaan. 

Visit Norway sivusto  kertoo lisää tarkempia tietoja tiestä, sinne kannattaa aina kurkata jos haluaa lisätietoa. Oikein hyvä tietopankki!

Perjantai 21.6.  Isfjorden

Aamulla matka jatkui. Kahvihammasta jäi aamusumpeista huolimatta sen verran kolottamaan, että poikkesimme pikkuruisessa Gålån kylässä  Rosslyngstuan  kafessa aamukahville ja tilasimme samalla reissun ensimmäiset vohvelit. Näin jälkikäteen ne osoittautuivatkin ihan parhaiksi kaikista niistä vohveleista mitä söimme tälläkin reissulla :) 

Vinstrasta matka jatkui E6 tietä kohti Åndelnesiä mikä oli tämän kesäisen reissumme ainoa etukäteen sovittu kohde. Tomilla oli siellä juhannuspäivänä Sky race -polkujuoksukisa pienessä Isfjordenin kylässä. 

Löysimme Park4Night sovelluksesta tämänkin yöpaikan, ampumastadionilta kylän ulkopuolelta. Siellä on talvella myös hiihtolatuja. Muita ei ollut paikalla. Siinäpä se juhannus sujuikin - toki meille ei mitään uutta, emme juurikaan juhli näitä suomalaisia juhlapäiviä mitenkään erityisesti.  Minulle juhlaa on aina kaikki mitä Norja ja matkailu ylipäätään tarjoaa...

Lauantai 22.6. Isfjorden Sky race

Norjalaisethan ovat urheilukansaa, senhän me kaikki varmasti tiedämme vaikka ei urheilua juuri seuraisikaan. Minulle, intohimoiselle penkkiurheilijalle ja entiselle aktiiviselle kilpakuntoilijalle on onni saada liikkua vieläkin mieheni  (tutkimusmatkailijan)  harrastuksen myötä näissä kilpaurheilupiireissä. Nuorempana olen ollut ihan palkkatyössä kilpaurheilun parissa. Tämäkin päivä sujui sutjakkaasti kun kävelin muutaman kilometrin kisareittiä ylös kohti vuoria ja sain kannustaa juoksijoita  alkureitin varrella. Kisassa oli mukana myös maailman paras polku- ja vuorijuoksija, kansallisuudeltaan katalonialainen, mutta asuu nykyään perheensä kanssa näillä seuduilla. Vaimokin on vuorijuoksijoiden eliittiä. Pariskunta voitti helposti omat sarjansa tässäkin kisassa. Tutkimusmatkailijan sijoitus oli 81 ja osanottajia oli kaikkiaan 275 ja matkaa taitettiin 25 km, nousuakin ihan hulppeasti 2000 m. Ei huono viiskymppiseltä mieheltä! 

Kuvassa vasemmalla Kilian Jornet Burgada (kisajärjestäjien ottama kuva) ja oikealla tyylinäyte reitistä isännän kera (myös kisajärjestäjien kuva) 

Lyhyt video kisasta by Tomi GoPro

Yöksi ajelimme paikkaan, jota ehkä rakastan kaikista (tai melkein) eniten koko Norjassa :D Vaikkakin näitä on kyllä  hyvin  vaikea laittaa minkäänlaiseen järjestykseen! 

Mihin ikinä Norjassa ajatkaan niin matkasi varrelle osuu aina joku putous tai muu luonnonnähtävyys, kuka näiden nimiä aina muistaa :) 

Vengedalen

Sunnuntai 23.6. Vengedalen 

Olemme siis Møren ja Romsdalin läänissä (norj. Møre og Romsdal fylke). Se on lääni maan länsiosassa Atlantin valtameren rannalla Vestlandetin alueella. Se rajautuu idässä Etelä-Trøndelagin lääniin ja etelässä Opplandin sekä Sognin ja Fjordanen lääneihin. Hallinnollinen keskus on Molde.

 Vengedalenin (tai joissakin kirjoitusasu on Venjedalen)  laakso lähtee Isfjordista, tie muuttuu maksulliseksi (PassPay.no, 100 kr), mutta kannattaa ehdottomasti ajaa ihan perille saakka ja etsiä lopusta tien varrelta sopiva yöpymispaikka tai pystyttää vaikka teltta järven rannalle alemmaksi. Nytkin näkyi muutama telttailija ja partiolaisia, joilla oli isot kotateltat. Alue on kuitenkin niin iso, että aivan varmasti jokainen löytää ihan oman rauhallisen soppinsa. 

Kun ensimmäisen kerran tänne pari vuotta sitten ajettiin, ihan sattumalta ilman mitään ennakkosuunnitelmia kuten aina teemme reissuilla missä ikinä ollaankin niin satoi ja taivas oli harmaa ja paikkaa peitti paksu sumu. Ja kuten arvata saattoi ei siellä laakson perillä ollut minkäänlaista tungosta, joten tuntui liki pelottavalta. Yöllä sade oli loppunut ja heräsin neljän aikoihin. Aurinko nousi ja ihmetys oli suuri kun aukaisin auton oven ja astuin ulos. Suu loksahti auki ja muistan aina sen näyn. Koska rakastan vuoria yli kaiken ja saman tunteen jakaa tuo Tutkimusmatkailijakin, joka on niitä kolunnut yli Alppien yli juostenkin niin suorastaan häkellyin sen näyn edessä. Saatoin räpytellä pois muutaman kyyneleenkin... 

Mutta niille, jotka hakee lomaltaan kovasti aktiviteetteja tai sirkushuveja niin tämä ei ole silloin oikea paikka. Täällä ei nimittäin ole mitään tekemistä eikä nettikään kuulu ihan joka mutkan takana, ihan perillä ei ollenkaan :) Voi vain ihmetellä vuoria, laskevaa ja nousevaa aurinkoa, käppelehtiä ympäriinsä ja kiivetä   Litlefjelletille  kurkkaamaan miltä vuorten tuolla puolen Romsdalenissa ja Åndelnesin kaupungissa näyttää. 

Litlefjellet

Tien varrella on useita parkkipaikkoja ja kyltti missä infoa pienestä patikointireitistä ylös Litlefjelletille. Noin kilometrin matka ja maltillisesti nousua, pieniä pätkiä kettinkiavusteisia, sadekelillä voi olla liukasta eli hyvät kengät matkaan, evästaukopaikkana vallan mainio! Sopii myös lapsille!

Autommekin näkyy kuvassa kun osaa katsoa

Löytöretkeilijän pitää aina saada vähän lumessa leikkiä kun sitä kohdalle sattuu...

 Pahimpia kohtia nämä pari jyrkempää kohtaa,

 alastulo melkein hankalampaa kuin ylös meno

Aamukahvien ja haikeuden saattelemana lähdimme puolilta päivin jatkamaan matkaa. Meillä ei siis ollut tällä(kään) reissulla mitään sen kummempia suunnitelmia minne mennä, mitä tehdä. Tavoitteena on löytää uusia paikkoja. Emme ole aikaisemmin juurikaan aivan läntistä rannikkoa kolunneet, meri kun ei ole meille "se juttu" Norjassa mitä katsomaan tulemme. Mutta nyt olin nettiä selailemalla löytänyt Midsundtrappene eli sherpojen rakentaman reitin Molden kunnassa   Otrøyan   saarella. Sherpojen aherrus mm kantajina on meille tuttua parilta Nepalin matkalta kun saimme tutustua siihen kulttuuriin. Sherpathan ovat nepalilainen kansa Himalajan ylängöiltä ja he toimivat pääasiassa kantajina ja vuoristo-oppaina vuoristossa ja ovat tärkeä osa Nepalin suurinta tulonlähdettä eli vaellusturismia. 

Keli oli hieman tuhnuinen, joten kulutimme päivän käymällä syömässä ja löysimme myös suihkupaikan venesatamasta. Emme oikeastaan koskaan käytä auton suihkua vaan jos ei erillistä paikkaa missä käydä suihkussa löydy käytämme retkisuihkua ulkona. Varsin kätevä eli suosittelen!  Illaksi löytyi puskaparkki ihan saaren kärjestä. 

Maanantai 24.6. Midsundtrappene

Midsund trappene - Rørsethornet . Yksi maailman pisimmistä kiviporrastetuista reiteistä vie

Rørsethornetille (ja polku jakuu vielä pidemmällekin).  Paikoin oikein mukavan ilmavaakin.  Peräti 3 292 askelmaa!!! Hieman huonokuntoinen Löytöretkeilijä pääsi yhdelle huipulle tai tasanteelle mistä toki sieltäkin hulppeat näkymät,  Tutkimusmatkailija vuorikauriina loikki ylös Rørsethornetille asti. Nousumetrejä kertyy n. 630 joten kuntoa pitää jonkinverran olla ja polvet kunnossa. Varsinkin paluu saattaa lyödä jalat setsuuriksi. Kiitos sherpoille portaista!

Myöhään iltapäivällä noin kolmen tunnin matka Moldesta  Sunndalsoraan ja Innerdaleniin, joka oli meidän seuraava kohteemme taittui leppoisasti pysähdellen kuten aina.  Yöpaikkakin löytyi laaksoon menevän tien varrelta. 

Muistutus kaikille lukijoille, että kun Norjassa ajelet ei kannata missään tapauksessa pitää kiirettä, koska täällä tulee helposti tarve pysähdellä jossain näyttävässä tai mielenkiintoisessa paikassa. Meille nämä paikat eivät koskaan ole isoja kaupunkeja, korkeintaan maalaiskylien pieniä kahviloita tai ruokapaikkoja. Tai tienvarsien näköalapaikkoja. 

Tiistai 25.6. Innerdalen

Innerdalen - the most beautiful valley in Norway - tämän mairittelevan määritelmän on tämä laakso saanut, liekö vain matkailumainos, sen päätimme nyt tällä matkalla selvittää. Viime vuonna kävimme vain parkkipaikalla asti kääntymässä ja ihmettelemässä mistä nimi on tullut, mutta silloin oli niin sateinen sää, ettei pidemmälle menty. Olimme lunastaneet tälle vuotta DNT:n majojen avaimen, jolla pääsisi majoihin mitkä eivät ole "betjent" tai "half betjent" eli vastannee suurinpiirtein suomalaista autiotupakäytäntöä toki ovat useimmat ainakin paljon hulppeampia ja niihin pitää olla tämä avain. Sen sai Suomen Ladun jäsenenä 100 nok:lla (+ tullauskulut kun avain tuli postissa). 

Innerdalenissa kuitenkin odotti Innerdalshytta, uusi ja vanha ja tämä paikka oli betjent eli täyden palvelun mikä tarkoittaa majoitusmahdollisuuden lisäksi aamupala, pikku purtavaa ja vähintään kolmen lajin illallistarjoilua sekä alkoholi-oikeuksia. 

Aamupalan jälkeen ajoimme laakson perällä maatalon parkkipaikalle. Täällä on kolme eri parkkipaikkaa. Kahdessa niistä käy maksu vain Vipps:llä, mutta keskimmäisessä konehallin tai navetan näköisen rakennuksen seinässä on ihan korttimaksulla toimivat parkkiautomaatti ja koska meillä ei vielä ollut kruunuja muutamaa kolikkoa lukuunottamatta valitsimme tämän.  Aluksi olimme aikeissa ottaa mukaan teltan ja makuupussit, mutta päädyimme kuitenkin pelkkiin makuupusseihin ja mietimme Gamla Innerdalshyttaan majoittumista mikä osoittautui ihan kivaksi ratkaisuksi. Aikomuksemme siis oli yöpyä perillä. 

Parkkipaikalle pitää siis jättää auto ja jatkaa matkaa syvemmälle laaksoon hiekkatietä pitkin, jota kyllä pystyy ajamaan autolla, mutta se ei ole sallittua kuin hyttalla tai maatilalla asuville, työssäkäyville.  Nousua kertyy tuolla 4 km  matkalla aika rapsakkaasti - 240 m - , joten matkanteko taittuu hiki hatussa, sauvat tuli tarpeeseen. Perillä kuitenkin oli ihan lastenrattaiden kanssa reippailijoita, joten tämä sopii kyllä ihan lapsiperheillekin. 

Olinkin ihan t-paita märkänä kun perille saavuttiin, Uudessa Innerdalshyttassa heti kahvit juotiin ja kerrottiin halukkuus majoittumiseen Gamla Innerdalshyttassa, joka näytti melko romanttiselta, olihan sillä ikää jo yli 100 vuotta! Hyttat olivat olleet auki talvikauden sulun jälkeen vasta pari päivää ja nettiyhteydet ja homma ei oikein meinannut ensin pelittää, mutta lopulta päästiin viemään reput huoneeseemme. Koko iso vanha maja oli tyhjä!

Tutkimusmatkailijalla virtaa riitti vielä kovasti ja sanoi lähtevänsä vähän tutustumaan lähimaastoihin...

...lopulta tuli kolmen tunnin kuluttua takaisin ja sanoi käyneensä huiputtamassa tuon koko laakson komeuden ja  nimikkotötterön eli Innerdalstårnetin 1452 m!  Osa porukoista oli kuulemma kääntynyt vähän ennen huippua takaisin kun reitti meni sen verran ilmavaksi ja vaikeakulkuiseksi. 

Illalla alkoikin salakavala sumu nousta tienoiden ylle ja kovasti odottamani tuulen tyyntyminen ja heijastuskuvan saaminen jäi haaveeksi, mutta se ei enää haitannut koska illastimme uudessa hyttassa muutaman muun turistin kanssa, toki enimmäkseen norjalaisia. Kolmen ruokalajin illallinen ja seuraavan aamun aamupala ja majoittuminen maksoi euroissa n. 110 e per henkilö. Illallisesta jäi erityisesti mieleen nuorten kokkien tekemä jälkiruoka - kotitekoinen jäätelö! Muistelen jostain lukeneeni, että DNT:n hyttat ovat oikein suosittuja työpaikkoja sesonkikaudella nuorille osaajille. Useimmiten työntekijät myös asuvat hyttassa.

Alue sopii hyvin myös eläimistä pitäville lapsiperheille, uimaankin pääsee ja 

eläimiä pihamaalla käyskentelee

Keskiviikko 26.6. Heijastuksia ja Trollheim

Hyvin nukutti 100 vuotta vanhan symppiksen pienessä kammarissa, pari muutakin majoittujaa tuli vanhaan majataloon illan mittaan. Muutoin oli kyllä koko paikalla vain satunnaisia ohikulkijoita, joiden määränpäänä oli ollut Innerdalstårnetin huiputtaminen ja palasivat takaisin autoilleen. Uudessa majassa oli vain muutama yöpyjä sielläkin. 

Heräsin varhain sateeseen. Katsahdin ulos vähän harmistuneena, illalla maiseman katselua häirinnyt sumu leijaili yhä vuorenhuippujen yllä. Hetkenpäästä oli noustava vessaan, joka oli viereisessä vanhassa karjasuojassa. Silloin huomasin, että sumuverho alkoi rakoilla. Juoksin sisälle ja nappasin kännykän (kaikki kuvamme ovat kännykällä tai GoPro kameralla otettuja), huudahdin isännälle, että nyt ulos ja nopsaan. Juoksin rantaan ja olalaa! Sieltä se ilmestyi esiin, ihan hetkeksi vaan mutta kuitenkin. Mikä onni!

Aamu oli paluumatkalla vielä varsin sumuinen...

Aamupalan jälkeen käppäiltiin takaisin autolle, nyt onneksi enimmäkseen alamäkeä. Olemme vuosien varrella ajaneet todella monta Etelä-ja Keski-Norjan pienimpiä teitä, mutta Trondheimissa emme olleet koskaan käyneet. Ei tälläkään kertaa :) Mutta sen sijaan päätimme kiertää Trollheimin alueen johon tämä Innerdalkin taitaa pääasiassa kuulua. Trollheim on varmasti monen hyttalta hyttalle vaeltajan suosikki ja kyllä meillekin jonkinlainen kipinä jäi, että pitää tutustua paremmin, mutta nyt istuimme vain autossa.  Lopulta pääsimme aina Dombasiin saakka ja isäntä käveli illan puhteeksi Dovrefjellin  Snohettan view point eli näköalapaikalle asti, minä tyydyin fiilistelemään vaan alempana. Viime vuonna jo kävimme täällä, mutta silloin oli sateista ja hyvin pilvistä eikä oikein mitään, varsinkaan myskihärkiä näkynyt (muutakuin livekamerasta) mutta ei me nytkään keksitty mitä siellä olis voinut tehdä. Kovin matkailuautoilijoiden suosiossa paikka kuitenkin oli. Tämä oli ainoa paikka missä näimme koko reissulla hyttysiä. 

Yöpaikan löysimme pitkän etsimisen jälkeen ihan tien varrelta, mutta hyvin nukutti. 

Torstai 27.6. Leirdalen ja Leirvasbu

Ja seuraavaksi kohti Jotunheimenin pilviin kurkottavia lumihuippuisia Norjan korkeimpia vuoria ja sitä minun mielestäni  oikeaa Norjaa,  jossa niin kovasti viihdymme!

Täältä voit huiputtaa peräti yli 50 yli 2000 metristä vuorta 

jos kuntoa ja aikaa riittää!

Edellisestä käynnistä täällä oli jo vierähtänyt viisi vuotta eli aivan liian pitkä aika. Silloin ihastuimme tähän(kin) laaksoon. Tännekin vie maksullinen tie ja suosittelen kyllä kovasti ajamaan perille DNT:n turisthyttalle asti, vaikka varsin moni matkailuautoilija olikin pysähtynyt ja leiriytynyt tien alkupäähän. En kyllä ymmärrä miksi. Meiltä veloitettiin euroissa kokonaista 10 e  eli telttamaksun verran kun kerroimme yöpyvämme parkkipaikalla. Sillä rahalla sai käyttää päärakennuksen vessaa ja suihkua. Toki tie maksaa 150 kr (PassPay). 

Ilma oli kolea kuten aina näissä paikoissa mitkä on noin 1500 metrin korkeudessa,  ihan keskikesälläkin. Tuulikin usein navakka.  Tosin tie tänne oli ollut kuulemani mukaan auki vasta reilun viikon eli luntakin oli monessa paikkaa vielä. Isäntä lähti tapansa mukaan tutkimusmatkalle eli huiputtamaan  Kyrkja  2032 metriä korkean Leirdalenin ehkä tunnetuimman vuoren.  Tai ainakin lähimmän. Se kun jäi viime käynnillä häntä niin harmittamaan, että siksi tänne nyt suuntasimme. Vaikka itse en enää jaksa edes yrittää vaikeimpia reittejä taapertaa terveyssyistä niin minähän viihdyn vaikka tunteja tunturissa istuskellen, tuulta kuunnellen, kukkasia kuvaillen ja rauhassa kulkien. Niin tein nytkin sillä aikaa ja tulee siinä monesti monta kilometriä ihan huomaamatta käveltyäkin. 

Leirvassbusta saa myös lounasta, joten valitsimme sen illallisen asemasta ja aivan mahtavaa ruokaa olikin! Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan näihin isompiin tunturimajoihin, jos ei muuta niin vohvelit ja kahvit nauttimaan! Aamupala on myös monesti varsin runsas ja tuhti, kuten ulkoilmaelämää viettäville sopiikin. Nautimme seuraavana aamuna senkin ennenkuin lähdimme jatkamaan matkaa. 

KLIK  jos haluat lisätietoja paikasta! 

DNT:n tunturimaja on varsin hulppea! 

Kuvat Tutkimusmatkailijan huiputusreissulta Kyrkjalle. 

 9 km, 708 nousumetriä. 

...sillä aikaa Löytöretkeilijä tyytyi vaan leikkimään lumessa

Perjantai 28.6.  Scenic route 55 

Norjassa on 18 kansalliseksi maisematieksi nimettyä tietä  (Nasjonale turistveger) ja tämä on yksi suosikeistamme. Ihan kaikkia emme ole ajaneet, pohjoisessa olevat on vähän hämärän peitossa ollaanko ajettu kun siellä olemme liikkuneet niin kauan sitten ettemme vielä dokumentoineet näitä reissujamme. 

Kansalliset maisematiet klik

Pysähdyimme tien varrella olevalle Krossbu:n tunturimajalle. Tutkimusmatkailija oli etsinyt kartasta reitin jäätikön juurelle, mutta kevät oli vielä niin varhainen vaikka olikin jo kesä :D ja sadettakin oli ollut, että joki joka tuli ylhäältä ja joka piti ylittää tuli niin voimalla alas, että tienoo oli todella märkää niin annoin isännän mennä omia reittejään ja päätin itse kävellä vain ylös joen vartta. 

Ja muutamia jäätikkö kuvia Smorstabben ja vastapäinen Fannaåkbreen Smorstabbenilta kuvattuna

Kuten kuvasta näette (Krossbu tuossa tien varrella) niin

ei tuostakaan paikasta tarvi kuin nakata reppu selkään ja lähteä kävelemään ylemmäksi, 

maailma näyttää sieltä aivan toisenlaiselta kuin kaupunkien melskeessä vaikka hienoja

puistoja tai paikkoja saattaa niistäkin toki löytää, mutta ei mitään tämän veroista!

Parin tunnin lenkin jälkeen kävimme vielä majalla kahvilla ja vohveleilla. Täälläkään ei ollut vielä tähän aikaan sesonkia minkäänlaista ruuhkaa. 

Matka jatkui. Seuraava pysähdyspaikka olikin jo vanha tuttu

Sognefjellshytta  ja hämmästys oli suuri kun näimme hiihtoladun kiemurtelevan järven reunalla ja pari hiihtäjääkin navakasta tuulesta huolimatta ihan shortseissa! Harmitti kun olimme kuljettaneet fillareita mukana - suksethan täällä olis pitänyt olla! Se kun on vielä sellainen laji missä kerrytin viime talvenakin vielä sen 1000 km täyteen. Aikaisempina kertoina kun olemme tuolla käyneet ei enää hiihtoladusta ole ollut jälkeäkään.

Lähdimme kävelemään Fantesteinvatnetin ympäri, kelloja kun ei tullut käynnistettyä, mutta arvelisin, että kolmisen kilometriä tuli lenkille pituutta. Sieltä näkyi ihanasti useita yli 2000 metrisiä lumihuippuisia vuoria ja jäätiköitäkin. 

Illaksi ajoimme parkkiin yhdelle pienelle levähdyspaikalle ihan tien viereen. 

Lauantai 29.6. sadetta ja kohti Valdresflye maisematietä

aamu valkeni sateisena. Lähdimme ajamaan takaisinpäin ja kävimme kysymässä Sognefjellshyttalta aamupalaa. Se oli jo periaatteessa loppunut, mutta henkilökunta oli vielä itse syömässä, joten lupasivat että jos nopeita ollaan saadaan vielä syödä. Käytämme mielellämme paikallisia palveluita missä ikinä ollaankin, vaikka autossahan saamme kyllä laitettua ruokaa. Lomalla on kuitenkin niin erityisen kiva mennä valmiiseen pöytään. Ja kun syö kunnon aamupalan sillä pärjää pitkälle iltapäivään.  Koska oli lauantai paikalla oli nyt, huolimatta vesisateesta useita kymmeniä kesähiihtäjiä, nuoria kilpaurheilijoita edustusasuissaan. Lämpötila oli hädin tuskin nollan yläpuolella...

Tiellä tuli jo aamulla vastaan pyöräilijöitä numerolapun kanssa ja vielä päivän mittaan lisää kun palasimme takaisin Lom:iin missä pidettiin kahvitauko ruuhkaisessa eli varsin suositussa kahvilassa. Selvisi, että käynnissä oli pyöräilytapahtuma nimeltä  Jotunheimen rund. 

Tie 51 Vågåmon ja Golin välillä kuuluu myös kansallisiin maisemateihin 37 kilometrin osuudeltaan   ja on kätevä etelästä pohjoiseen matkatessa. Tie polveilee kivan näköisesti tunturiosuudella enimmäkseen koko matkan puurajan yläpuolella jatkuen horisonttiin ja ylikin, tien vierustan kolme, neljämetriset auraustolpat näyttävät hurjilta ja kertovat siitä, että tämä osuus tiestä on talvella suljettu.  Pohjoisesta tultaessa löysimme karttaa tutkiskelemalla yhden näkemisen arvoisen kohteen, jota ei oltu aikaisemmin huomattu - Ridderspranget.  Lyhyt poikkeama tieltä ja löytyy isohko parkkipaikka vessoineen.  n. 400 metrin kävelyn jälkeen saavuttiin tällaiselle paikalle. Kuvat saavat kertoa loput...

Olemme aikaisemmin yöpyneet tien korkeimmalla kohdalla Valdresflya DNT:n pienen kahvilan luona missä on myös vessat käytössä, mutta nyt siihen oli ilmestynyt pysäköintiä rajoittava kyltti. Jatkoimme matkaa ja löysimme yhden tienvarsipaikan mikä lienee ollut ihan virallinen parkkipaikka kalastajille koska siitä lähti polku läheiselle järvelle. Iltapäivän mittaan saimme rauhassa seurailla lähistöllä toikkaroivaa porotokkaa, jota autoilijat pysähtyivät ahkeraan kuvailemaan tien varrelle. Olemme vain kerran aikaisemmin nähneet täällä poroja. 

Sunnuntai  30.6. Bitihorn 

Tämä oli yksi vuori minkä olin etukäteen aikonut valloittaa. Sen verran monta kertaa ollaan tästä ohi ajettu ja vuorta sillä silmällä katseltu. Nyt oli sen aika.

Parkkipaikalla mistä helpoin reitti lähti oli parkkimaksu joko Vipps:llä tai käteiselleä perinteisesti rahat kuoreen ja kuori postilaatikkoon. Meillä ei ollut sopivan kokoista käteistä, joten laitoimme 60 kr asemasta 55 kr kirjekuoreen ja toivottiin, että sillä saamme synninpäästön. 

Iltapäivällä urakka oli ohi! Kuvat puhuvat puolestaan... 

Melkoista rakkakivikkoa loppumatka!

Tuossapa tuo tötterö missä käytiin. 

Summit Bitihorn 1608 m, I did it 😊, no - tämä oli sininen reitti, punainen  olisi ollut tarjolla. Raskas minulle kuitenkin, norjalaisille pikkulapsille ja mummoille pelkkä pala kakkua! Nelisen tuntia (taukoineen) meni, kilometrejä kertyi  7,6 km ja nousua 580 m! Pelkkää kivikkoa yli puolet, se on pahinta tämmöiselle kompurajalalle. Mutta kyllä tämä oli yksi tämän reissumme kohokohtia kun ei enää tästä Löytöretkeilijästä juuri muuhun ole. 

Iltapäivällä ajoimme Beitostöleniin camping alueelle, tuttu jo talvireissultamme missä viihdyimme oikein hyvin. Siisti paikka, n. 40 euroiksi muutettuna auto ja 2 hlöä vrk.  Tämä olikin kaksiviikkoisen reissumme ainoa kerta leirintäalueella! 

Beitostöleniä voi lämpimästi suositella pysähdyspaikaksi. Paljon majoitusmahdollisuuksia, Info center mistä saa karttoja ja vinkkejä lähiseudulle Jotunheimeniin vaellus- tai päiväretkikohteiksi. Useita ravintoloita ja uutena mm panimoravintola. Me kävimme syömässä ja kahvilla vallan ihanassa kahvila/ravintolassa mikä löytyy Spar kaupan yläkerrasta. Ja tietysti iltaoluella panimoravintolassa :) 

Siinäpä kaikki tällä kertaa,  JATKUU  toisessa osassa - pysy kuulolla!

Jääleinikki.