Laaksoista tuntureille ja vuoroin vuonoille; Norja road trip 26.8.

"Jotka tulevat suorinta tietä,

saapuvat tyhjin taskuin.

Jotka ovat kolunneet kaikki polut,

tulevat säihkyvin silmin,

polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.

Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et löydä perille"

- Tommy Tabermann -

Olemme jo seonneet laskuissa kuinka mones road trip Norjaan tämä oli, mutta ehkä se ei olekaan oleellisinta! Tärkeintä oli päästä taas retkeilemään maailman kauneimpaan maahan. Kun suunnittelimme kesälomaa niin Tomilla oli heti ehdotus, että syksymmällä ja nimenomaan Norjaan taas. Itse halusin käydä tänäkin vuonna korkkaamassa jonkun uuden maan ja niin kävimme Islannissa heti kesäkuun alussa. Blogi tuolta matkalta löytyy tästä edellisenä blogina ja fiilistelyvideo löytyy tästä! Klikkaa matkaan mukaan!

25.8. iltalaivalla Naantalista Kappelskäriin

Tälle etenemismuodolle jälleen suuri suositus. Kun ostaa liput laivaan hyvissä ajoin etukäteen pääsee edullisesti. Retkeilyauto alle 6 m ja kaksi henkilöä menolippu 128 e! Hintaan sisältyy hytti ja kaksi ateriaa eli illallinen ja aamiainen. Ei huono! Mutta...paluumatkalla olikin sitten jo aluksena juuri neitsytmatkansa tehnyt UUSI Finnsirius laiva, missä ikävä kyllä ei enää sisällykään ruuat aamupaloineen hintaan vaan ne täytyy erikseen ostaa. Hieno laiva toki oli!

26.8. Kappelskär - Skien

Kuten kaikki tiedämme sää Norjassa vaihtelee todella nopeasti, mutta onneksi norjalaiset ovat tehneet upean ja erittäin tarkasti toimivan sääsivuston Yr.no. Viikkoa ennen reissua tuli vilkuiltua sieltä ahkerasti ennusteita. Olimme etukäteen ihan pikkasen suunnitelleet suuntaa mihin ensimmäiseksi ajaisimme tällä kolmiviikkoisella reissullamme. Aikomus oli aloittaa reissu tällä kertaa hieman Trondheimin alapuolelta. Ensin Rondanen kansallispuistoon ja etenisimme siitä sitten pikkuhiljaa kohti etelää. Yksi kohde oli jo ennalta lukkoon lyöty eli Tomi osallistuisi loman viimeisenä viikonloppuna Hemsedalissa järjestettävään Fyri trail -polkujuoksukisaan. Hemsedal sijaitsee Jotunheimenin ja Hardangerviddan välimaastossa 3 tunnin päässä Bergenistä ja 4 tunnin päässä Oslosta.

Hans myrsky päätti kuitenkin muuttaa meidän suunnitelmat! Elokuun toisella viikolla riehui sekä Norjassa että Ruotsissa myrsky, joka aiheutti juurikin tuonne Oslon yläpuolelle isoja tulvia. Yksi patokin murtui. Meidän matkamme alkupäiviksi lupaili sääennusteet taas uusia rankkasateita, maanvyörymiä ja tulvia juuri sinne seuduille minne olimme menossa, joten muutimme suunnitelmaa ja kurvasimme Oslon eteläpuolelle. Sieltä löytyy paikkoja missä emme vielä olleet juurikaan käyneet.

Tämä ensimmäinen päivä meni tietysti Ruotsin läpi ajaen, pikapyssäytys Töcksforsin shoppingcenterissä mikä on tyypillinen edullisiin hintoihin keskittynyt rajakauppakeskus monine outletteineen. Iltapäivän mittaan pääsimme jo Norjan puolelle ja ensimmäinen yöpaikkamme löytyi Park4Night sovelluksesta läheltä Skien:n kaupunkia Telemarkista. Rytmikäs koko päivän kestänyt sade siivitti meidät unten maille...

27.8. Mikaelshulen ja Telemark

Tämän paikan olin bongannut facebook ryhmästä Matkalla: Koko Norja - Hele Norge, joten kun lähettyvillä olimme niin sinne siis heti aamusta vajaan tunnin ajomatkan päähän yöpymispaikastamme. Auto parkkiin ja edessä oli lyhyehko parin kilometrin kävely ja polun päässä odotti kuvista päätellen kivan näköinen luola. Paikka löytyy ihan google mapsistakin tuolla nimellä Polku oli helpohkoa, mutta mitä lähemmäksi luolaa tulimme sitä vaikeammaksi reitti muuttui. Koska koko edellisen päivän oli satanut oli maasto erittäin märkää ja siten myös liukasta. Lopuksi reitti muuttui köysiavusteiseksi, olin unohtanut ottaa mukaan hanskat, joten märistä köysistä en saanut kunnon otetta eikä notkeuteni oikein riittänyt ihan kiville kiipeämiseen, joten jätin itse luolassa käymisen sitten lopulta väliin. Pääsin n. kolmen metrin päähän. Isäntä auttoi kyllä parhaansa mukaan, mutta oma lihaskunto on niin heikko nykyään etten uskaltanut luottaa jalkavoimiini enkä käsivoimiinikaan. Tomi kävi sitten kuvailemassa luolassa. Luolan suulta oli pystysuora pudotus suoraan järveen. Vapisevin jaloin palasin autolle ja matka jatkui rauhallisesti ajellen pieniä teitä pitkin.

Nättiä oli vaikka lopulta luolaan asti en päässytkään

Kovasti yritimme täksikin yöksi löytää puskaparkin, mutta kun olimme jo päivän surfailleet, käyneet syömässä ja tsekanneet turhan monta paikkaa ja yksi pieni tie ajettu alas asti järven rantaan eikä sen varrelta löytynyt sopivaa niin päätettiin sitten kurvata tien päässä olevalle leirintäalueelle. Ja kun siellä oli vielä saunakin naapuritontilla niin sopihan se meille. Oli ihan nätti paikka ja illaksi saimme saunavuoron 35 kruunulla per henkilö. Valitettavasti järveen uimaan meno oli niin hankalaksi tehty että jätin sen väliin. Loman aloitusskumpat saimme kuitenkin korkattua saunan terassilla. Sadekin oli sopivasti väistynyt ja maisema maalasi meille oikein nätin taulun!

Päivän ajomatkan varrelle osui mm. pieni hiihtokeskus, jonka hienon näköinen ravintola oli yllättäen auki, joten kävimme syömässä oikein maukkaat hampparit.

Kannattaa aina pysähtyä näihin infotaulujen äärelle tien varrella, näistä löytyy usein alueen karttoja ja matkailuvinkkejä !

Bandak Camping Lårdal

Sauna oli kivalla paikalla (vasemmalla terassi)

Tomi lähti seuraavana aamuna lenkille ja sai näin nätin kuvan,

leirintäalue on tuolla rannassa

28.8. Kista nimisen vuoren huiputus ja muuta mukavaa

Jätimme Telemarkin taakse ja ajoimme lännemmäksi ja hieman jo kohti pohjoista ja rantauduimme Haukelifjellin alueelle. Telemark oli ihan erilaista Norjaa mihin olimme tottuneet, säihkyviä lampia, sinisiä vesistöjä, vihreitä vehmaita metsiä, maaseutumaista asutusta, mutta vuoret jo kutsuivat meitä.

"Vihreät metsät lumoaa, mutta vuoret , ne hehkuu ja hurmaa, odottaa kulkijaa ja valloittajaa, ne saattavat näyttää luotaantyöntäviltä mutta samalla niin kutsuvilta kaikkine salaperäisine säröineen. Siitä asti kun Uudessa-Seelannissa minut tutustuttiin ensimmäiseen vuoreeni niin olen kuullut niiden kutsun aina missä olenkin!"

Haukeliseter fjellstue sijaitsee tien nro 134 varrella Hardangerviddan kansallispuiston eteläpuolella. Sieltä käsin voi lähteä moneen suuntaan päiväretkille tai pidemmille vaelluksillekin. Me valitsimme Kista (1306 m) kutsumanimen saaneen aika luotaantyöntävän näköisen huipun valloitettavaksi. Reitille emme lähteneet tunturimajalta vaan ajoimme vähän lähemmäksi niin pitkälle kuin hiekkatietä riitti. Kävelymatkaa tuli näinkin 9,5 km ja nousuakin 465 m. Reitillä oli hyvin hiljaista ja kaunista. Raskas reissu minulle, mutta voittajafiilis sai unohtamaan rasituksen nopeasti. Lopuksi ajoimme tunturimajalle syömään ja kävipä jopa niin, että olin niiiiiin nälissäni, että söin VAHINGOSSA jopa sienet, jotka oli ovelasti piilotettu porokiusaukseen. EN koskaan syö sieniä!!! Kyllä isännälle naurua piisas kun sen huomasi...

Tunturimajan ruoka ei pettänyt tälläkään kertaa

29.8. DNT Jonstølen ja Røldalsfjellet

Joskus olen ajatellut, että liekö suonissani tippa jos toinenkin mustalaisverta tai onko esi-isäni olleet intiaaneja kun en viihdy paikallani vaan sydämeni sykkii liikkuvalle elämäntyylille. Tosin tätä olen päässyt toteuttamaan vasta vanhoilla päivilläni. Siispä liikkeelle heti aamulla taas. Kun jälkikäteen katsoo kartalta missä ollaan pyöritty niin sitä voi vaan todeta, että reissumme gps jäljessä ei ole oikein mitään järkeä, mutta se johtuu siitä, että kantavana voimana meillä on aina, että mitä pienempiä, mutkaisempia ja syrjäisempiä teitä sen parempi! Ja mieluiten ajellaan teitä mitä ei olla vielä ajettu. Siispä koukkasimme taas vähän etelämmäksi. Päiväkävelyn päätimme tehdä läheiselle DNT:n (Den Norske Turistförening) majalle. Lyhyt parin kilometrin reitti upean runsasvetisenä vauhdikkaasti ryöppyävän joen vartta ylös. Varsin hulppean tunturimajan ovi olikin yllättäen auki, yleensähän nämä ovat lukossa ja avain pitää lunastaa etukäteen. Suomen Ladun jäsenenä sen saa edullisemmin. Päiväkahvit nautimme kuitenkin ulkona portailla auringosta nauttien. Siihen tupsahti sitten yllättäen norjalaismies, joka kertoi olevansa matkalla jonka tarkoitus on käydä mahdollisimman monessa DNT:n mökissä tietyn ajan kuluessa - esimerkiksi tämän päivän teemana oli neljä majaa. Kyseessä taisi olla jonkinlainen haaste?

Meidän reiteille osuu aina näitä jännittäviä tunneleita!

Iltapuhteeksi päätimme ajaa jo entuudestaan tutun Røldalsfjellet (klikkaa linkkiä jos haluat lisätietoja) yli menevän hulppean (gamla Roldalsfjellet vegen) mutkatien ja yöpyä myös ylhäällä. Pieni iltakävely laskettelurinteen liepeillä notkisti jalkoja mukavasti. Tie on kapeimmillaan vain 2,2 metriä leveä ja siinä on todella jyrkkiä neulansilmämutkia.

Kartassa siis tuo tien nro 134 yläpuolella kiemurteleva vanha tie. Ei tarvitse tylsiä uusia tunneleita pitkin mennä :D

Tien varrella on muutamia kunnon levennyksiä, missä voi pienen auton kanssa

parkkeerata ja yöpyäkin, tiellä ei ole liikennettä juurikaan.

30.8. Låtefossen ja Bondhusvatnet

Yli 1000 metrin korkeudessa alkoi tähän vuodenaikaan olla yöt jo kylmiä, mutta retkiautossamme, joka on saanut lempinimen Pakastearkku kyllä tarkenee untuvamakuupusseissa! Kuten on varmaan jo käynyt tästäkin tarinasta selville niin emme juurikaan reissujamme tarkasti suunnittele vaan seuraavan päivän kohteen katsomme yleensä edellisenä iltana tai vasta aamulla uskollisesti mukana kulkevasta Stort Bilatlas karttakirjastamme, norjalaista maastokarttaa ja tietysti myös google mapsia lisäapuna käyttäen.

Koska Norjassa on ollut hyvin runsaat sateet niin edellisestä vuodesta poiketen vedet olivat joka puolella hyvin korkealla ja vauhdikkaasti ryöppyäviä putouksia oli joka puolella, joten kun olimme lähellä Oddaa niin pitihän sitä käydä ihmettelemässä ja valokuvaamassa kuuluisaa Låtefossenin putouksia. Valokuvaukselle olikin erinomaisen otollinen sää, joten nämä kuvat pääsivätkin kategoriaan "melkein loistavia" :D

Melkein pystyin näkemään ja kuulemaan trollit, jotka kuuluvat olennaisina osana Norja "kulttuuriin" - ne asuvat tietenkin täällä Låtefossenin kätköissä! Ja kun puhun trolleista puhun tietysti peikoista, en internettiin liittyvistä "trolleista"...

Seuraava kohde oli myös löytö mainiosta jo mainitusta Norja-aiheisesta facebook ryhmästä. Suuri kiitos siis ryhmäläisille, jotka kesäisiltä reissuiltansa kuvia laittoivat, niistä löytyi yllättävän monta sellaista missä me emme olleet aikaisemmin käyneet.

Bondhusvatnet sijaitsee Oddasta noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Järven rantaan menevän reitin alkupisteessä on iso maksullinen parkkipaikka ja siitä lähtee leveä, tasainen 3 km pitkä soratie järven rantaan. Reitti on lähes kokonaan oikeastaan esteetön eli lastenvaunujen ja pyörätuolinkin kanssa pääsee, aivan lopussa on muutaman metrin matkalla isoja kiviä. Perillä odottaa huikaiseva, suorastaan häikäisevän kaunis järvi - Bondhusvatnet, aivan Folgefonnan kansallispuistosta kurkistavan jäätikön kyljessä. Jäätikkö toki kaukana horisontissa nykyään, mutta kuitenkin näkyvillä. Google löytää ihania kuvia juuri tästä kohdasta kun saavutaan rantaan ja yllättävää kyllä eivät ne valehdelleet ollenkaan vaan paikka on juuri niin hurmaava ainakin juuri tänä aamupäivänä kun siellä kävimme. Tästä eteenpäin reitti jatkuu järven toiseen päähän rantaa myötäillen, mutta ei oikeastaan tarjoa sen kummempia näköaloja ja on lisäksi todella kivinen ja vaikeakulkuinen ainakin märällä säällä. Sataa ropsautti ihan pikkasen, mutta muutoin aurinko valaisi maiseman juuri sopivasti! Itse kävelin kilometrin verran polkua vielä eteenpäin, isäntä kävi geokätköllä järven toisessa päässä asti. Koska paikka on näin upea niin se on myös tosi suosittu, eli yksin ei tarvitse siellä suinkaan olla!

Lisää tietoa löydät täältä!

Iltapäivällä matka jatkui ja autonkuljettajani etsi kartoista taas jotain uutta. Yöpymis- ja Tomille iltalenkkipaikaksi valikoitui taas yksi mielettömän kapea, erittäin hiljainen, mukavan mutkikas, maksullinen noin 10 km pituinen tie ylös missä tien päässä kaksikin eri patoa ja monta huikeaa puskaparkkipaikkaa suorastaan "middle of nowhere" ! Paikka löytyy myös Park4Night sovelluksesta. Nettiyhteyttä ei ollut eikä puhelinkaan kuulunut kuin kukkulan päällä. Siis juuri paras puskaparkkipaikka!

Tämäkin tie maksettiin joko käteisellä tai Vipps:llä

Löydätkö kuvasta meidän auton?

Isäntä kävi iltalenkillä ylempänä ja aurinko ehti jo melkein laskeutumaan vuorten taa...

31.8. Vikafjellet

Aamulla ajo alas, sen verran jyrkkää oli, että apukuskin teki mieli hypätä kyydistä ja kävellä, mutta mukavuus kuitenkin voitti ja istuin tyytyväisenä kyydissä vaikkakin jarrua yritin painaa vähän väliä! Alhaalla vuonon reunalla muutama valokuvaushetki tyynessä aamussa maisemista nauttien. Vuono on nimeltään Osafjorden ja kunta Ulvik. Suosittelen ajamaan vaikka vain edestakaisinkin vuonon pohjukkaan, varsin hieno ja vähän erilainen!

Tien varrella oli toki myös asiaankuuluvat kiperät tunnelit!

Jatkoimme tietä nro 13 pohjoiseen. Tämä Vikafjellet oli meille entuudestaan tuntematonta seutua, mutta mitä pidemmälle päästiin sitä mielenkiintoisemmaksi maisemat kävi. Yritimme ensin ajaa parkkiin yhtä hiekkatietä mikä näytti lupaavalta, mutta se osoittautui maksulliseksi loppumatkasta ja maksun olisi voinut suorittaa vain Vipps:llä tai tilille. Vipps on norjalainen versio meidän Mobile pay:sta, nämä kaksi ovatkin jo yhdistyneet, mutta tekninen toteutus vielä tekemättä, joten tämä tie jäi nyt ajamatta koska Vippsiä ei voi käyttää jos ei omista norjalaista pankkitiliä. Myöskään norjalaiselle pankkitilille maksun maksaminen ei onnistunut. Käännyimme takaisin ja ajoimme toisaalle puskaparkkiin. Mukava iltalenkki ylös Valanipa 1231 metriä korkealle huipulle, minne kävelimme voimalaitoksen kautta mistä ei ylös ollut polkua, mutta alhaalle odottavalle autolle toista kautta sitten ihan tallattua polkua pitkin. Reittiä ei ollut mitenkään merkitty, näitä tällaisia polkuja mitkä menee vaan jonnekin, yleensä ylös pienienkin nyppylöiden huipulle on Norja täynnä. Täälläkin on postilaatikko mihin sai laittaa nimensä kun huipulle pääsi. Olipa yllättävän upea paikka! Matkaa ei toki kertynyt kuin vaivaiset 5 km edestakaisin.

Kun saa yöpyä tällaisissa "tuhannen tähden hotelleissa" keskellä ei mitään, omassa rauhassa

lämpimässä autossa ja herätä aamulla kullanväriseen maisemaan niin sitä tuntee olevansa jollakin tapaa hyvinkin etuoikeutettu!

1.9. Sognefjellet

Päätimme seuraavaksi ajaa parin vuoden tauon jälkeen ehkä Norjan kauneimman historiallisen maisematien Sognefjellet Nasjonale Turisveger (klikkaa linkkiä niin löydät lisää tietoa). Olen aikaisemmissakin blogeissamme mainostanut näitä - myös Scenic route -nimellä löytyviä kansallisia kaunokaisia. Tämä on siis tie nro 55 ja kulkee halki aivan käsittämättömän upean vuoriston. Tien varrella on tunturimajoja ja valtavasti päiväretkipaikkoja ja useita paikkoja mistä voi tietysti lähteä myös pidemmille vaelluksille. Jäätiköt kimmeltävät auringon valon kanssa kilpaa ja terävät vuorenhuiput hipovat pilviä.

Me pysähdyimme iltapäivästä parkkiin parin kilometrin päähän Sognefjellshyttalta, tie kääntyy pois Mefjell rasteplassin kohdalta hiekkatielle. Tomi kävi iltalenkillä tien päässä olevalla padolla ja minä kävelin lähitienoilla nauttien äärettömästä hiljaisuudesta ja häikäisevistä maisemista. Illan mittaan pari autoa ajoi myös tien varteen parkkiin, mutta ei ihan meidän mutkaan joten saimme nauttia käsittämättömän upeasta illasta, joka huipentui siihen kun täysikuu kiipesi jäätikön reunaa ylös. Valitettavasti ei saatu meidän kamerakalustolla ikuistettua moista järisyttävää kokemusta. Maaginen hetki!

Siellä siellä se Pakastearkku on

2.9. Jotunheimenin kansallispuisto

Aamupalan jälkeen ajoimme Sognefjellshyttalle. Tunturimaja sijaitsee upean järven rannalla aivan tien nro 55 varrella. Täällä voit majoittua, käydä kahvilla tai syömässä tai täältä voit lähteä päiväretkelle kohti Jotunheimenin kansallispuistoa tai pidemmällekin vaellukselle vaikkapa Fannaråkenille! Kävelimme puiston rajalle asti isomman järven rantaan mistä palasimme takaisin majalle toista reittiä pitkin. Matkaa taitettiin rapiat 7 km ja aikaa saatiin kulumaan evästaukoineen pari tuntia. Myös tavoite saada mukavia näyttäviä heijastuskuvia täyttyi - kiitos mahtavan sään!

Tämä oli yksi tämänkertaisen reissumme parhaita kuvia ja upeimpia hetkiä!

Matka jatkui kohti pohjoista...

3.9. Snøhetta Viewpoint, Dovrefjell

Olimme yöpyneet yhden pikkutien varrella Dombåsin länsipuolella, jälkeen kerran "middle of nowhere" -tyyliin. Seuraaviksi päiviksi oli luvattu vähän huonompaa säätä, joten päivän voisi käyttää vaikka täydentäen auton ruokavarastoja, tutustumalla mielenkiintoisiin rakennuksiin, kiikaroimalla myskihärkiä ... kyllä, luit oikein - myskihärkiä!

Tässä me yövyimme, no ei ihan mutta iltaoluet nautittiin kun ei vielä satanut ja paikkahan on siihen mitä parhain. Silmänkantamattomiin kutsuvia maisemia eikä ketään mailla eikä halmeilla!

Sadepäivä saavutti meidät viimein...

"Hjerkinn on kylä Dovressa, Norjassa, Opplandin läänissä. Se on yksi Norjan kuivimmista paikoista vain 222 mm vuotuisella sademäärällään. Dovrebanenin junat menevät kylän ohi päivittäin. Valtatie E6 menee myös kylän läpi. Norjan armeijan ampuma-alue sijaitsee Hjerkinnissä." (Wikipedia) Kuvissa todella hienosti entisöity asemarakennus mikä on auki, mutta miehittämätön. Pihalla voi yöpyä vaikkapa matkailuajoneuvolla!

1930 luvulla Norjaan nykyisen Dovrefjell-Sundalsfjellan (<---- klikkaa linkkiä) kansallispuiston alueelle istutettiin myskihärkäpopulaatio, joka onkin menestynyt vallan loistavasti, elää ja voi hyvin. Itse kansallispuisto on laaja ja härkiä pääsee katselemaan Snöhettan katselupaikalta helpon vajaan parin kilometrin kävelyn päätteeksi. Paikalle on rakennettu ihanasti tervalta tuoksuva lämmin "tupa" missä on kamera ja iso lisänäyttö ja näin kesällä ainakin opaskin kertomassa myrkihärkien elämästä ja muutenkin puistosta, näytöltä saa katsella härkien ruokailuhetkeä livenä. JA jos omistaa kunnon putken kameraansa voi näitä uljaita eläimiä kuvata ihan itsekin ja näkeepä ne ihan paljaalla silmilläkin kun oikein silmiänsä siristää ja tietää mistä katseella etsiä! Sateisenakin päivänä ihan käymisen arvoinen paikka.