12. Maisemia teiltä ja vuonoilta... Norja road trip 2022 osa 3

29.8. Aurlandsfjellet

Laerdal ja Aurlandsvangen välin voi taittaa maailman pisintä autotunnelia (25 km) pitkin tai vaihtoehtoisesti nauttia 45 kilometriä kansallisen maisematien erikoisesta tunturitunnelmasta nauttien . Tämä kannattaa mennä kelin mukaan, jos keli suosii niin vuoristotie on kokemisen arvoinen. Matkalla on monia paikkoja, josta voi katsella moneen suuntaan ja missä voi myös yöpyä matkailuautolla tai vaikka telttaillen. Lapset tuntuivat olevan innoissaan lumilaikuista, joissa pääsi telmimään. Keväällä kinokset ovat toki huikeat. Me matkasimme tietä toistamiseen kun edellisellä kerralla oli huonompi keli ja nyt aurinkoinen ja selkeä keli. Katsastimme muutamia paikkoja ja lopulta päädyimme isommalle yläparkkikselle, josta lähdimme kävelemään läheiselle järvelle ja tutkailemaan minne uusi hiekkatie johtaa. Kuvia saatiin mukavasti ja palasimme autolle. Jatkoimme matkaa ja kävimme seuraavan päivän reitin lähtöpaikalla kääntymässä. Ajelimme hieman takaisin päin ja päädyimme yksittäiseen huikeilla maisemilla varustettuun tienvarsiparkkiin yöksi.

Paikka oli lähellä tuota aikaisemmin käveltyä hiekkatietä, joten Tomi otti pyörän alas ja kävi ihmettelemässä tietä kaivinkonetyömaalle asti johon kunnollinen tie loppui. Tästä eteenpäin oli kärrypolku, jonka varrella oli jonkun maja. Illaksi riitti auringonlaskun värejä ja lisää ihmeteltävää lähitienoissa.

Pyörälenkillä riitti ihmettelijöitä

30.8 Prest, Royrgrind 1365 m.o.h

Aamupalan jälkeen kävimme hieman katselemassa lähimaisemia yöparkista käsin. Kartan mukaan huiputimme nimettömän nyppylän 1385 m.o.h korkaudessa. Ajelimme sen jälkeen alemmaksi Prest maisemajyrkänteen parkkipaikalle ja lähdimme matkaan omia vauhteja. Tomi käväisi huipulla, josta ei juurikaan ollut huikeimmat maisemat kuin siitä mihin asti itse menin. Jäin siihen pitämään taukoa ja haukkomaan henkeä, odotin että Tomi pääsi huipulta alas ja palasimme yhtä matkaa alas autolle. .

Reissun jäkeen ajelimme hieman ylemmäksi tyhjälle parkkikselle nauttimaan raikkasta jokivedestä eli perinteinen puskasuihku. Jatkoimme matkaa Hallinskarvet puiston suuntaan 50 tietä pitkin, jonka varresta löytyikin sopiva paikka yöpymiseen sähkölinjojen sekä solisevan puron kanssa jossa perhokalastelija oli kaloja narraamassa kun tulimme paikalle. Tie oli tälläkertaa yöllä suljettuna tunnelityömaan takia joten rauhallista oli.

Aamulenkki lähitunturille

Prestille menossa, alussa tiukkaakin tiukempi nousu, mutta ensimmäisellä tasanteella helpotti...

31.8. Hallingskarvet kansallispuisto, Geilo Preistholtrunden 7,5 km

Hallingskarvetin kansallispuistoon on helpointa mennä maksullista 9 km pitkää hiekkatietä, jonka päässä on vanha lammastila. Tilalla on laidunnettu eläimiä jo 1700-luvulla. Siellä ei ollut nykyäänkään vielä sähköjä vaan navetassa jyskytti agrikaatti. Pikkuruinen maalaispuotikin tilan yhteydessä oli, ostimme sieltä purkin tilan omaa hunajaa. Varsin jötikkää se olikin - ja kallista :D

Muutama retkeilijä nautti lämmöstä pihapiirissa olevan suljetun tunturimajan (sellaiseksi sen mielsimme) seunustalla. Nautimme pikaisen lounaan ja lähdimme vielä iltapäivän ratoksi kiertämään kovasti kehutun ja suosituksi mainitun Preisholtrundenin. Se ilmoitettiin olevan n. 6,5 km pitkä, mutta vaikka kävelimme sen reittiopasteiden mukaisesti saatiin molempien kelloon yli kilometri enemmän. Ensin oli kilometrin verran tietä takaisinpäin ja siitä noustiin pätkä sherpojen kivettämää polkua soisemmissa maisemissa kunnes polku alkoi nousta yhä jyrkemmin ylöspäin. Ja lopulta se olikin pian jo pelkkää rakkakivikkoa. Ylhäällä kivikkoa riitti kilometri toisensa perään enkä henkilökohtaisesti voinut käsittää mikä polusta teki niin kovin suositun tai "family routen" kun näin huonon tasapainon, mutta erittäin hyvällä pidolla varustetuilla kengillä se oli kyllä aika hankala ja mitäänsanomaton loppujen lopuksi. No, näkihän sieltä ylhäältä huipulta sitten kyllä kauas ihan jokaiseen ilmansuuntaan. Luin jostain, että kuulemma ihan Osloon saakka! Tunturia oli kyllä riittämiin mihin vaan katsoikin. Nousuakin tuli melkein 500 m.

Yöksi ajoimme puoli kilometriä lammastilalta tietä takaisinpäin levikkeelle, toki tilallakin isolla parkkipaikalla olisi saanut yöpyä ja pari autoa sinne jäikin. Oli niin hiljaista, että se melkein sattui korviin ja yöllä upea tähtitaivas kun mitään valosaastetta ei ollut missään ilmansuunnassa.

1.9. Sandviken camping

Tässä kohtaa on hyvä mainostaa meille niin monesti taukoja tarjonneen monipuolisen tienvarsihuoltamoketjun eli Cirkle-K:n, joka Geilossa "tarjosi" taas hyvät erikoiskahvit ja kaupan päälle vesitankit täyteen seinästä. Matka siis taas jatkui...

Laskeuduimme alas Austbygdeniin ja valitsimme leirintäalueen tällä kertaa yöpymispaikaksemme. Leirintäalue sijaitsee 460 metriä syvän Tinnsjön rannalla. Illansuussa Tomi teki jännittävän pyörälenkin minun maastopyörälläni ylös ja illaksi olimme varanneet tynnyrisaunan vuonon rannalta, että olisi mukavampi pulahtaa jääkylmään järveen. Tästäkin järvestä Etelä-Norjaa pitkään vaivannut kuivuus oli vienyt osan vedestä kohti ulappaa niin, että matka saunalta järveen oli pidentynyt. Sauna oli yllättävän hyvä! Toki siihen n. 50 euron hintaan pitääkin olla kunnon löylyt.

2.9. Nuku yö ulkona (parempi myöhään kuin ei milloinkaan)

Pidempi ajelu camping paikasta Lysebotnin suuntaan. Parkkipaikan etsimisprosessi tiellä nro 500 meinasi saada jo molempien pinnan kiristymään, mutta kuten monesti ennenkin - lopussa kiitos seisoo ja kärsivällisyys palkitaan. Huippupaikka löytyi! Koska minulla oli yksi toivomus tälle lomareissulle eli se, että nukuttaisiin yksi yö teltassakin niin varovaisesti sitä ehdotin ja ehdotus meni läpi. Toki se vaatii aika paljon vaivannäköä kun autosta kantaa kokonaisen 80 metrin matkan erinäisiä tarvikkeita aina pehmoisista tyynyistä lähtien ulos. Ja vielä piti vähän grillaillakin!

Tie sinällään oli tosi hieno sekin. Tie Lysebotnin ja Sirdalin välille on rakennettu, kuinkas muutenkaan vesivoimaloita varten ja oli niinkin hiljattain kuin 1984. Tie pidettiin auki toukokuusta lokakuuhun. Kuvat puhuvat puolestaan millaisissa maisemissa se kulki...

Nuku yö ulkona

3.9. Lysebotn ja Kjerag

Tomi tarinoi välillä...

Tie Lysebotniin alkaa Lyseveien ja Sirdalsveien risteyksestä jonka lähellä on Suleskard niminen paikka. Tästä tie pikkuhiljaa kipuaa ylemmäs ja kapeine kohtineen on hieman haastava ajettava. Matkalla saattaa tulla vaikka bussi taikka muu isompi ajoneuvo vastaan. Ylänkötie on selkeällä säällä hienoa katsottavaa kun monia kumpuja on siellä täällä sekä maisemat joka suunnassa jylhän karua. Monia järviä ja pikkulampia matkan varrella. Ennen mutkatien alkua on iso parkkipaikka, josta pääsee lyhintä reittiä Kjeragbolten kuvauspaikalle eli huikealle kivelle, joka on kiilautunut kahden kallionjyrkänteen väliin. Samaisessa paikassa on todella hieno jyrkänne Nesatind, josta saa myös huikeita kuvia. Itse mutkatie vuonon rantaan on jännittävä ajaa vaikkakin sähkölinjat ovat tielinjan kohdalla eikä hyviä kuvia oikein saa. Itse lauttarannassa saa perinteiset vuonokuvat. Tie on siis umpikuja. Paikkaa pitäisi päästä katselemaan lintuperspektiivistä, jotta siitä saisi parhaan käsityksen. Vuonon periltä pääsee lautallakin jatkamaan matkaa. Mutkatie alhaalta ylös on myös pyöräilijöiden suosiossa. Melkein säikähti kun pikku tuikut pyöräilijöillä vain oli päässä kun pimeässä tunnelissa vastaan tulivat. Mutkatielle osuu tunneli, jossa on 180 asteen mutka.

Reitti parkkipaikalta Kjeragin kivelle on todella tekninen eli vain kuivalla kelillä kannattaa mennä. Se koostuu 3:sta ylämäestä, jotka vievät kaltevalle tasangolle. Matkaa tuonne tulee 4 km yhteen suuntaan ja nousua noin 750 m ja aikaa on hyvä varata 4-5h. Alussa on melkein kilometri kettinkiavusteista hyvin jyrkkää kalliota edettävänä. Nesatind kannattaa myös katsastaa, josta tulee noin yksi km lisää matkaa. Normaalisti sesonkina paikalla voi olla reilusti 1000 ihmistä ja näin hiljaisempaan aikaan paikalla oli noin 300 avuliaan parkkipaikka miehen kertomana. Oli innokas kaveri juttelemaan ja kuulemma minun aika kivelle ja takaisin 2h 40min on hyvä ja ennätys on kuulemma 1h 6 min (ei ole tarkastattu stravasta). Toki stravasta löytyi menomatkalle aika joka oli 40 min 41 sec. Itse kivelle nousu on tosiaan aika jännittävää kun suojaisan kallion kielekkeen kohdalla on vain yksi kiinnike seinässä, josta voi ottaa sormella tukea. Ihan suosiolla lopulta ryömin kivelle ja nousin sitten vasta seisomaan varovasti. Kiveltä on noin 1000 m pudotus alaspäin ja ei tosiaankaan tehnyt mieli katsella kuin horisonttiin. Ajatus huimaavista näkymistä olisi voinut jännittää liikaa. Muut kuvailut itse kielekkeeltä olivat aika jännittäviä, jossa sai ihan tarpeeksi mahanpohjaan tuntumaa. Olin jättänyt oman goproon kuvaamaan kivelle nousua ja se nyt ei ihan parhaassa paikassa ollut mutta tulipa käytyä eikä kivi vielä tippunut. Paikalliset farmarit ovat kuulemma vähän sitä mieltä et kivi joutaisi tippua niin ei olis niin paljon porukkaa.

Merja oli sillä välin kiivennyt tuon ensimmäisen runsaan kilometrin matkan tasangolle saakka ja siinäkin kettinkien kanssa oli kuulemma aivan riittävän hankalaa, mutta oli tyytyväinen siihenkin.

Kävelyreissujen jälkeen kävimme maisemaravintolassa syömässä ja jatkoimme tietä tovin takaisin päin ja parkkeerasimme majapaikan pienen padolle menevän tien varteen ja nautimme läheisellä kalliolla maisemista sekä sateenkaaresta. Lopulta sade saavutti meidät ja nautimme sateen ropinasta illan ja yön yli.

Vuonomaisemat

Eihän sinne ole kuin vajaa 5 kilsaa ;-)

KjeragBolten

Nesatinden

Kettinkiavusteista reitin alkua

Illalla sateenkaaren ja sateen jälkeen punaisen taivaan alla

4.9 Vuonoja, koskia, lauttoja

Aamuparkissa kävimme kuvailemassa vielä läheistä patoa, jonka vedenpinta oli laskenut useita kymmeniä metrejä. Etelässä on kärsitty kuivuudesta ja se tosiaan näkyy näissä pienissä vesivoimaloissa. Isompiin taitaa vielä olla tarpeeksi virtaavaa vettä saatavilla. Onhan se Norjakin aikeissa vähentää sähkön vientiä, että riittää oman maan tarpeisiin.

Jatkoimme matkaa kuvaten tietä eri valossa ja maisematkin ovat erilaiset kun tietä ajaa toiseen suuntaan. Matkasimme Ryfylke turistitien suuntaan, jonka tarkempia tietoja löytyy klik. Valitsimme yläosasta länsipuolen, jossa lopulta alkoi olemaan meitä kiinnostavia maisemia. Jotenkin eteläosa oli hieman tylsä, vaikka lauttamatkoja ja vuonoja siellä olikin. Näkyvyys ehkä oli liian hyvä, joten ei ollut niitä hienoja vuonopilviä matkanvarrella. Vaihtuva sää yleensä tekee enemmän kontrastia kuviin ja maisemaan mielenkiintoa enemmän kuin täysin selkeä ja aurinkoinen sää. Näin jopa hyvä sää voi olla jopa liian hyvä!

Lopulta saavuimme maisematien nro 520 ylängölle, josta löysimme sopivan parkkipaikan tien varresta. Matkalla tänne oli kuvattavaa ihan mukavasti sekä enemmän kaivoksista kiinnostuneelle olisi ollut vanha sinkkikaivos nähtävyytenä, jonne olisi voinut piipahtaa. Muutamia lampaita vielä alueella vaelsi vaikka aika moni oli jo haettu laakson lämpöön ja villatkin otettu talteen. Muutamia todella haastavia polkujakin olisi ollut tarjolla tien varressa, niiden kautta olisi päässyt noin 1500m korkeuteen maisemia tiirailemaan.