Monimuotoinen Montenegro; luonnon ihmeitä ja road trippiä 31.8.

Syysmatkamme kohteena oli meille entuudestaan tuntematon vain noin 600 000 asukkaan Montenegro (Црна Гора, Crna Gora, Musta vuori suomeksi) Balkanilla Etelä-Euroopassa. Sen naapureita ovat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Kosovo ja Serbia. Maa rajoittuu osittain Adrianmereen. Maa on varsin vuoristoinen mikä tietysti juuri meitä houkutteli, vuoret on meille se juttu miksi ja minne ikinä matkustammekaan. Montenegron rannikkotasanko on melko kapea. Pääkaupunki on nimeltään Podgorica ja virallinen kieli on montenegro. Montenegrohan ei kuulu (vielä) EU:n, mutta ehdokkaana se on. Maa julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006 kun se erosi Serbian kanssa muodostetusta valtioliitosta.

Matkailijoita vetää puoleensa eritoten Kotor ja Kotorin lahti ja sen mainitaan olevan yksi maailman kauneimmista lahdista... Kristallinkirkas Adrianmeri välkehtii turkoosina ja melko hulppean korkuiset vuoret taustalla luovat sille vaikuttavat kehykset. Kaikkein vaikuttavimmat näkymät pääsee todistamaan kiipeämällä vuoristoteille tai Kotorin linnoitukselle. Korkeuksista voi myös tarkastella yhtä Balkanin alueen parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista. (Wikipedia ja Rantapallo)

Opaskirjoissa näkee mainittavan, että Montenegro on maisemiltaan karu, yksi Euroopan karuimmista ja olihan se sitäkin. Varsinkin näin syksyllä, erittäin kuivan kesän jälkeen. Vuoret ovat kuitenkin aina kauniita ja kuvauksellisia. Itäosan ja pohjoisosan vuoristot yllättivät meidät kyllä myönteisesti.

Tarkoitus oli päivän parin ajan tutustua myös tähän kehuttuun rannikkokaistaleeseen, mutta pääasiallinen kohde oli meille muutama maan kansallispuisto ja luontokohteet yleensä, etenkin Durmitorin kansallispuisto maan keskiosassa. Montenegrossa on kaikkiaan viisi kansallispuistoa:

Biogradska Gora

Durmitor

Lovcen

Skadar

Prokletije

Ilman, että sen kummemmin sitä erityisesti suunnittelimme kävimme lopulta näissä kaikissa!

Lauantai 31.8. Budva

Ainoa majoitus minkä olimme etukäteen varanneet oli kaksi ensimmäistä yötä Budvan rantakaupungissa Hotelli Swiss Holiday. Halusimme hotellin siitä syystä, että olimme lukeneet sen olevan helpoin keino rekisteröityä maahan. Ulkoministeriön ohjeiden mukaan Montenegroon matkustaessa tulee tehdä maahantuloilmoitus 24 tunnin sisällä sinne saapumisesta. Tästä on kyllä vallalla todella monenlaista tietoa, jotkut ovat menneet ohjeiden mukaan poliisiasemalle ilmoittautumaan, mutta heille on siellä lähinnä naureskeltu. Hotellissa oleskellessa tämä hoituu automaattisesti. Mekin saimme jonkinlaisen paperin, sitä voidaan kuulemma kysyä rajalla maasta poistuessa...

Aamulennot Dubrovnikiin, mistä vuokrasimme auton kahdeksi viikoksi. Heti aamupäivällä suoraan rajalle ja yli Montenegroon. Lounastauko Herceg Novi nimisessä kaupungissa meren äärellä pian rajan jälkeen. Lounas osoitti heti yhden ruokaan liittyvän asian mikä tuli tutuksi parin viikon aikana - annokset ovat todella suuria, kaikki annokset ilmoitettaan painoittain eli jos lukee Hamburger 400 g se saattaa olla PELKKÄ jauhelihapihvi, siis kuvitelkaa jauhelihapihvi johon on käytetty koko 400 g pakkaus! Se on valtava. Viereisessä pöydässä turisti yritti epätoivoisesti syödä tällaista. Minun pasta-annokseni olisi riittänyt meille kahdelle pariksi päiväksi!

Hotelliin asettumisen jälkeen iltapäiväkävely rantabulevardille minne oli matkaa noin 300 metriä. Adrianmeri kimmelsi kauniina, mutta pian kävi selväksi ettei se tarjonnut meille muuta kuin ihmispaljoutta ja ravintolaa vieri vieressä...

Sunnuntai 1.9. Lipa cave ja Lovćenin kansallispuisto

Olin etukäteen sen verran ottanut selvää Montenegron tarjoamista luontokohteista, että lainasin pari laihaa matkaopastakirjasta kirjastosta. Niistä ja netistä poimittiin mm. päivän ensimmäinen kohde:

Lipa luola ( Lipska pećina ) sijaitsee Cetinjessä, mutta on helposti saavutettavissa myös täältä suositusta rantalomakohteesta Budvasta käsin vuoristotietä pitkin autolla n. 30 km. Luolaan saa mennä vain oppaan johdolla ja sinne on 15 e/hlö pääsymaksu. Matka luolan suulle taitetaan pienellä "junalla".

Luola on 2,5 km pitkä, mutta käveltävä reitti on lyhyempi. Reitti on erityisesti rakennettu luolan sisään. Vaikka luola on löydetty jo 1800-luvulla ja siellä on käynyt monenlaista tallustelijaa se avattiin virallisesti vasta 2015. Lämpötila luolassa on tietysti häkellyttävä, koska kontrasti 30 asteen helteen ja luolan + 10 asteen välillä on huomattava. Luolaan on asennettu kohdevaloja ja himmeä valaistus kulku-uralle turvallisuuden vuoksi, otsalamppuja ei tarvita. Opas kertoo kierroksen aikana tarinoita mm miten luola aikoinaan löydettiin kun koira putosi ensimmäisestä suuaukosta luolaan. Kohde on tietenkin suojeltu, joten retkellä on tiukat säännöt mitä tulee noudattaa. Mm. kuvia saa ottaa, mutta ilman salamaa. Kuvat kertovat lisää...

Retken lopuksi siirryimme virvokkeille varsin hienoon pikkuruisen kylätien varrella olevaan kahvilaan missä on myös camping alue, ohitimme sen matkalla luolaan. Sen jälkeen ajettiin alas hyvin kapeaa kylätietä, kaiteita ei tietenkään ollut. Onneksi kukaan ei tullut vastaan kun hädin tuskin meidän auto siinä mahtui menemään! Tomilla on jokin sisäsyntyinen intohimo päästä ajelemaan näitä tällaisia teitä 🤣 ja minua vaan nauratti koska kahvilassa juomani janojuoma, 0,5 litraa paikallista olutta heilahti yllättäen nuppiin niin että helähti!

Koska vielä oli päivää jäljellä ajoimme seuraavaan kohteeseen, joka oli

Lovćenin kansallispuisto

Lovćenin vuoren rinteet ovat hyvin kivisiä ja niissä on kuiluja ja halkeamia. Vuorella on omalaatuinen ja erityinen ekosysteemi mikä johtuu siitä, että se on sekä mereisen että mantereisen ilmaston vaikutuksen alainen. Se sijaitsee Adrianmeren ja toisaalta mantereen sisämaan välissä. Erityisen ilmaston vuoren alueelle luoma ekosysteemi on hyvin monipuolinen ja poikkeuksellinen, mistä kertovat muun muassa alueella tunnetut 1 158 erilaista kasvilajia, joista neljä on endeemisiä.

Näkymä tien varrelta Kotorin lahdelle

Lovćenin kansallispuistoon kuuluu noin 62 neliökilometrin kokoinen alue, joka käsittää vuoren keskiosat sekä korkeimmat osat sen massiivista. Alueesta tehtiin kansallispuisto vuonna 1952. Perustamissyinä olivat luonnonolosuhteiden lisäksi myös alueen historialliset, kulttuuriset sekä arkkitehtoniset perinteet. Myös kuuluisa Kotorin kaupunki lepää aivan Lovcenin vuoren juurella. Njegušin kylään vievä serpentiinitie on nähtävyys sinänsä, mutta varsinainen näkemisen arvoinen paikka on toiselle Lovćen-vuoren huipuista, Jezerski vrh-huipulle rakennettu Njegušin mausoleumi. Monumentille johtaa 461 porrasta vuoren sisälle rakennettuna ja se on hyvin suosittu nähtävyys. Vierailun arvoinen paikka! Luonto sinänsä oli noilla vuoristoisemmilla seuduilla hyvin kuivaa, kuten saimme kuulla myöhemmin siksi, että koko kesänä ei ollut satanut paria kolmea kertaa enempää.

Maanantai 2.9. Skadarin kansallispuisto

Päivän ohjelmassa oli aamulla ensin tavarat kasaan, hyvästit Budvalle ja kohti tuntematonta. Tällä reissulla meille tuli tavaksi laatia seuraavan päivän ohjelma itsellemme aina vasta edellisenä iltana, kuten myös majapaikan varaus Booking.comin kautta. Ajelimme rantatietä itäänpäin, tie sinänsä on erittäin hyväkuntoinen ja tarjoaa ihan näyttäviä näköaloja meren suuntaan.

Skutari tai Skadar (Skadarsko Jezero, albaniaksi Liqeni i Shkodrës, montenegroksi Скадарско језерo), on Balkanin suurin järvi. Montenegron ja Albanian rajalla sijaitseva järvi on nimetty Pohjois-Albaniassa järven rannalla sijaitsevan Skutarin kaupungin mukaan. Historiallisesti järvi oli osa Adrian merta. Järvestä 2/3 on Montenegron ja 1/3 Albanian puolella. Montenegron puoli on kansallispuistoa.

Järvessä on todella monipuolinen eliöstö ja siellä viihtyy kymmeniä lintulajeja mm. Euroopan ainoat pelikaanit. Me näimme mm kuningaskalastajan, pikkumerimetsoja, useita erilaisia sorsalintuja 🙈 ja myös monta silkkihaikaraa, jolla on niskassa kaksi komeaa koristehöyhentä, joiden takia se tapettiin miltei sukupuuttoon 1800-luvulla. Ja ihan vaan naisten hattumuodin takia! Parhaiten järven elämään pääsee tutustumaan veneretkillä tai meloen. Me otettiin privaatti vene asiantuntevalla oppaalla. 50 e kaksi hlöä + 5 e kansallispuistomaksua.

Tähän kohtaan on sanottavaa pieni varoituksen sana kun ja jos olet menossa tutustumaan järveen, että kohde on erittäin suosittu turistikohde ja eräänlaiset sisäänheittäjät hyökkäävät heti kimppuun kun yrität selvittää mikä olisi sinulle paras tapa tutustua tuohon varsin näyttävään ja eksoottiseen kansallispuistoon. Venekyytien tarjoajia on useita, on tarjolla ns. yleisvuoroja - niitä oli parin tunnin välein ja ne olivat tietysti hieman edullisempia tai voit vuokrata myös kanootin tai kajakin. Koska oli todella kuuma päivä, iltapäivästä peräti 37,5 astetta näytti auton mittari niin halusimme vain noin tunnin retken. Tämäkin järjestyi. Opas puhui todella hyvää englantia ja naureskeli vähän meidän rallienglannillemme! Luulivat useimmissa paikoissa meitä venäläisiksi :(

Tässä päästään maistelemaan tuota vesikasvia tai

tarkemmin sen juurta, oppaan mukaan kasvin tätä

osaa käytetään eräänlaisena elämän eliksiirinä, tai on ainakin ennen käytetty.

Skadar järveä päästiin ihastelemaan myös yläilmoista kun ajoimme varsin jännittävän

vuoristotien ylös kohti Montenegron pääkaupunkia Podgoricaa. Itse kaupungin jätimme välistä ja jatkoimme matkaa ylöspäin. Majapaikka sijaitsi varsin erikoisessa paikassa Moraca joen varrella...

Skadar vuoristotien varrelta eri suunnalta nähtynä...

Olimme "hotellin" liki ainoat asiakkaat ja meitä palveltiin varsin hyvin, vain pari omistajan vanhaa tuttua oli kaverina, ehkä he olivat vain kylässä eli me olimme ainoat asiakkaat. Hotelli oli todella siisti kuten kaikki valitsemamme majoituskohteet. Hinnoista sen verran, että täälläkin yö maksoi 62 e aamiaisineen. Paikan arvostelut Booking.comissa olivat suorastaan loistavat!

Täällä minäkin uskaltauduin vähän uimaan

Hiljaista oli hotellissa

Tiistai 3.9. Plav

Huomioita reissun tässä vaiheessa: valitettavasti Montenegrosta jäänee mieleen myös, ikävä kyllä esimerkiksi lukemattomat pienet kaatopaikat, jätteitä heitetty ihan vaan hyvinhoidettujen talojen viereen tyyliin portista ulos, pois silmistä, pois mielestä, yleinen roskaisuus, ihan turistikohteissa ja etenkin teiden varsilla. Kaikki pienet levikkeet vuoristoteiden varsilla on koristeltu etenkin muovipulloilla! Kierrätystä täällä ei juuri harrasteta. Tämä on ollut käymistämme Euroopan kohteista ehdottomasti epäsiistein maa. Toisaalta taas näkee paljon ehkä suomalaiseen makuun överihulppeita taloja! Se yllättää aina. Samoin majoituskohteemme olivat koko reissulla erittäin siistejä. Yleinen siisteyskäsitys siis ei näytä ulottuvan pihaportin ulkopuolelle!

Roskiksia kyllä oli, mutta ne oli tupaten täynnä ja osa roskista

näytti jäävän aina ottamatta mukaan kun ne tyhjättiin.

Lisäksi huomio kiinnittyy lukemattomiin keskeneräisiin rakennuksiin esimerkiksi Budvassa ja lähiympäristössä oli useita isoja hotelli tms komplekseja, joista näki ettei rakennusprojekti ole edennyt vuosiin. Yritettiin kysyä asiasta, mutta emme oikein saaneet vastausta.

Tiet ovat joko hyviä, varsinkin motarit kiiltävät uutuuttaan - puolityhjinä, mutta vuoristotiet Euroopassa ajamistamme ehkä kaikista jännittävimpiä, kartassa nämä on kuvattu joko valkoisella tai keltaisella. Monet niistä on nimetty mahtipontisin Panoramic roads kyltein! Esimerkkinä tänään ajamamme maisematie nro 1 oli todella mielenkiintoinen, R19 (keltainen maantiekartassa) Matisevosta Andrijevicaan n. 50 km. Osa tiestä toooodella huonokuntoinen, syviä kuoppia, liki koko matkaltaan n. yhden auton levyinen, toki levennyksiä siellä täällä. Osa tiestä oli saanut uuden asfaltin. Neulansilmämutkia oli kahdessa kohtaa aivan tarpeeksi... pari kertaa tuli vastaan kuorma-auto, joka löi liinat kiinni niin nopeasti, että jarrut vaan savusi! Perävaunullisen tukkirekan kanssa kohtaaminen jännitti myös, vaikka siinä kohtaa olikin vähän leveämpää Korkeimmillaan tie kävi 1500 metrissä. Päivä kuluikin mukavasti ajellessa... ja tutustuimmepa "turkkilaiseen" kahviinkiin melko eksoottisessa tienvarsikahvilassa. Ei jatkoon!

Majoitumme siis Plav:n kylään pariksi päivää omakotitalon kellarikerrokseen. Varsin siisti tämäkin, 100 e 2vrk. Täälläkin näkee, että vaikka on suosittu paikka niin nyt kiihkein lomasesonki on jo ohi. Lämpötila oli tuolla 900 m korkeudessa varsin miellyttävä, päivällä 25 astetta ja illalla sai jo vetää takinkin päälle!

Keskiviikko 4.9. Prokletijen kansallispuisto - viimeinen tutkimaton alue Euroopassa!

Päivän kohokohta oli mahtava huiputusretki Valušnica 1879 m, 8 km ja nousua 796 m Prokletijen kansallispuistossa! Upea päivä, raskas mutta "summit of my llife" ❤️. Tarinaa tuosta hämmästyttävän häikäisevästä vuoristosta:

Montenegroon nimettiin vuonna 2009 maan toinen kansallispuisto, Prokletije. Sana tarkoittaa suurinpiirtein "kirottu vuori", ja se lienee saanut nimensä karun ja rajun luontonsa mukaan. Saman nimiset vuoret sijaitsevat Dinaaristen Alppien eteläisimmässä osassa Montenegron ja Albanian rajalla. Prokletijessä on itse asiassa kolme kansallispuistoa – yksi Montenegrossa ja kaksi Albaniassa.

Tämä varsin näyttävän näköinen, piirteiltään hyvin rosoinen vuoristoalue kätkee syliinsä lukuisia huippuja, rotkoja, jyrkkiä rinteitä, alppimaisia jokilaaksoja ja muita luonnon ihmeitä. Prokjetien aluetta on kutsuttu viimeiseksi tutkimattomaksi alueeksi Euroopassa! Vuoret muistuttavat suuresti Italian Dolomiitteja. Koskemattomuutensa takia ne tarjoavat seikkailuhenkisille kiipeilijöille ja vaeltajille runsaasti haasteita! Puistossa ei ole yhtä pääsisäänkäyntiä, sillä puistoon pääsee kolmesta eri suunnasta: Grebajen laaksosta, Ropojani-Gusinjesta ja Gradine-Plavista. Sisäänpääsy tähän kansallispuistoon on 3 €.

Puiston alueella kasvaa yli 1 700 kasvilajia, jotka edustavat puolta Montenegron kasvistosta tai noin 1/5 koko Balkanin kasvistosta. Prokletijen kansallispuisto on myös useiden endeemisten lajien elinympäristö. Siellä voit tavata myös susia, ruskeakarhuja, ilveksiä, villisikoja, alppikauriita ja peuroja. Erittäin uhanalainen Balkanin ilves elää puiston rajojen sisällä, mutta vain 20-50 yksilöä uskotaan edelleen elävän. Prokletijen kansallispuistossa on yli 130 perhoslajia, eniten koko Euroopassa.

Perhoset eivät meille näyttäytyneet, muistutuksena ilmastonmuutoksesta maisemaa hallitsi kuivunut ruohikkotasanko. Oli melko lämmin päivä alkumatkasta, mutta ihana vihreä "sademetsä" varjosti mukavasti!

Jos tulet Montenegroon ja sinulla on aikaa Durmitorin ja Kotorin lisäksi käydä muuallakin niin suosittelen siihen erittäin lämpimästi tätä Prokletijen aluetta. Puiston Grebajen laakson sisäänkäynnin yhteydessä on hulppeita majoitusvaihtoehtoja ihan vuorten kupeessa, palveluja mm ravintoloita ja camping aluekin.

Tuon terävimmän huipun aivan takana on

varsinainen huippu missä käytiin.

Torstai 5.9. Biogradska Gora kansallispuisto

Aamulla pohjoista kohti ajaessa pysähdyimme vähän Kolasinen ski centerin jälkeen, kyllä - luit oikein, laskettelurinne, eikä mikään pienikään, siellä oli mahdottomat rakennusprojektitkin käynnissä, valtava hotelli ja kaksikin jo pystyssä, kahville pieneen tienvarsipaikkaan niin yllättäin kahvilassa ei saanut kahvia, koska heillä ei ollut VETTÄ! Ja ironista kyllä, edellisenä päivänä Plavissa taas ei keskellä päivää saanutkaan muuta kuin kahvia - oltais oltu nälkäisiä, useammassa paikassa siellä käytiin. Yhdessäkin ravintolassa nuori poika huitoi miltei jo ovella "no food, no food"! Montenegrossa oli ollut valtavan kuivaa, vaikka kahtena päivää on ukkonen jyrähdellyt ja vähän satanutkin.

Kuivuus näkyi luonnossa kaikkialla, myös päivämme luontokohteessa Biogradska Goran kansallispuistossa. Kierrokselta tämän kansallispuiston maamerkin ja vierailluimman kohteen eli järven ympäri jouduttiin toteamaan, että siitä oli kolmasosa kadonnut, surullista 😥 eikö totta... niin kaunis kansallispuisto muutoin!

Illalla etsiskelimme edellisenä päivänä varaamaamme majoitukseen. Se oli pikkuruinen hirsimökki aivan vilkasliikenteisen ison tien vieressä, joten poikkeuksellisesti en kelpuuttanut sitä yhdeksikään yöksi, niin kova liikenne tiellä oli. Joten ei auttanut kuin lähteä etsimään uutta, sepä ei ollutkaan niin helppoa koska turistikausi oli ohi ja monet Booking.comin paikat olisi pitänyt varata etukäteen, ajoimme paikalle mutta meille ei suostuttu antamaan majoitusta. Lopulta valitsimme hotellin, jossa olimmekin liki ainoat asiakkaat. Vain viisi moottoripyöräilijää tuli myöhemmin samaan paikkaan. Mutta palvelu pelasi ja hotelli osoittautuikin lopulta ehkä koko pari viikkoisen reissumme parhaaksi paikaksi. Hotelli Serdar Bijelo Polje, Mojkovac. 40 eurolla sai nukkua yönsä erittäin siistissä kahden hengen huoneessa.

Perjantain 6.9. Durmitorin kansallispuistoa kohti

Aamulla matka jatkui kohti Durmitoria. Tara kanjonille menevä tie oli todella hiljainen, syykin selvisi kun pääsimme melkein perille, tie oli suljettu! Keskellä tietä seisoi auto ja kaivinkone. Oltiin eka auto siinä, ajateltiin, että eiköhän autossa ollut tyyppi tule kertomaan mikä viivästys siinä on. ooteltiin ja nähtiin että vuorenrinteellä oli kavinkone hommissa, kivet vaan vyöryi alas vuorenrinnettä ja konekin oli vaarallisen näköisesti kallellaan. Taaksemme tuli belgialainen asuntoauto, rouva kysymään mikä homma siltä ukolta. Vastauksena oli, että tie aukeaa klo 12... kello oli 9! Rouva oli käynyt kysymässä turisti infossa Mojkovac:ssa, ja saanut vasstauksen että tie aukeaa klo 9. No ei auennut. Me päätimme lähteä ajamaan kiertotietä, olisi ollut todella pitkästyttävää jäädä odottamaan moneksi tunniksi.

Monta tuntia eli saman ajan liki 3 tuntia kesti meidän kiertotiemmekin pohjoisen kautta, mutta matkan varrelta löytyi kuin löytyikin ihan kiva maisemapällistelypaikka!

Montenegron ehkä Kotorin jälkeen toiseksi tunnetuin nähtävyys lienee Tara kanjonin silta, Durmitorin kansallispuiston maamerkki. Kun siinä turistihelvetissä käveli sillalle missä rekat pyyhälsi hihaa hipoen ohi ja yritti nähdä kaikenmaailman zip line vaijerien ja rakennelmien ohi tuon joidenkin lähteiden mukaan maailman toiseksi suurimman kanjonin niin pettymys oli kova! En ymmärrä mitä näkemistä siinä oli. MUTTA kun maailman mainioin matkaopas Tomin Elämysmatkat Oy:stä vähän tutkiskeli karttoja ja lähdimme ajamaan kanjonin vierustaa tietä, jota jo aamulla yritettiin toisesta suunnasta, niin löytyi tämä paikka missä nautimme ylhäisessä yksinäisyydessä näistä hurmaavista väreistä ja vähän jo syksyisistäkin sävyistä ( riippusiltakin oli kiva).

Lauantai 7.9. Durmitorin kansallispuisto

Zabljakin kaupunki maan pohjoisosassa satsaa sekä talvella hiihtomatkailuun että kesällä erilaisiin aktiviteetteihin mm. koskenlasku, vaellukset ja vuorikiipeily. Kaupunki onkin hyvä tukikohta päiväretkille Durmitorin kansallispuistoon. Me majoituimme Zabljakissa lopulta kolme yötä, majapaikaksemme valikoitui Hotel Enigma hieman kaupungin keskustan ulkopuolella. Huolimatta hieman erikoisesta palvelu"henkisyydestä" niin olimme loppujen lopuksi ihan tyytyväisiä valintaamme, hinta/laatusuhde oli ihan kohdallaan.

Durmitorin kansallispuisto on Montenegron pohjoisosassa ja vuoristo kuuluu Dinaarisiin Alppeihin. Se on myös paitsi Montenegron suurin kansallispuisto myös maan suosituin luontokohde ja kuuluu Unescon Maailmanperintökohteisiin. Kansallispuiston kuuluisimpiin nähtävyyksiin monet lähteet kertovat kuuluvan tietenkin Tara-joen ja sen Euroopan syvimmän kanjonin, mutta myös lukuisat jäätikköjärvet. Valitettavasti kesä 2024 on ollut täällä ilmeisen kuiva, koska emme oikein nähneet näitä jäätikköjärviä, muutama täysin kuivanut lampere vaan ja jopa Zabljakin kuuluisin nähtävyys "Black lake" oli nyt kaksi eri pientä vähävetistä järveä eli kapea keskiosa oli täysin kuivunut. Meille Durmitor esittäytyi erityisesti vuoriensa muodossa, olihan alueella liki 50 yli 2000 metristä huippua! Korkein huippu on Bobotov Kuk 2522 m ja se on patikoijien keskuudessa suosituin huiputuskohde. Meiltä se jäi välistä, sillä nytkin vaikka on jo off season aika oli porukkaa liikkeellä kuten me pohjanmaalla sanottais "tulijoita ja menijöitä niinku sonnan ajureita" 😊...

Vuoristoa rajoittavat Tara-joen kanjoni pohjoisessa, Piva-joen kanjoni lännessä ja Komarnica-joen kanjoni etelässä. Idässä Durmitor avautuu 1 500 metrin korkealle tasangolle, jota kutsutaan Jezerska površiksi (järvien tasanko). Durmitor sijaitsee suurimmaksi osaksi Žabljakin kunnassa.

Kauniin kesäisen lämpimän päivämme retkeksi valikoitui patikka harjanteelle, josta olisi vielä päässyt huiputtamaan läheinen Prutas vuori. Aluksi kävimme kävelemässä palan matkaa kohti Bobotov Kuk:ia, mutta siellä oli jopa ruuhkaista ja heti pian alussa oli hieman hankala kohta päästä eteenpäin, eräskin ryhmä meni sinne Via ferrata välinein mutta itse käännyin takaisin ja Tomi kävi harjanteella asti. Siirryimme sitten toiseen paikkaan auton kanssa parkkiin ja Tomi etsi kivan muutaman tunnin reitin Outdoor Activesta. Siellä oli ihanan hiljaista ja rauhallista!

Illalla vielä ajoimme saman vuoristotien uudelleen ylös katsomaan auringonlaskun!

Sunnuntai 8.9. Durmitor ring

Jos ei joka päivä jaksa tutustua Durmitoriin kävellen niin ajankulua löytyy muutakin! Esimerkiksi pyöräily näytti olevan suosittua, etenkin vuorille tai voi kiertää myös " Durmitor ring" kierroksen, jolla on pituutta kokonaista 85 km. Tällä "kierroksella" pelkästään autosta päin monet vain nauttivat maisemista eli sopii meille vähän huonompijalkaisillekin tai -kuntoisillekin! Me kiersimme sen autolla, mutta varoituksen sana, tie oli suurimmalta osalta huonokuntoinen, asfalttia toki mutta reikiä ja tietenkin hyvin kiperiä neulansilmämutkia koko matkalta! Ja hyvin kapea, oikeastaan yhdessäkään kohtaa tietä ei kahta henkilöautoakaan mahdu sujuvasti toisiaan ohittamaan. Toki ohituksia varten levikkeitäkin löytyy 🙂 Olemme maailmaa reissatessamme monenlaista vuoristotietä ajaneet, joten vertailukohtaa on. Lisäksi joissakin kohtaa oli kivivyöry vierinyt tielle. Kaiteita ei ollut ollenkaan! Mutta tie kuuluu monen mielestä Euroopan TOP 5 "must see" teihin. Aikaa tien kiertämiseen autolla pitää varata n. 2-4 tuntia riippuen taukojen määrästä. Me saimme oikein kivasti liki koko päivän kulumaan! Tien varrella ei juuri ole ruokapaikkoja tai kahviloitakaan kuin ihan pari...

Illalla kävimme tuolla kuuluisalla Black Lakella, joka oli pieni pettymys. Toki kelikään ei oikein suosinut.