10. Maailmaa kuljin... Norja road trip 2022

"Onnenmaahan vaan me kerran (taas) kuljetaan..."  12.8 - 21.8.

Matkamme alkoi jo torstaina illalla kun Pakastearkkumme lastattiin Naantalissa iltamyöhään Kappelskäriin menevää laivaan. Tämä on mielestämme oikein mukava tapa matkustaa Norjaan, koska laivaan mennään illalla, syödään illallinen samantien ja painutaan pehkuihin ja aamulla syödään aamupala ja jo seitsemältä ollaan tien päällä. Kaikki, hytit ja ruuat kuuluvat hintaan. 

Perjantaina 12 päivä ajoimme koko päivän, pääsin E18 tietä pitkin ja illalla saavuimme jo Norjan puolella Ørje nimiseen pikkukylään. Aikomus oli mennä maksulliselle parkkipaikalle, mutta niinhän siinä kävi taas, että emme olleet varautuneet Norjan kruunuja hankkimaan etukäteen ja tässä paikassa niitä olisi tarvittu, joten ajoimme vähän eteenpäin ja löysimmekin kivan parkkipaikan pienen lammen rannalta yöpymiseen. 

norjalaista maaseutua kauneimmillaan

13.8. Jotunheimen 

 Aamupäivän ajomatka läpi norjalaisen maaseudun oli yllättävän rattoisa, välillä oli mukava nähdä viljapeltoja ja vesistöjä missä ei ollut vuoria taustalla.  Mutta kun iltapäivän mittaan saavuimme Jotunheimenin porteille niin aivan kuin olisi sydän kotiinsa löytänyt. Ajoimme läpi Beitostölenin, joka olikin tuttu jo kahden vuoden takaa hiihtolomaltamme. Tienoot näyttivät kyllä aivan erilaisilta nyt ilman metrin tai jopa kahden metrin paksuista lumipeitettä. Pysähdyimme Valdresflyan kohdalle 1389 metrin korkeuteen missä on Turisföreningen kahvila ja kävelimme pienen lenkin läheiselle huipulle, joka yllättikin näköaloiltaan kun viitsi kävellä vähän kauemmaksi. Paikka ei vielä sijaitse varsinaisessa kansallispuistossa.  Ajelimme vielä eteenpäin ja löysimme hulppean yöpymispaikan parkkipaikalta mistä komea näkymä Knutshoe vuorelle ja alas Gjendesheimin laaksoon. Gjendesheimistähän lähtee yksi Euroopan kauneimmista vaellusreiteistä Besseggen ridge, jonka olimme kävelleet jo 11 vuotta sitten. Se olikin itselleni ihan ensimmäinen kosketus vaellusreitteihin ylipäätään. Vaeltaminen ja patikointi ei kuulunut silloin vielä meidän kummankaan harrastuksiin. Eli voisi sanoa, että  siitä se ajatus sitten lähti!

Jotunheimenin alueen läpi menevä tie on kuin suoraan satukirjasta, 

jos tällaisesta sattuu pitämään. Minä pidän! 

14.8. Jotunheimen

Aamulla lähdimme päiväretkelle suoraan parkkipaikalta, Tomi huiputtamaan läheinen aika veikeän näköinen vuori nimeltä Knutshoe ja minä tyydyin kävelemään seurana alkumatkan laakson pohjaa niin, että juuri ja juuri pääsin Jotunheimenin kansallispuiston rajojen sisäpuolelle.  Aamun toiset kahvikupposet maistuivat luonnon helmassa tietysti parhaalta. Vaikka aamu oli tuolla yli 1000 metrissä aika vilpoinen keli lämpeni parissa tunnissa niin, että paluumatkalla oli suorastaan kuuma. Parin tunnin kävely virkisti kummasti edellisen päivän autossa istuskelussa jäykistynyttä kroppaa. Tomilla olikin paljon pidempi retki kun paluumatka järven kääntöpaikalla kulki komeaa harjannetta pitkin takaisin parkkipaikalle, yli 14 km tuli matkaa. Kuvat kertokoot loput.

Tomin kertomus huiputusretkestään: 

Knutshoe myötäpäivään on haastavampi suunta kuin vastapäivään koska 4x4 osuudet tulee siinä matkata alaspäin normi kiipeämisen sijaan. Oikeastaan siinä on vain pari pahempaa osuutta muuten se on perinteistä merkkaamatonta norjalaista reitti laatua. Näkymät matkalta on hienot molempiin laaksoon eikä harjanne ole huimaava molempiin suuntiin samanaikaisesti. Nousua reitille tulee 700m joten se kertoo osaltaan reitin luonteen. Reitin hienoin kokemus oli seurata läheltä miten riekko perhe tepasteli harjanteella ja kuinka pelottomia ne olivatkaan tälläkertaa (by Tomi).

15.8. Jotunheimen

Edelliseksi illaksi olimme ajaneet takaisin Valdresflyan parkkipaikalle missä oli vessakin meille karavaanareille käytössä. Parkkimaksua ei ollut ja tienoo oli muutenkin kaunis, joka tuli taas iltakävelylläkin todistettua. 

Aamulla jatkoimme matkaa takaisin Beitostöleniin tankkaamaan jääkaappi ja kävimme myös matkailuinfossa hakemassa lisää esitteitä tienoosta, löytyi mm hyödyllinen leirintäopas, vaikka emme leirintäalueita hirveästi tulisikaan tällä reissulla käyttämään niin siinä oli erittäin selkeä ja karttalehti mistä sai hyvin muodostettua kokonaiskuvan ajoreiteistä kun yksityiskohtaiset kartat oli siinä suhteessa vähän haastavia. Tai ehkä meillä oli karttoja vaan yksinkertaisesti liikaa :D 

Nousimme uudestaan ylös ja päätimme ajaa maksullisen (100 kr) hiekkapintaisen tien nimeltä Jotunheimvegen. Oli juhlallista kun sai aamulla laittaa ihanan villapaitani päälle, sen verran kolea keli oli, alle 10 astetta!  

Tie on kokonaisuudessaan peräti 50 km pitkä. Satunnaisia maatiloja ja jonkinverran kesäasutusta tien varrella. Löytyy myös 12 helppoa vuorenhuippua, joiden valloittamiseen on keksitty Fjellstafetten niminen haaste. Me kävelimme pikaisesti tunnin verran yhdelle huipulle, jonka nimi oli hauska Urekkollen 1228 moh. 

Yöpymispaikka löytyi myös illansuussa tien varrelta pienen nätin lammen rannalta. Päivä oli pilvinen ja sateinenkin. Mutta sen verran oli kuivaa ympäristössä ettei tulia rannalle tehty.

Nämä tällaiset tiet eivät varmasti vastaa kaikkien autoilevien ihanteita, mutta meille nämä sopii! 

16.8. Rondanen kansallispuiston liepeillä

Jossain vaiheessa reissun ensimmäisinä päivinä isäntä keksi sivuston, jonka olin kuulemma hänelle joskus linkittänyt - missä oli esitelty kokoelma Norjan scenic routet ja päätettiinkin ajaa niitä nyt tällä neljän viiden viikon reissulla mahdollisimman monta, ainakin ne jotka sijaitsivat täällä Etelä-Norjan keskiosassa. Muunlaisia suunnitelmiahan meillä ei tälläkään reissulle ollut sen tarkemmin. Mennään minne mieli tekee. Niinpä tällekin päivää meille oli näitä historiallisia teitä tarjolla peräti kaksi kappaletta:  Rondanen 75 kilometriä pitkä tie hipoen samannimistä kansallispuistoa ja vielä perään Grimsdalenin maksullinen noin 30 kilometriä pitkä tie joka halkoi Rondanen ja Dovren kansallispuistot, en tosin saanut selvää tuosta meidän Bilatlas kartastosta onko Dovren puoli varsinaista kansallis- vaiko luonnonpuistoa. 

Kävimme kävelyllä sateisessa säässä juuri ja juuri Rondanen kansallispuiston puolella, ukkonen hätisteli meidät pois, mutta saipahan vähän jaloitella. Kävimme myös Grimsdalshyttassa eli Turistföreningenin tunturimajassa kahvilla ja vähän tutustumassa maastoihin, mutta lopulta jatkoimme kuitenkin matkaa maksullisen tien loppupuolelle mistä erkani vielä pienempi mutta ihan hyväkuntoinen, sekin siis hiekkatie kuten edellinenkin. Tie johti lopulta kivilouhimolle, joka oli kätevästi rajattu luonnonsuojelun ulkopuolelle. Tie olisi jatkunut vielä siitäkin eteenpäin muutaman kilometrin, mutta se muuttui niin huonokuntoiseksi ettei enempää jatkettu vaan palattiin takaisin pienen järven luo ja siitä vähän ylemmäksi tunturiin missä saikin sateen lomassa paistaa makkarat tulilla ja ihmetellä valtavaa erämaata joka aukeni minne päin vain katseensa käänsi. Eeppinen paikka!

Tien varrelta pääsi suorittamaan maailman lyhyimmän huiputukset,

olisikohan ollut 15 metriä autolta :D 

17.8. Romsdalen

...ja kun road tripillä ollaan niin matka jatkui aamulla heti aamupalan jälkeen. Tosin me ei mitään aikaisia lintuja olla kun retkiksessä ilman lämmitystä ihanissa untuvamakuupusseissa uni maittaa niin hyvin että huonompiuninenkin saattaa nukkua helposti 10 tunnin unet!

Nyt tie vei meidät kohti Romsdalenia ja Åndalsnesiä ja Isfjordia eli nyt päästiin jo vuononorjaan. Etsiskelimme jälleen heti yöpaikkaa mihin voisi Pakastearkun peruuttaa yöksi, mutta keskellä kylää oli Park4nightissa tarjolla vain joko teollisuusalueen takapihaa tai jotain hälinäistä kaupungin keskustaa, joten isäntä taas kätevänä navigaattorina löysi laaksoon syvälle vuorten syliin menevän pikkuruisen maksullisen tien, jonka varrella oli monta puskaparkkipaikkaa merkitty. Niinpä ajoimme lopulta sinne ja ihan perille asti. Hiljaista, vain muutama mökki alkupäässä tietä ja lopussa upeiden vuorien mm. jylhän Romsdalshornin 1550 m alta löytyi meille sopiva paikka. Yksi teltta ja pari muuta autoa oli tien varrella, jokaisella ihan ikioma "puska". Koko päivän oli sadellut ja pilvet roikkui alhaalla, joten emme illalla ollenkaan nähneet koko paikan komeutta. Isäntä kävi huiputtamassa läheisen harjanteen huolimatta erittäin märästä kelistä, itse tyydyin vain pieneen kävelyyn lähitienoolla. Illaksi sade jopa lakkasi joten saimme tuletkin tehtyä ja iltapalaa laitettua oikeassa erämaatunnelmassa! Jonkinlainen aavistus oli mitä aamulla näkisimme...

Matkan varrella oli monenlaista nähtävää, oli monta vesiputousta, kosken kohinaa jne

Illaksi asetuimme tähän, pilvet roikkuivat alhaalla ja peittivät hyvin näkyväisyyden

Sateisenakin päivänä keksi kyllä kuvattavaa kun vaan kumartuu ja etsii...

18.8. Litlefjellet, Trollstigen ja Geiranger

Heräsin jo yöllä klo 4:30 pissille ja samalla ulkona katsahdin ympärilleni kun oli jo suhteellisen valoisaa vaikka aurinko ei ollut vielä noussut. Kuu vähän valaisi ja mikä ihmeellinen näky se olikaan. Poissa oli sankka sumu ja paksu pilviverho ja tilalle oli ilmestynyt kuin tyhjästä upea vuoristo joka puolella ympärillä, ja kaikki niin lähellä. Ihan käsinkosketeltavissa. En malttanut enää juuri nukkua vaan kävin pari kolmekin kertaa aina välillä kurkistamassa josko aurinko nousisi korkeammalle ja värjäisi vuorenrinteet ja näin tapahtuikin. Siinä minä pyörin kerran jos toisenkin yöhoususillani kylmässä tuulessa kuvaamassa kultahipuilla väritettyjä vuorenhuippuja.

Sain lopulta isännänkin ylös ja lähdimme yhdessä kapuamaan sinne samalle harjanteelle missä isäntä oli jo edellisenä iltana käynyt. Ei sinne ollut matkassa kuin 1,5 km mutta nousua ihan mukavasti 206 metriä ja pieni pätkä jopa köysiavusteista. Lasten reitti (Turbotur) kuitenkin! Ja mikä upea maisema sieltä avautuikaan. Suosittelen lämpimästi ihan lapsiperheillekin.

Aamupäivä oli jo pitkällä kun meillä oli niin paljon kuvattavaa ylhäällä ja kävelimme harjanteellakin aika pitkän matkan vielä lisäksi, mutta pääsimme lopulta kuitenkin jatkamaan matkaa vaikka mieli olisi tehnyt olla pitempäänkin alueella. Seuraavaksi oli vuorossa ehkä Norjan maanteiden kohokohta, jonka varmasti jokaisen kannattaa kerran elämässä ajaa - Trollstigen  - Geiranger, kokonaista 104 km pitkä huikea tie parine neulansilmämutkateineen.  Kuten näin elokuussa saattaa odottaakin niin tiellä oli monenlaista kulkijaa ja kulkuneuvoakin ja esimerkiksi erityisesti katseluja ja valokuvaamista varten rakennetuilla näköalatasanteilla kävi kova kuhina. Muutoinhan täällä tätä kirjoittaessa on ollut joka puolella melko hiljaista tai ainakin odotin paljon enemmän turisteja. 

Yöksi ajoimme vielä ylemmäksi aina 1500 metriin  Dalsnibbanille  missä oli näköalapaikka ja muutamalle matkailuautollekin sopiva puskaparkkipaikka, joten asetuimme sinne yöksi. Yllättäen sielläkin oli aika vähän puskailijoita, vaikka luulin sen olevan kovin suosittu. Ehkä erittäin kylmä sää vaikutti osaltaan asiaan, muuten oli kyllä ihan kiva keli vaikka osin pilvistä olikin mutta nehän vaan tuo lisää dramatiikkaa. Ja kylmä keli ei meitä haittaa, päinvastoin on ihanaa laittaa villapaita päälle tai untuvatakki, paljon mukavampaa kuin kärvistellä paahtavassa helteessä. 

Aamu valkenee...

Ja pääsimme viimein vääntäytymään aamukönylle! 

Jos jotakuta kiinnostaa juuri tämä paikka tarkemmin niin kartta on tässä, ole hyvä! 

Kuuluisa Trollstigen ei meille sinänsä tarjonnut niin mitään erityisen

suurta ja kaunista, olihan se kiva ajaa ja ylhäältä upean putouksen päältä

hyvät näkymät näköalatasanteita. Mutta aivan liikaa ihmisiä, minusta kaikki

uniikki on hauskempaa, sellaista mitä ei kaikki löydä. 

Olemmehan me löytöretkellä ja tutkimusmatkalla! 

Geiranger

Matkalla Dalsnibbanille! 

No, olihan tämä ainutlaatuinen yöpymispaikka, tuumasi Pakastearkkukin :) 

Ja saimme toki kokea tuon ainutlaatuisen hetken kun pilvikatto laskeutui laakson ylle 

ja me sen ylåpuolella. 

19.9. Lovatnet Loen

Tämä jo kolmen vuoden takaa tuttu  kaikkien unelmien kesäpaikka oli meille ehkä se ainoa mihin olimme etukäteen ajatelleet asettuvamme muutamaksi päiväksi. Olihan meillä aikaa...

Ajoimme tänne päästäksemme kuitenkin vielä yhden Scenic routen eli Gamle Styrefjellsvegenin, jonka olimme kyllä jo ennenkin ajaneet. En vaan muistanut sitä ollenkaan ja ihmettelin miksi kunnes päättelimme sen johtuvan siitä, että silloin oli niin huono sää ettei juuri mitään näkynyt. Oikein upea tie olikin. 

...ensin kuitenkin Dalsnibbanilta aamulla alas. 

ja vanhaa tietä Stryniin ja kohti Lovatnetia. 

Ja sitten saavuimme Lovatnetille ja aivan äimän käkenä oltiin kun pääsimme liki samoille eturivin luksuspaikoille missä kolme vuotta sitten olimme myös. 

Camping alue on siis nimeltään  Sande camping,  toki tämän Lovatnetin tien varrella on useampikin leirintäalue, mutta tämä on meidän mielestämme näistä näkymiltään ehdottomasti paras. 375 kr vuorokausi sisältäen vessat, suihkutkin ja jopa sauna lämpiää muutamana päivänä viikossa. Pesukonekin löytyy ja vuokralle saa soutuveneitä ja kanootteja. Ravintolapalvelutkin on sekä aika myöhään auki oleva respa. Myös muuta majoitustilaa tässä tarjolla jos ei telttailu tai matkailuautoilu ole sun juttu. 

20.8. Staurinibba 1379 m, Loen

Kaikenlaisia karttoja kerättyämme ja niitä tutkiskeltuamme päätimme tänään mennä Loenin hissillä ylös ja kävellä sieltä huiputtamaan nyt tällä kertaa toisessa suunnassa oleva vuorenhuippu. Kolme vuotta sitten olimme kävelleet alempaa parkkipaikalta ylös aina hissiasemalle saakka ja sieltä taas alas, joten nyt ei samaa, minulle aivan liian pitkää lenkkiä viitsitty tehdä. Tulihan tällekin retkelle pituutta sentään 6,5 km kaikenkaikkiaan ja nousuakin  ihan mukavasti 498 m, joten kyllä siinä sai jalkoja nostella vaikka polku oli sorastettu ja kiviä rakennettu portaiksi pahimpiin paikkoihin. Loppumatka olikin pelkkää kivikkoa, mutta ah, ne näkymät joka suuntaan. Kyllä kannatti! Hissiliput maksavat 550 kr eli noin 60 e per aikuinen ylös alas. 

Useampi reitti tarjolla ylhäällä 

21.8. Lovatnet, Loen

Olimme siis asettuneet tänne Sande campingiin ja heräsimme aamulla synkkään vesisateeseen, mutta kun se taukosi lähdimme pyörillä kiertämään järven päähän asti. Koko järvellähän on pituutta peräti 27 kilometriä ja sen toista puolta pitkin menee tie, toinen puoli on liki kokonaan rakentamaton. Tien päässä on kahvila ja ravintolapalveluja tarjoava yritys ja siitä vielä 5 km jatkuu maksullinen tieosuus, jonka päässä pääsee jalan loppumatkan kävelemään ja ihailemaan (tai suruilemaan) hurjaa vauhtia sulavaa jäätikköä nimeltä Kjendalsbreen. Joskus vuosia, vuosikymmeniä sitten sitä on päässyt hyvinkin läheltä näkemään mutta ei enää nykyään. Kävimme sitä katsomassa edellisellä kerralla, joten nyt tyydyimme vaan juomaan kahvikupilliset kahvilassa kakkupalan kera. Ja tietysti tuli pysähdeltyä tämän tästä ikuistaen näkymät valokuviin. En muistanutkaan miten paljon tie nousi välillä ylemmäksi joten sain jalkani aika hapoille kun olen niin surkea pyöräilemään. Välillä paistoi jopa aurinko ja se antoikin omanlaiset värisävyt maisemaan...

Takaisin leirintäalueelle päästyämme alkoikin pian taas satamaan ja tuulemaan, joten onni oli tänäänkin puolellamme sään suhteen.  Pyöräilymatkaa kertyi 24 km ja nousua 300 m. 

Tähän järveenhän liittyy mielenkiintoinen ja traaginen historia, josta Tomi poimi pääkohdat tähän näin:

Lovatnet onnettomuudet 1905  ja 1936

Bødal ja Nesdal kylät Lovatnetin rannalla ovat kokeneet historiassa isoja menetyksiä,  kaksi isoa maanvyöryä on tapahtui Ramnefjellet in  rinteessä. Ensimmäisessä vuonna 1905 kuoli 61 ihmistä sekä satoja eläimiä. Vyörymä aiheutti yli 40,5 m korkean tsunami aallon. Toisessa vuonna 1936 kuoli 74 ihmistä ja kylät tuhoutuivat toistamiseen. Vyörymä tai sortuma aiheutti arviolta 74 m korkean megatsunami aallon. Molemmissa useita ihmisiä katosi eikä heitä koskaan löydetty. Myös mm turistivene lennähti noin 300m sisämaahan. Toinen maanvyöry oli noin 3 kertaa suurempi maamassaltaan kuin ensimmäinen. Tällä  hetkellä maamassoja on niin paljon järven vyörykohdassa ettei mahdollisesta kolmannesta maanvyörystä pitäisi aiheutua enää vastaavaa tuhoa, mutta se onkin vain arvailua. Tarkempia tietoja voi lukea wikipediasta tai Norjan vuonot(fjords.com).

Tomin iltalenkki: 

Iltasella lähdin lenkille ajatuksena tassutella vain maantietä, mutta yksi opasviitta oli mielenkiintoinen ja pitihän se lähteä seuraamaan minne se vie. Matkaakin olisi vain 3,5km siis ei yhtään mitään. Toki varmaan siinä olisi ylämäkeäkin ja luokituskin oli maltillinen eli toisiksi matalin. Reitin nimi Skyset ehkä voisi viitata johonkin näköalapaikkaan. Alku oli hyvää, hieman jyrkkää, metsäautotietä joka sitten vaihtui sellaiseksi rymypoluksi jota harvemmin kuljetaan. Oli monta puroakin ja välillä polku oli osana puroa ja muutama suokin matkalle osui. Pieni sadekuurokin tuli joka oli odotettavissa. Lopulta kuitenkin vain kengät kastuivat läpimäriksi mutta muuten meni hikoilun piikkiin. Tässä muutamia kuvia tuolta matkalta.

Seuraavan viikon kommellukset, viritykset ja väritykset saat lukea seuraavasta jaksosta!