Kaikille aisteille kaikkea; Islanti 31.5.

Blogimme on ollut tauolla viime syksystä, mutta päätimme jatkaa tällä pohjalla näitä yhteisiä reissuja, löytöretkiä ja tutkimusmatkoja. Nyt kevätkesällä 2023 oli vuorossa entuudestaan molemmille tuntematon Islanti. Tulen ja jään maa, missä luonto on pääosassa. Sopii siis meille!

Lentomme Icelandairilla laskeutui myöhään keskiviikkona iltapäivällä. Olimme varanneet nelivetoisen matkailuajoneuvon jo hyvissä ajoin käyttöömme noin 10 päiväksi. Kevätlukemiseksi ostin Satu Rämön Tripsteri; Islannin matkaopas koska netin kautta selailu sekoitti pääni niin, että lopulta oli luovutettava ja turvauduttava jonkun asiantunteviin neuvoihin ja koottuihin vinkkeihin. Ja tästä kirjasta ne näppärästi löytyi. Pitemmittä puheitta tervetuloa löytöretkelle Islantiin !

Olimme tilanneet autoilukartan etukäteen ja siihen merkkasimme muutaman kohteen, muutoin road tripin suunnitelma oli avoin, mutta lopulta päätimme kiertää saaren kuitenkin vastapäivään, lähinnä siksi koska luvassa oli hyvää säätä itäosaan.

Maisemaa hallitsee Islannissa autius ja jylhän karu maaperä missä puut ovat harvinaisia. Mutta myös upeat valkoisena hohtavat jäätiköt tuovat eteläosaan häikäisevää kontrastia mikä saa paatuneimmankin matkailijan leuan loksahtamaan. Koska asukkaita Islannissa on vain n. 370 000 on asumatonta seutua varsinkin maan keskiosassa paljon. Saari on periaatteessa täysin puuton, mutta puita on jonkinverran istutettu. Ne näyttivät ihan pikkuruisilta metsiköiltä. Keskiosan maisemaa hallitsee laavakentät. Kiviä ja kivikkoa löytyy joka makuun, kivi on ehdottomasti hallitseva elementti maassa ja tietysti myös kuumia lähteitä, höyryäviä pulputtelevia savikuoppia ja sammuneita tulivuoren kraatereita.

Keskiviikko 31.5.

Lentomme lähti klo 15:10 ja perillä olimme - yllätys yllätys kello 15:40. Islannissa kello on 3 tuntia vähemmän kuin meillä, he eivät nimittäin vaivaudu siirtämään kelloja kesä- tai talviaikaan. Meinasimme missata meitä vastaan tulleen autovuokraamon kaverin, hän kun oli oikein hyvin piiloutunut. Meidät kyydittiin Rent.Is vuokraamoon missä paperitöihin meni huomattavan lyhyt aika ja jo noin tunnin kuluttua olimme autossa valmiina matkaan. Nopea auton tekniikan esittely ei vienyt kauaa aikaa, vähän jäin ihmettelemään noinko vaan omaksuttiin kaikki kattoteltan pystytys ohjeet ym helposti. Auto oli VW California 4 x 4 kattoteltalla. Ja hemmetin kallis! Neliveto, täydet vakuutukset - edullisimmat autot oli jo varattu aikaa päivää sitten - 3500 e 10 pv. IHANAN kallista! Saimme vinkin että kaikki mahdolliset vakuutukset kannattaa ottaa. Esimerkiksi hiekkamyrsky kun sattuu kohdalle (näimme sellaisia) niin autosta kuoriutuu maalit pois ja se oli sitten siinä. Auton takapenkeistä sai myös vuoteen eli periaatteessa neljälle hengelle. Muutoin auto oli matalampi kuin oma retkeilyautomme, mutta mahtui seisomaan kun viitsi nostaa kattoteltan pystyyn ja teltan alustan ylös. Vakiovarusteisiin kuului pieni kaasupoltin, vaatimaton muovinen astiasto neljälle hengelle, kaksi kaasupatruunaa, irrallinen vesisäiliö, pöytä ja tuolit, makuupussit, tyynyt ja jopa lakanat. Meillä oli kyllä mukana omat kertakäyttölakanat ja tyynyliinat sekä silkkipussit makuupusseihin. Tuskin niitä makuupusseja jokaisen käyttäjän jälkeen pestiin, voi olla ettei lakanoitakaan.

Päätimme heti ajaa pienempää tietä nro 43 Keflavikista etelään meren äärelle ja siitä jatkaa rantaa myötäillen tietä nro 427 aina Selfossiin saakka. Sitten vasta tielle nro 1, joka kiertää siis koko saaren ja on auki myös koko vuoden ja on asfaltoitu kokonaan. Laskimme että ehtisimme illan aikana vielä ensimmäiseen pysähdyspaikkaan missä on myös leirintäalue. Piti tietysti käydä myös kaupassa ja täyttämässä vesisäiliö. Söimme myös pikaisesti pienessä Selfossin kaupungissa.

Skógafoss

Joskus iltayhdeksän jälkeen olimme vasta täällä kauniin putouksen äärellä missä camping alue oli kätevästi ihan putouksen vieressä. Respa oli jo kiinni, laitoimme auton parkkiin, kävelimme putouksen päälle pitkiä ja jyrkkiä portaita pitkin ja saimme vielä muutaman kivan kuvankin laskevan auringon valossa. Koska viereinen Bistro näytti olevan vielä auki päätimme nauttia loman alkajaisiksi oluet. Bistro oli hämmästykseksemme täysin tyhjä, mutta koska henkilökunta oli paikalla saimme oluemme. Meikäläisen nukkumamenoaika oli jo ohi, joten puolilta öin pääsimme vasta kokoamaan auton sänkyä. Sepä ei onnistunutkaan, ei millään hoksattu siinä unenpöpperössä miten se toimi. Onneksi isäntä sai koottua kattoteltan ja kömpi sinne nukkumaan, itse yritin vähän kiukkuisenakin pyöriä takapenkillä sen yön. Eipä siinä uni tullut. Mutta mietin, että huomenna kaikki varmasti onnistuu paremmin!

3900 ISK kaksi henkilöä ja auto, oli lasku kun aamulla yöpyminen maksettiin.

Torstai 1.6.

Aamu valkeni poutaisena. Sanottakoon jo tässä kohtaa, että Islannissa oli useamman päivän todella hyvä keli, lämpömittari kipusi jossain kohtaa jopa 22 asteeseen mikä on kuulemma melko harvinaista. Olimme siis onnekkaita!

Satu Rämön Tripsteri kirjasta olimme poimineet aamupuuhaksi retken läheiselle "salaiselle laguunille" - Seljavallalaug. Salainen oli kuulemma sitä, että se mainittiin liki kaikissa ulkomaisissa vinkki kirjassa, todellisuudessa sinne osasivat liki kaikki, jotka vähänkään olivat kaivelleet nettiä. Kyseessä oli käytöstä poistettu entinen ihan virallinen uimala. Kävelymatkaa kivikkoisen ja kuoppaisen tien päästä oli runsas kilometri ja perillä odotti likaista mutta lämmintä vettä sisältävä vanha betoninen uima-allas. Meitä se ei houkutellut, pari tyttöä siellä istuskeli. Koska sää oli yllättävän lämmin, jopa helteinen siellä laakson pohjalla niin meitä houkutteli huomattavasti enemmän viereinen jäätikköjoki. Virtaus oli vaan niin voimakas, ettei kovin hyvin pulahdus onnistunut. Isäntä kävi lillumassa siellä altaassakin. Kauempana joen rantakalliolla näytti olevan muutama ihminen ja kun kävelimme sieltä pois vastaan tuli jo lisää väkeä.

Matka jatkui kohti itää...

Dyrhólaey

"Kukkulasaari jossa on reikä". Minä sanoisin ennemminkin paikka, jossa näkee lunneja läheltä ja paikka joka voi yhtäkkiä loistaa kirkkaassa auringonvalossa ja seuraavassa hetkessä kietoutua kaiken peittävään usvaan. Näin meille näyttäytyi nämä jyhkeät rantakalliot ja jyrkänteet kun sinne rantauduimme. Paikka löytyy helposti kunhan tietää minkänimistä etsii. Sivutielle erkaantuvan tien alussa on aina nähtävyyksistä kertovat selkeät kyltit. Reikää emme ensin löytäneet vaan piti ajaa toiselle parkkipaikalle kukkulan päälle. Mustat rannat jyrkänteiden alla kiehtovat varmasti monia ja vaikka sinne pääseekin niin jämäkät kieltokyltit lienevät paikallaan, koska aallot ovat niin voimakkaat että sinne on useampi antautunut tahtomattaan niiden vietäväksi ikuisiksi ajoiksi.

Jatkoimme matkaa melko pian palaten ykköstielle. Islannin nähtävyydet ovat todella helposti saavutettavissa juurikin enimmäkseen tämän ykköstien varrelta, niin tämä seuraavakin. Siksi useimmissa oppaissa kerrotaankin, että saaren kiertämiseen kannattaa varata vähintään viikko. Meille 10 päivääkin oli hieman liian vähän eli viikossa pitää kyllä aika kiirusta, suosittelen erittäin lämpimästi vähintään kahta viikkoa!

Black Sands eli Reynisfjara

Mustaa hiekkaa, ranta jatkuu silmänkantamattomiin. Tämä kuuluisa ranta on vienyt usemman ihmishengen vuosien aikana. Aaltojen voimaa ihmissilmä niin helposti aliarvioi. Paikka on yksi Islannin suosituimmista turistinähtävyyksistä. Rannan turvallisuudesta kertoo sinne käveltäessä liikennevalot, tuulikin nimittäin tehnee omat tepposensa. Kuvista voisi päätellä rantojen olevan hyvin uimakelpoisia mutta sitä ne eivät ole. 10 metriä vettä lähemmäksi ei saisi mennä, itse kastelin jalkani vähän kun aluksi kävelin liian lähelle.

Rannan tuntumassa on ravintola, missä söimmekin oikein hyvät kanapastat. Reissuilla opittu, että aina kannattaa syödä kun siihen tarjoutuu tilaisuus ettei sitten käy niin, että illalla ruokapaikkaa etsiessä ei sellaista juuri siihen hätään löydykään.

Päivän viimeinen etappi oli Skaftafjellin kansallispuiston leirintäalue. Upeat hohtavat jäätiköt horisontissa lähestyivätkin jo lupaavasti...

Puiston alueella ei saa edes telttailla, yöpyä voi siis ainoastaan puiston leirintäalueella tai hotellissa. Puskaparkkeilu mitä niin mielellämme harrastamme aina reissuilla on Islannissa kokonaan kielletty, telttailu yhden yön yli on sallittua mutta autossa yöpyminen ei. Ei sitten tiedetä kuinka orjallisesti tätä noudatetaan. Tien päällä oli enimmäkseen kaltaisiamme retkeilymeiningillä autoja, missä autovuokraamon logo. Näitä pikkupakuja vuokraavia firmoja oli useampi juurikin Keflavikissa. Isoilla matkailuajoneuvoilla pörrääviä näimme huomattavasti vähemmän. Islantiinhan pääsee myös autolautalla Tanskasta ja samalla reissulla voi pysähtyä Färsaarilla. Matka kestää kolme päivää. Joku kirjoitti facebookissa laittavansa matkailuajoneuvonsa rahtina samaan laivaan ja lentävänsä itse perässä eli sellainenkin mahdollisuus on.

Black Sands

Hiekkamyrskyä ja laavapeltoa matkan varrelta

Sammalpeitteistä laavapeltoa jatkuu silmänkantamattomiin. Sammal on ensimmäinen kasvi joka kiinnittyy laavaan, mutta se ei tapahdu vuodessa eikä parissa vaan se kestää useita satoja vuosia.

Perjantai 2.6.

Skaftafellin kansallispuisto

Islannin suurin jäätikkö Vatnajökull hallitsee samannimistä kansallispuistoa ja sen jäävirrat, laguunit ja valkoiset lumihuippuiset vuoret eivät jätä varmasti ketään kylmäksi. Vatnajökullin kansallispuiston kupeessa on pienempi Skaftafjellin kansallispuisto. Yövyimme todella isolla leirintäalueella aivan Visitor centerin vieressä. Aamulla lähdimme patikoimaan ensin kauniille putoukselle ja sieltä ihailemaan todella läheltä kansallispuiston yhtä lukuisista jäätikkövirroista. Puiston pidemmät reitit olivat suljettuja luonnonsuojelullisista syistä. Ympyräreitille tuli mittaa n. 8 km.

Olisimme vierailleet ensin Visitor centerissä, mutta se aukeni vasta klo 9 ja halusimme lähteä matkaan jo ennenkuin aurinko ehtisi porottaa rinteeseen liian lämpimästi. Reitille tuli nousuakin ihan mukavasti. Aluksi ihan päällystettyä sorastettua leveää alustaa, lopuksi putoukselle vähän polkua ja jyrkkää laskua. Sieltä jatkoimme matkaa ihan mukavaa polkua. Vain putouksella näimme muita ihmisiä ja jäätiköltä laskeutuessamme muutaman tuli vastaan. Muutoin oli todella hiljaista. Mitä nyt taivaanvuohi suhahteli ohitse ja huuteli lähes taukoamatta reitin varrella, myös myöhemmin lähes jokaisessa leiripaikassamme koko reissumme ajan taivaanvuohen määkiminen kuului yötä päivää! Näimme tuolla ylängollä myös kaksikin kertaa hyvin kesynoloisen kiirunan.

Retken jälkeen joimme kahvit ja söimme mahtavat leivokset Visitor centerin kahvilassa, kahvin jälkeen jäi kuitenkin nälkä ja päätimme syödä vielä maukkaat keitot jälkiruuaksi :D

Iltapäivä oli jo aluillaan kun automme starttasi kohti seuraavaa yöpaikkaa. Heti muutaman kilometrin kuluttua huomasimme autoja kauempana tiestä jäätikön reunalla ja koska aikaa oli kurvattiin sinne. Noin kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme aivan jäätikön reunalle ja pystyi kävelemään isojen lohkareiden vierelle järven rantaan ja jäätikkövirran reunalle. Täältä olisi päässyt myös opastetulle jäätikkövaellukselle. Internetin syövereistä löytyi seuraava tieto tästä paikasta: Svínafellsjökull on Euroopan suurimman jääpeiton Vatnajökullin ulostulojäätikkö. Se on yksi maan suosituimmista jäätikkövaelluspaikoista uskomattomien muodostumistensa ja erinomaisten näkymiensä ansiosta.

Skaftafell National Park

Iltapäivän aikana emme meinanneet päästä kuin muutaman kilometrin kerrallaan eteenpäin kun jo näkyi seuraava jäätikkö valumassa kohti merta ja niinpä pysähdyimme kahdellekin eri laguunille aivan upeita jäätikkölohkareita ihailemaan!

Svinafellsjökull

Vaikka Fjallsárlón Glacier Lagoon on pienempi ja vähemmän kuuluisa versio Jökulsárlón Glacier Lagoonista, älä aja sen ohi! Se oli meidän mielestä jopa upeampi ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

"Jökulsárlón on suuri jäätikköjärvi Vatnajökullin kansallispuiston eteläosassa. Breiðamerkurjökull-jäätikön kärjessä se kehittyi järveksi jäätikön alkaessa vetäytyä Atlantin valtameren reunalta. Järvi on kasvanut sen jälkeen vaihtelevalla nopeudella jäätiköiden sulamisen vuoksi." Koska tämä on yksi Islannin tunnetuimpia nähtävyyksiä niin paikka yleensä kuhisee turisteja, niin nytkin. Jäätikköjärveä pääsee kuitenkin ihailemaan useammasta "sisääntulosta" ja me kävimme ensin alkupäässä, missä ihmisiä ei ollut juuri lainkaan ja toisessa varsinaisessa järven katselupaikassa vain pikaisesti lopuksi.

Kello alkoi olla jo niin pitkällä iltaa, että kaivelin google mapsista seuraavat leirintäalueet ja päätimme ajaa Höfnin pikkukaupungin ohi, vaikka siellä olisi ollut parikin tarjolla. Sen verran huonot arvostelut oli paikoista ja taisi toinen olla kiinnikin. Sen sijaan ajoimme ohi kohti seuraavaa niemenkärkeä, joka näytti oikein lupaavalta - Vestrahorn Camping. Täällä olisi jopa kahviokin. Paikasta oli merinäköala. Muutama kilometri hiekkatietä huikean terävähuippuisen vuoren katveessa perille. Tienoo muistutti kovasti Pohjois-Norjan maisemia. Kahvio oli vielä auki kahdeksan aikaan illalla ja saimme paikan sekä liput puomiin mistä pääsi vaikka aamulla ajelemaan aivan niemen kärkeen meren äärelle. Alueella oli myös polkureitti, jonka isäntä aamulla juoksikin. Noin kilometrin päässä oli erään (nimi jäi arvoitukseksi) Viikinkielokuvan kulissit pystyssä ja se näytti olevan paikallinen nähtävyys ja leirintäalueen vetonaula. Pikainen pasta-ateria illan ratoksi ja kahvilasta iltaoluet mukaan autolle. Suihkukin oli lämmin kuten täällä joka paikassa, hanasta saattoi tulla jopa liiankin lämmintä vettä.

Lauantai 3.6.

Yön aikana autot oli lisääntyneet leirintäalueella. Aamupalan jälkeen ajoimme puomillista tietä pitkin parin kilsan verran ja kävimme ihmettelemässä omituisia hiekkadyynejä meren rannalla. Kauempana oli vielä valkoinen iso kupolikattoinen pömpeli, joka oli kuulemma entinen Naton tukikohta tms. Sinne ei päässyt. Auto laitettiin parkkiin Viikinki kulissikylän parkkipaikalle ja isäntä lähti tästä aamulenkille polkureitille ja minä kävelin ihmettelemään kylää. Kylässä oli muutama vanha ränsistynyt rakennus ja iso viikinkipuuvene, mutta ehdottomasti kaunein oli vuori, jonka juurella ne sijaitsivat. Pian isäntä tuli lenkiltä ja pääsimme jatkamaan matkaa. Mennessä campingin kahvilassa ihanat cappucinot ja kakut! Kaikenkaikkiaan kyllä kuitenkin oikein hieno paikka, suosittelen!

Islanti on Norjan lailla hankala maa autolla kierreltäväksi, että joka mutkan takana tuntuu vaanivan joku nätti paikka, jonka luo on vaan maltettava pysähtyä ja ottaa kuva. Tässäpä sellainen yksi.

...ja toinenkin, tällä kertaa kiepautettiin kaupunkiin ja nautittiin lounas paikallisessa ravintolassa. Fish & Chips!

Jätimme välistä Itä-Islannin salaiset pikkukylät. Kylien nimet on niin hankala kirjoittaa, saatikka lausua, että niihin voit parhaiten tutustua Satu Rämön kirjassa ja varmasti jos rakennuskulttuuri ja kyläelämä kiinnostaa myös piipahtaa niissä viettämässä aikaa. Meitä kiinnostaa matkoilla vain enimmäkseen luontokohteet. Samasta kirjasta olin jo etukäteen valinnut seuraavan kohteen missä ajattelimme viettää parikin yötä.

Bakkagerdi eli Borgarfjörður Eystri.

Vain noin 100 asukkaan "salainen" kylä, joka luonnehditaan myös lauseella "harva islantilainenkaan on käynyt täällä". Meren rannalla sijaitsevassa pikkukylässä on kuitenkin kaikki mitä matkailija tarvii, hotelli, tasokas ravintola, uutuutena olut- ja wiskipanimo !!!, camping alue, kirkko, posti ja kauppakin ilmeisesti, vaikka emme sitä huomanneetkaan. Kylään pääsee kiemurtelevaa vuoristotietä ja tieltä jo matkan varrella on huikeat näkymät ympäröiville vuorille. Täällä sijaitsevat mainostekstien mukaan Islannin kauneimmat vuoret ja tästä me olemme samaa mieltä!

Eikä tässä vielä kaikki, täällä hieman kylän ulkopuolella olevassa satamassa näkee lunneja aivan lähietäisyydeltä. Käsipäivääkin voi paiskata, vaikka eihän se ole toki suotavaa. Noin 10 000 lunnia pesii näillä jyrkänteillä.

Sunnuntai 4.6.

Bakkagerði

Olen jo maininnutkin, että islantilainen ilmojen herra kohteli meitä tämän alkuloman ajan aivan fantastisen lempeällä kädellä, suorastaan hiveli. Jopa niin, että tuollainen liki 25 asteen lämpötila iltapäivästä alkoi tuntua jo hieman tukalalta helteeltä! Siispä lähdimme sunnuntai-aamuna jo heti kahdeksan jälkeen vuorille koko päivän kestävälle retkelle. Tomi oli hakenut läheisestä ravintola/majoituskohteesta meille alueen trekkauskartan samalla kun kävi vaihtamassa leirintäalueen suihkuun kolikoita. Leirintäalueella ei nimittäin ollut miehitystä vaan sekin toimi, kuten moni muukin alue ainakin näin hieman sesongin ulkopuolella itsepalveluperiaatteella Parka.is -sovelluksella!

Lähin suorastaan luotaantyöntävän näköinen karvaselkäinen vuori näytti sen verran jännittävältä ja kun kartasta löytyi sinne reittikin niin päätimme huiputtaa sen.

Aluksi oli kilometrin parikin eräänlaista peltotietä, joka kuitenkin alkoi nousemaan nopeasti vaihtuen kivipäällysteiseksi maataloustieksi. Leirintäalueella oli vuokrattavana maastofillareita, joten oletimme että siellä jonkinverran pyöräillään näitä "teitä". Emme kuitenkaan nähneet koko retken aikana yhtään ketään muuta ihmistä! Noin kolmen kilometrin kohdalla aloimme etsiskelemään mistä lähti polku tämän vuoren huipulle...

...mutta emme ikinä löytäneet sitä. Yritimme lähestyä huippua kahdestakin eri kulmasta, mutta maasto oli niin kivikkoista ja louhikkoista sekä myös erittäin jyrkkää että lopulta luovuimme ajatuksesta. Kun oli kulunut vain sen verran vähän aikaa niin päätettiin sen sijaan jatkaa matkaa pitkin "tietä" seuraavalle lumipeitteiselle harjanteelle. Joku huiputus piti reissuun saada!

Tripsteri kirjan mukaan nämä reitit piti olla siis oikein hyvin merkittyjä, mutta emme juurikaan reittimerkintöihin törmänneet. Jotain vanhoja kivikasoja saattoi ihan muutama olla, mutta polku niiltä toiselle oli kulunut kyllä pois koska kaikki varmaan kävelivät sitä kivikkoista tietä, joka kierteli aina alas meren rantaan asti kahteen tai kolmeenkin eri suuntaan. Siellä pääsee tekemään pidemmänkin reitin ja meren rannalla teiden saavuttamattomissa on yksi vaellustupakin. Näimme sen harjanteelta. Mutta ympäröivä vuoristo oli upeaa ja sädehti aina kun aurinko tuli esiin erilaisissa värisävyissä. Toisella puolella laaksoa sijaitsi ilmeisesti pidempikin ja suositumpi vaellusreitti kiertäen upean massiivin, mutta koska oli vielä kevät siellä näytti olevan vielä runsaasti lunta.

Matkaa taitettiin 15 km ja nousuakin tuli ihan kivasti 703 metriä ja aikaa kului kaikkine taukoineen ja tuumailuineen liki koko päivä, mutta aika liikkeellä 4 h.

Autolla pikainen hikien pyyhkiminen ja paidan vaihto, että kehtaisi mennä tapaamaan näitä vallan veikeitä tipuja! Lunnien katselupaikalla on kahvilaravintola ja joimme ansaitut kahvit ja naatiskelimme kaakun palat.

Tänään sää oli lopulta kuitenkin osin pilvinen ja erittäin kylmä tuuli puhalsi, lämpötilakaan ei enää hellelukemia kolkutellut.

Pikaisesti suihkussa ja ravintolaan syömään. Nyt herkuttelimme oikein pidemmän kaavan kautta jälkiruokineen kaikkineen. 120 euroa oli illan lasku eli ihan suomalaisen ravintolan hinnoissa. Halpaahan Islannissa ei ole - joko muistin kirjoittaa sen :D Yövyimme vielä toisenkin yön varsin viihtyisällä leiripaikalla ihan pikkukylän kauniin kirkon vieressä niityllä.